Pääkalloja … – Viikko 47/13

Viime viikon tavoin on ”Rakentaminen- ja muutososioissa” kolme erillistä raporttia, jotka kertovat muutoksista Tiistilässä, bussivarikon ympärillä ja Hannuksessa. Todetaan tämä taas maininnalla. Viikon erikoinen oli eittämättä altaan läheisyydestä löytynyt pääkallo ja muutama luu. Olleet pidempään, koska olivat jo ”puhtaita”. Amatööripatologit päättelivät muodon ja koon perusteella, että on ketun kallo. Yritämme saada sen asiantuntijan arvioitavaksi. Lintualtailta…

Suomenlahdentie, bussivarikko ja huoltotie – 47/13

Huoltotien ja parkkipaikalle johtavan kävelytien välisellä alueella, paljolti bussivarikon edustalla  tapahtui paljon. Näkyvin muutos oli sillan tekeminen (työmaasilta ilmeisesti) Finnoonpuron ylitse. Tämä mahdollisti kulkemisen huoltotien ja varikkoalueen välillä. Alueelle on kasattu lisää rakennusmateriaalia ja -tarpeita. Kaadettuja puita ja pensaita sekä kantoja on kasattu. Paikoin kalliot on kuorittu näkyviin.

Suomnelahdentie ja Hannus/Kaitaa – 47/13

Tuleva uusi tie, Suomenlahdentien jatke, kulkee aikanaan Hannuspellon metsän – siis paikan, johon on läjitetty nyt kiviä – läpi ja kaartaa Hannuspellon varikkoalueelle. Kaitaantien uusi tie kohtaa hivenen Hyljetien ja Kaitaantien risteyksen jälkeen. Uudesta tiestä tullee pääreitti Finnoon keskustasta ja Länsiväylältä kohti Kaitaata ja Soukkaa. Rakentamisen valmistelut näkyvät jo alueella. Metsää on kaadettu, puita kasattu…

Finnooprojekti lapioitiin juhlallisesti alkaneeksi

Finnooprojektin rakentaminen käynnistettiin juhlallisesti perinteiseen tapaan: avainhenkilöt lapioivat hiekkaa monikahvaisella lapiolla. Homma onnistui hyvin, koska paikalle oli tuotu pehmeää hiekka eikä siten tarvinnut hakata kovaa maata. Kyseessä tarkalleen ottaen oli uuden Finnoon katujen rakentamisen virallinen aloitus. Kaupungin johto ja rakentajien edustajat pitivät juhlapuheita. Ja kaikki muistuttivat altaiden ja sen ympäristön luonnon erikoisuudesta ja suojelun tärkeydestä.…

Muutos etenee – Viikko 46/13

Viikon merkittävin asia oli eittämättä Suomenlahdentie. Siihen liittyvät metsänkaadot olivat varsin näkyviä, kuten on erikseen raportoitu, Tiistilässä, bussivarikoiden läheisyydessä ja parkkipaikan ympäristössä. Tyydytään tämä vain toteamaan viikkoraportissa, koska metsänkaadoista on omat raporttinsa. On varsin yleisesti tiedossa – ainakin lintuharrastajien keskuudessa, että Suomenoja on mainio paikka tarkkailla talvella siemensyöjiä, muita talvehtivia lajeja ja satunnaisia vierailijoita. Kuitenkin…

Suomenlahdentie ja Tiistilän metsä – 46/13

Tähän mennessä suurin näkyvä muutos Suomenlahdentien rakentamisessa on tapahtunut Tiistilässä Kalastajantien ja tulvaniityn välisessä metsässä. Suoja-aidan rakentaminen aloitettiin parisen viikkoa sitten. Kuluneen viikon keskiviikkona tuotiin metsäkoneet paikalle. Työ aloitettiin tulvaniityn reunasta ja torstai oli aktiivista metsänkaatoa. Perjantaina kasattiin runkoja ja oksia. Sunnuntaina oli jäljellä kannot ja kasat. Tiistilästä on nyt suora näköyhteys tulvaniitylle ja bussivarikolle.…

Kannaotto: Espoo tuhoaa ekologiset käytävänsä

Elokuvaohjaaja Mika Koskinen lähestyi suomenoja.fi:n toimitusta alla olevalla kirjoituksella. Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti. Julkaisu tapahtuu Mika Koskisen luvalla. Toimitus —— ”Espoo tuhoaa ekologiset käytävänsä alueella Kaitaa-Iivisniemi-Finnoo. Metsäkauriin vasa (kts. kuvat ohessa) tuli sen minulle tänä aamuna takapihalle portin taakse kertomaan. Siihenkin aiotaan valaistu pyörätie. Muutama päivä sitten alkoi Kaitaantie-Finnoonsilta-Suomenlahdentien rakentaminen Iivissyrjän pysäkin ja kartanon nurkalta kohti…