Luhtakana ja punakylkirastas - Kuva Tuomas Heinonen

Takatalvi iski ja sen jälkeen kevät palasi – Viikko 17/2024

Luhtakana ja punakylkirastas – Kuva Tuomas Heinonen Takatalvi iski toden teolla tiistaina. Etelä-Espoossa lumensyvyys oli 17 cm. Lintujen pakomuutto kiihtyi. Tiistain jälkeen sää alkoi vähitellen lämpiämään ja viikonlopulla oli lämmintä kymmenen asteen molemmin puolin. Pakomuutto näkyi lintujen määrässä. Altaalla oli lokkeja vähemmän kuin aiemmin huhtikuussa. Myös tekolautat näyttävät menettäneen kiinnostusta. Mustakurkku-uikkujen pesänrakennus näyttää keskeytyneen. Peippojen…

Päiväunet - Kuva Tommi Heinonen

Runsaasti lintuja meren sulassa, kukintojen alkua – Viikkoraportti Viikot 10-13, 2024

Päiväunet – Kuva Tommi Heinonen Pikkuhiljaa alkoi lämpenemään, vaikka oli vielä yöpakkasia. Runsaita sateita, joista oli seurauksena myös tulvia ja Meritie oli jälleen suljettu pari päivää. Ruokintapaikalle pääsy oli vaikeaa. Pääsiäistä vietettiin keväisessä säässä, lämpötila nousi yli kymmenen asteen. Lumipeite hupeni Etelä-Espoossa 31 sentistä olemattomiin. Allas pysyi jäässä ja ajoittain jäälle tuli sadevettä ja lumen…

Tiet ovat poikki tulvan takia - Kuva Tommi Heinonen

Tulvia ja tallialue – Muutosraportti 4/2024

Tiet ovat poikki tulvan takia – Kuva Tommi Heinonen Kävin maaliskuun puolivälissä katsomassa tallialuetta. Yllätys oli, että entisen portin kohdalla oli iso lumikasa. Ilmeisesti se oli toiminut katulumien läjityspaikkana. Finnoon keskuksen osalta ei ole vielä tietoa, tehdäänkö vielä valitus KHO:een. Tulvia tuntuu olevan hyvin useasti Djubsundsbäckenin alueella. Tuntuu siltä, että rakentaminen on lisännyt niitä.  …

Finnoon keskuksen aluetta - Kuva Jukka Ranta

Finnoon keskuksen kaava, ratsastustallit – Muutosraportti 3/2024

Finnoon keskuksen aluetta – Kuva Jukka Ranta   Lokkilauttojen viennin yhteydessä tuli esille, että hallinto-oikeus on hylännyt Finnoon uudesta kaavasta tehdyn valituksen. Ei ole tietoa valitetaanko vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO otti kantaa lähellä allasta oleviin taloihin, mikäli olen ymmärtänyt lukemani oikein. Talojen sijainteja uusi kaava ei ole muuttanut. Finnoon keskuksen kaava-alue on oleellisesti entisen täyttömäen…

Finnoon lokkilautta vedetään jäälle - Kuva: Tommi Heinonen

Lintuallas sai lokkien pesimälauttoja

Lokkilauttaa viedään jäälle – Kuva Tommi Heinonen Espoo kertoi helmikuun alussa, että lintualtaalle tuodaan lokkien pesimälauttoja, joiden teko on mahdollista Espoon saaman ympäriministeriön Helmi-avustuksen tuella. Helmi avustuksella toteutetaan myös minkin ja supikoirien pyyntiä. Huonon sään vuoksi lauttojen tuonti siirtyi pari kertaa, mutta kuluneella viikolla lautat tuotiin tiistaina ja niiden sisustus ja ankkurointi tapahtui torstaina. ———…

Muuttunut näkymä lintualtaalta - Kuva Tommi Heinonen

Tiheää ja korkeata rakentamista – Muutosraportti 2/2024

Muuttunut näkymä – Kuva Tommi Heinonen   Syksyllä informoitiin, että puhdistamon purku alkaa tänä vuonna. Vielä ei näy merkkejä purkutyöstä. Myöskään Espoo eikä HSY ole informoineet asiasta. Todennäköisesti se aiheuttaa paljon meteliä. Toivottavasti lintualtaan pesimärauha muistetaan ja otetaan huomioon. Uusia taloja nousee vauhdilla ja tiheästi. Tommi Heinonen kertoo vaikutelmia rakentamisesta: ”Tein kävelylenkin liukkaalla kävelytiellä ympäri…

Mustarastas - Kuva Esa Mälkönen

Talvinen, kylmä kuukausi, ruokinnan elämää – Viikkoraportti, viikot 45-48/2023

Mustarastas – Kuva Esa Mälkönen   Selvästi normaalia kylmempi, talvinen kuukausi. Maa sai lumipeitteen ja on ensimmäinen kerta vuoden 2010 jälkeen, kun kaikilla Ilmatieteenlaitoksen havaintoasemilla oli lunta marras-joulukuun vaihteessa. Etelä-Espoossa lumen syvyys oli kuun vaihteessa 11 cm. Tuomas ja Tommi laittoivat ruokinnan pystyyn. Se keräsi heti lintuja, enimmäkseen tiaisia ja mustarastaita. Myös käpytikka on viihtynyt…

Putket - Kuva Jukka Ranta

Veden jouksutusta ja rakentamista – Muutosraportti 12-2023

Putket – Kuva Jukka Ranta   Marraskuun puolivälissä ruttojuurten kasvupaikalle ilmaantui kasa putkia. Ajattelin, että ne olivat ennakkoa alkavasta puhdistamon purusta. Myöhemmin oli havaittavissa, että ne olivatkin tarkoitettu veden johtamiseen. Putkisto kulkee eteläisen kävelytien reunassa. Putkistosta kuukuu selvä lorina. Puhdistamon länsipäässä aidan vieressä putken pää näkyy menevän viemärikaivoon. Takaparkissa on jonkinlainen (isohko) pumppausasema. Kumpaan suuntaan…

Rakentamista (parkkipaikalta nähtynä) - Kuva Jukka Ranta

Rakentamista – Muutosraportti 11/2023

Parkkipaikalta kuvattua – Kuva Jukka Ranta   Ei mitään erikoista uutta. Rakentaminen jatkuu eri puolella lintuallasta. Edellisessä muutoraportissa kerrottiin Meritien ja Ridarinreitin suunnitelmista. Suunnitelmaa voi kommentoida 20.11.23 sakka. Tässä vielä linkki (https://www.espoo.fi/fi/hankkeet/nahtavilla-meritien-ja-ridarinreitin-katusuunnitelma-syvansalmenmetsan-puistosuunnitelma