Ehkä kaksi eläinlajia kiinnittää Suomenojan vierailijan huomiota muita enemmän: piisami ja kotilot (etanat).

Piisamin touhuja on suhteellisen helppo seurata kevätkesällä altaan reunoilla. Piisamin pesäkolot ovat altaan rantörmissä.

Kotiloita on massoittain. Varsinkin etelän ruttojuuren lehdet näyttävät olevan suurta herkkua. Yhdellä lehdellä saattaa olla toistakymmnetä kotiloa. Yleisempiä ovat tarhakotilon eri muodot, kuten lehtokotilo ja viinimäenkotilo. Luhtaniityllä on kosteikkokotiloita ja varsinaisia etanoita (kopattomia kotiloita) paikoin hyvinkin runsaasti.

Rudimenttialueen monipuolinen maaperä ja rikas kasvisto mahdollistavat suotuisan ympäristön eri perhosille ja ravinnon niiden toukille. Sini- ja kultasiipiä on lukuisia eri lajeja. Neito-, lanttu, -sitruuna, -nokkosperhonen ja amiraali ovat yleisiä.

Kevätkesällä kosteikolla on tytönkorentoja ja myöhemmin kesällä ukonkorentoja. Harvinaisuuksiin kuuluu eteläntytönkorento.

Luhtaniityn merkittävin erikoisuus on marskiviholainen. Kautta aikojen on marskeja löydettu Suomessa 7 (seitsemästä paikasta) ja tämän hetken arvioiden mukaan Suomenojan lisäksi näissä on ”asutusta” kahdella muulla paikalla.

Aamuyön tunteina voi törmätä jolkottavaan kettuun tai syötävää etsiviin jäniksiin/rusakoihin. Tiettävästi ketulla on ollut pesä alueella jo useamman vuoden ajan. Tarkkaavainen voi havaita myös supin, vaikka niiden kantaa onkin pyritty rajoittamaan.