Kannanotto taulutelineessä - Kuva Jukka Ranta

Meteliä ja rakentamista – Muutosraportti 5/2021

Suomenojan Luonnon taulutelineeseen oli kirjoitettu otsikkokuvassa näkyvä nootti. Skeittilautojen kolinaa suurempi jumputus aiheutui huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana Bloominmäen viemäritöihin liittyvistä paalutuksista ja räjäytyksistä. Osa töistä tehdään suoja-alueen sisällä. Jumputus kuului selvänä Tiistilään ja parhaimmillaan noin 4 km päähän. Ja tämä tapahtui, kun pesimärauha oli jo alkanut. Lupasivat kunnioittaa pesimärauhaa – toisin kuitenkin kävi. Syksyllä…

Nokkosperhosia oli edelleen runsaasti - Kuva Jukka Ranta

Kevät harppasi pitkin askelin – Viikkoraportti, viikko 15/2021

  Kevät otti pitkiä harppauksia. Lämpötila nousi loppuviikosta 15 asteeseen. Parhaiten muutos näkyi kasvimaailmassa. Alkuviikosta oikeastaan vain leskenlehdet ja etelänruttojuuret kukkivat. Loppuviikolla kukkivat sinivuokot tallitien metsässä, yksittäisiä valkovuokkoja näkyi kukassa, tallitien metsässä skillat (idän sinililjat) olivat osittain auki ja mukulaleinikkejä oli auki jo muutama. Muutos oli iso jopa päiväkohtaisesti torstaista lauantaihin. Paul Stevens: ”Tallintien metsikössä…

Heijastimien asennus - Tommi Heinonen

Niittoa ja heijastamia – Muutosraportti 4/2021

Allasalueen ulkopuolella rakentaminen jatkuu. Entinen täyttömäen alue on edelleen myllerryksen kourissa. Kyltit kertovat, että kyseessä on pilaantuneen maan kunnostus. Entisen tomaattipellon alueelle on altaanmuotoinen syvä kuoppa. Uusi koristeallas on lumen sulaminen seurauksena täyttymässä uudelleen. Puhdistamon alueelta eli Blominmäen putkityömaalta kuuluu paalutuksen tasainen jumputus – kuuluu Finnevikinsillan Tiistilän päähän asti. Toivottavasti ottavat huomioon pesimärauhan, kuten ovat…

Naurulokki nauraa - kuva Timo Leppäharju

Kevät keikkuen tulevi – Viikkoraportti, viikot 9-13/2021

Jälleen hyvin erikoinen kuukausi. Helmikuun lopun kevätlupaus muuttui maaliskuun alussa kunnon talveksi. Koettiin talvin pahin pyry ja toinen miltei samanlainen ja uudelleen pakkasta. Tuore lumi ja sopiva pakkanen tekivät pumppukopin räystäille talven komeimmat jääpuikot. Laskin yli 50 puikkoa ja lisäksi niitä oli pensaiden oksilla. Puro jäätyi uudelleen ja altaan alkanut sulaminen pysähtyi. Vähitellen kevät sai…

Puhdistamon ei pääse - Kuva Jukka Ranta

Puhdistamon ohi ei pääse – Muutosraportti 3/2021

Raportointijakson näkyvin muutos oli, että Meritieltä altaalle puhdistamon ohi kulkeva kävelytie on taas suljettu. Kiersin Meritieltä tullessa kuvassa näkyvän sorakasan ja sain rakennusmiehen perääni. Pahoitteli, että joku oli jättänyt portin auki ja aidan sivuun. Opasti, että uusi yhteys kulkee Luontokeskuksen ohi, eli rakenteilla ollutta uutta kävelytietä, joka yhtyy entisen täyttömäen alueella lämpöputkea myötäilevään kävelytiehen. Aidoissa…

Täyttömäenalue tänään - Kuva: Jukka Ranta

Täyttömäen alueen myllerrys – Muutosraportti 2/2021

Entinen täyttömäenalue on ollut pitkään myllerryksen kohteena. Nyt työ näyttää kiihtyneen. Maakasoja, kivikasoja, työtä tehdään monen erilaisen koneen voimin. Suoja-aidoissa lukee ”Pilaantuneen maan kunnostus”. Paikalla oli myös perävaunullisia rekkoja, joten maata kuljetettaneen myös pois. Kuitenkaan mitään erityisen vilkasta rekkaliikennettä ei alueella ole. Tämän linkin (https://espoo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021210-10) mukainen kaava hyväksyttiin kuluneella viikolla valtuustossa äänin 69–4. Ei kerrota…

Mustarastas - Kuva Jukka Ranta

Vanhan ajan talvi – Viikkoraportti, viikot 1-4/2021

  Tammikuuhun mahtui hyvin monipuolisesti vanhan ajan talven säätyyppejä: oli runsaita lumisateita, kireää pakkasta, räntäsadetta ja tihkua.Parhaimmillaan lunta oli yli 40 cm ja Uusimaa oli maan lumisin paikka. Suojasää ja lämpöasteet kuitenkin sulattivat merkittävästi lunta ja lumi painui selvästi alle 20 cm:n. Kuluneen viikon lopulla lumensyvyys kasvoi taasen 30 cm:iin. Pakkasta oli parina päivänä noin…

Uusi allas tulvan laskeuduttua - Kuva Jukka Ranta

Uusi allas, rakentamista ja kivikoristeita – Muutosraportti 1/2021

Kirjoitin kuukausi sitten entisen täyttömäen alueelle tehdystä uudesta lammesta tai altaasta seuraavasti: ”Näyttäisi siltä, että entiselle täyttömäen alueelle on tehty keinolampi. Kyse voi olla harhanäöstä, sillä Djupsundsbäcken oli tulvinut voimakkaasti yli äyräiden ja voi olla, että vesi oli virrannut väärään suuntaan eli ”ylöspäin” ja täyttänyt notkelman. Tätä käsitystä tukisi lammen pinnalta pilkistävät istutukset, jotka olivat…

Kaukolämpöputkia uudistetaan - Kuva Jukka Ranta

Kaukolämpöä, uusia lampia, asuntoja ja niittoa – Muutosraportti – 12/2020

Näyttäisi siltä, että entiselle täyttömäen alueelle on tehty keinolampi. Kyse voi olla harhanäöstä, sillä Djupsundsbäcken oli tulvinut voimakkaasti yli äyräiden ja voi olla, että vesi oli virrannut väärään suuntaan eli ”ylöspäin” ja täyttänyt notkelman. Tätä käsitystä tukisi lammen pinnalta pilkistävät istutukset, jotka olivat pääosin veden alla. Toisaalta uuden kävelytien ali notkelmaan tulee ojan putki, joten…

Puhdistamon ohi pääsee taas - Kuva Paul Stevens

Puhdistamon ohi pääsee taas – Muutosraportti 11/2020

Seurantajakson näkyvin muutos ja positiivinen oli puhdistamon ohi kulkevan kävelytien avautuminen. Näin ollen Meritieltä pääsee taasen altaalle. Uusi, lämpöputkea myötäilevä kävelytie on vielä suljettu, koska parkkipaikan päässä tehdään edelleen töitä. Eräänlainen yllätys oli, että lämpöputken vieressä olevat etelänruttojuuret ovat säilyneet. Tämä mahdollistaa edelleen kevään ennustamisen ruttojuurista😉. Entistä täyttömäen aluetta on kunnostettu ja sinne on istutettu…