Vieraita ja opastuksia viikolla 20

Aurinkoisena keskiviikkona kokoontuivat Soukan Martat Suomenojalle linturetken merkeissä. Oppaina toimivat Tommi ja Jukka. Marttojen ryhmän koko oli 19, jossa mukana muutama Marttikin, kuten kuvat kertovat. Allas kierrettiin ja opeteltiin lintujen tunnistamista. Marttahengen mukaisesti oli Martoilla eväinä herkkupaloja myös oppaille. Torstaina allasalueeseen tutustui Suur-Espoonlahden kehitys ry:n (SELAK) hallitus. Oppaana toimi Jukka. Sää suosi myös tätä retkeä.…

Muutoksen seuranta – Toukokuu, -13

Kun lintualtaalla alkoi olla elämää ja ääntä, vetäytyivät ja hiljenivät maaperätutkimuksen koneet. Huhtikuun lopussa maaperätutkimusta tehtiin vielä täyttöharjanteella. Talven aikana sinne oli ilmaantunut myös viemäriputken kansi – tai samanlainen kansi, mitä teilläkin on näkyvissä. Jäljistä päätellen muutakin on tehty. Aika parantaa haavat sanotaan. Lumen sulaessa kaikki näytti lohduttomalta ja murjotulta. Kesän viherryksen alkaessa jäljet alkoivat…

Jo vihertää lehdet tuomipuun, kuin kesä tullut ois … Viikko 19/13

Muutama kesäisen lämmin päivä ja pakkaseton yö kaiken muuttaa voi. Luonto räjähti eloon. Viime viikolla kaikki oli harmaata. Alkuviikolla puissa oli vihertäviä silmuja ja loppuviikosta lehdet aukesivat vauhdilla. Satakielten laulu helisi metsiköissä. Kotiloiden massat olivat marssilla. Valkovuokot hohtivat metsiköissä. Raportin kaksi ensimmäsitä kuvaa on samasta tuomen oksasta maanantaina ja lauantaina. Muutos oli miltei nähtävissä. Lintualtailla…

Vieraita ja opastuksia

Aurinkoisena maanantaina 6.5 Suomenojan Luonto opasti kahta ryhmää Suoneojalla. Kukkumäki ry tutustui alueen linnustoon ja tulevaan suoja-alueeseen. Oppaina toimivat Tommi Heinonen ja Jukka Ranta. Tapiolan kamerakerho tutustui lintualtaan nykypäivään ja tuleviin suunnitelmiin. Kierroksella nähtiin tyypillisimmät linnut ja piisami. Samalla nämä ansiokkaat kuvaajat ottivat kuvia kilpailuumme. Isäntänä toimi Suomenojan Luonnon ja Tapiolan Kamerakerhon jäsen Timo Leppäharju.

Tuulinen viikko – Viikko 18/13

Hämmentävää oli havaita, että pääkaupunkiseutu oli Suomen lämpimin paikka maanantaina ja siellä syntyi kevään lämpöennätys. Useassa havaintopisteessä lämpötila ylitti 14 astetta. Yleensä varhaislkeväällä ei merenrannalla lämpöennätyksiä tehtailla. Kova tuuli viilensi auringon lämpöä: varjossa ja tuulessa oli liian vähän vaatteita; auringossa ja tuulensuojassa tuli kuuma. Yöpakkaset hidastivat kevään etenemistä erityisesti kasvimaailmassa. Lintualtaalla olivat kevään tutut touhut…

Hyvinkään Taidekoulun valokuvauslinja Suomenojalla

Hyvinkään Taidekoulun valokuvauslinja teki jo perinteiseksi muodostuneen kuvausretken Suomenojalle opettajansa Timo Ripatin johdolla. Suomenojan Luonnon puolesta oppaina toimivat Tommi Heinonen, Tuomas Heinonen, Tomi Järvinen ja Jukka Ranta. Kuten vuosi aiemminkin sää oli suosiollinen ja antoi aurinkoisen illan. – Jukka

Luonto herää – Viikko 17/13

Jäät sulivat altailta kokonaisuudessaan. Vielä keskiviikkona oli altaan pohjoisosat ”lahtineen” jäässä. Viikonloppuna jäitä ei enää näkynyt. Mustakurkku-uikku ja lapasorsa saapuivat ja runsastuivat hetkessä. Kuten odottaa saattoi, oli kevätmuutto poikkeuksellisen intensiivinen ja tapahtui lyhyessä ajassa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Erikoisuus oli merimetso, joka tarkkaili maailman menoa sataman edustan luodolla koko viikon. Myös altailla oleskeli harvinainen vieras: pikku-uikku,…

Viitasammakoista

Kun neljä valokuvaajaa kokoountui helmikuussa 2011 Espoon Kukkumäkeen miettimään, miten Suomenojan luontoa ja sen moninaisuutta pitäisi dokumentoida, päällimmäisenä oli tietysti linnut. Tiedossa oli myös muutama direktiivi-, erikoissuojeltu laji lintumaailman ulkopuolelta. Näihin lukeutuivat viitasammakko ja eteläntytönkorento. Liito-oravista ei tuollut tietoa ja havaintoja alueelta. Lisäksi tiedostettiin muutama kasvimaailman erikoisuus ja marskiviholaisten olemassaolo tulvaniityllä. Tehtiin työlista, johon kuuluivat…

Lintujen viikko – Viikko 16/13

Kuten odottaa saattoi, tapahtui muutto ryntäämäällä: telkkä, naurulokit, nokikana, kyhmyjoutsen, liejukana, punasotka, harmaasorsa … kaikki ilmaantuivat parin päivän sisään. Allas alkoi sulamaan eteläisen lintutornin kohdalta ja linnut siirtyivät meren sulasta altaalle. Myös lumipeite suli nopeasti. Siellä missä viikko sitten oli vielä lunta, kasvit työntyivät viikon aikana esiin. Etelänruttojuuri ja japaninruttojuuri nousivat vauhdilla esiin. Puroissa oli…