Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
Suomenojan Luonto kiittää tukijoitaan ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle.
Suomenojan Luonto kiittää tukijoitaan ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhallista Joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle.
Kaupunki ilmoitti, että Kaitaantien ja Meritien (entinen Hylkeenpyytäjäntie) kulmaukseen on valittu asuintalojen rakentajat. Valitut ja kartat löytyvät oheisesta linkistä. Tällä hetkellä alueella tehdään peruskunnostuksia ja rakennetaan kunnallistekniikkaa. http://espooprodfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2019479207-3 Palataan vielä aiempiin raportteihin uusien teiden ja väylien osalta. Otsikkokuva ja gallerian kaksi ensimmäistä kuvaa kertovat, miltä entisen täyttömäen alueella näyttää nyt. Alue on nyt rakennustyömaa. Toinen…
Suomenojan Luonnon Facebook-sivuston kautta tuli kuluneen viikon puolivälissä seuraava viesti: ”Hei, Satunnaisena koiranulkoiluttajana en päässyt kiertämään tänään kosteikkoa kokonaan, lounaiskulmaan oli laitettu järeät betoniesteet ja aidat, olisikohan asennettu väärään paikkaan !? Onko tarkoituskin, ettei pääse kiertämään. Polkupyörällä tai lastenvaunuilla ei pääse kulkemaan, ketterät voi hypätä aitojen yli! Missään ei varoitettu ennakkoon.” Kävi sittemmin ilmi,…
Kuvitellaan, että haluat rakentaa uuden uljaan kaupunginosan. Alueella on arvokas luontoalue, joka on luonnonsuojelijoiden ja muiden luontoihmisten erityishuomion kohteena. He ovat jopa valittaneet oikeuteen alueen kaavasta viivästyttäen näin rakentamista. No ei hätää haet poikkeuslupaa viranomaisilta aloittaa kaavan mukaisia töitä oikeuskäsittelyssä olevan kaavan alueella. Ja saat poikkeusluvan, muttet kerro siitä kuin muutama päivä ennen töiden aloittamista. Näin…
Alkukesästä herätti keskustelua ministeriön ja Eduskunnan ohjeistus, että kurtturuusut on hävitettävä pihoilta ja puutarhoista kolmessa vuodessa. Jos tämän laiminlyö oli luvassa sanktioita. Kukaan ei halua kiistää kurtturuusun haitallisuutta – riittää kun käy Hangon dyyneillä ja Suomenlahden saarissa. Päätöksen ja siihen liittyvät sanktiot tekevät kuitenkin mielenkiintoisiksi se, että kurtturuusua ovat levittäneet aktiivisesti valtionhallinto ja kaupungit moottoriteiden…
Espoo informoi runsas viikko sitten uusien reittien rakentamisesta (linkki juttuun: https://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kadut_ja_liikenne/Suunnittelu_ja_rakentaminen/Katujen_rakentaminen/Espoonlahti/Lapiarinpolun_ja_Ridarinreitin_rakentaminen/Lapiarinpolun_ja_Ridarinreitin_rakentami(146811) ). Uutisjutun lopussa on linkki yksityiskohtaiseen kuvaan, josta sijainti aukeaa tarkemmin. Rakentavat reitit on nimetty Lapiarinpoluksi ja Ridarinreitiksi. Työ ulottuu Meritien (entisen Hylkeenpyytäjäntien) länsipuolelle ja kulkee Finnoon metroaseman työmaan eteläpuolitse entisen täyttömäen alueelle ja siitä edelleen (karttaa tulkiten) betonisen lämpöputken reunaa parkkipaikan viereen ja…
Muutosraportissa kerrottiin kesällä, että allasta aletaan kunnostaa ruoppauksella. Kuten kuvat näyttävät, tähän on todellista tarvetta. Erityisesti kaakkoinen kulmaus on pahasti umpeenkasvanut.Kerroimme myös, että kunnostuksen esisuunnittelussa kuullaan luontoyhdistyksiä. Ensimmäinen kokous oli noin kaksi viikkoa sitten. Kokouksessa oli Suomenojan Luonnon lisäksi mukana myös Tringa. Tässä pähkinän kuoressa keskeiset asiat: Altaalla suoritetaan ruoppausta, ensisijaisesti kaakonkulmassa. Lisäksi poistetaan kannaksia…
Edellisessä muutoksen kuukausikoosteessa mainittiin uusi tie. Tie on nyt avattu ja se on saanut nimekseen Syväsalmenkatu ja samalla Hylkeenpyytäjäntie on muuttunut Meritieksi. Uusi katu lähtee Meritieltä eli entiseltä Hylkeenpyytäjäntieltä ja menee Hyljetielle metron kuilutyömaan eteläpuolelta. Nämä uudet nimet esiintyvät myös tulevan Finnoon keskuksen kaavakartoissa eli tämä on askel suunnitelmien toteutukseen. Uudelta kadulta on tehty…
Minun ikäiseni ovat tottuneet aikoinaan siihen, että rakennustyömaat hiljenevät heinäkuussa. Ennen vanhaan heinäkuu oli rakennusteollisuuden vakio lomakuukausi. Nyt näyttää olevan, että myös heinäkuussa tehdään töitä. Ainakin Finnoon metroaseman ympäristössä. Mielenkiintoisin asia on uusi tie, joka lähtee Hylkeenpyytäjäntieltä likimain altailta tulevan kävelytien kohdalta. Oma tulkintani on, että tämä on kadunrakentamista Kaitaantien varren tuleviin asuntoalueisiin liittyen. Tästähän…
Suomenojan altaan hoito-ja käyttösuunnitelma valmistui 2015. Suomenojan Luonto ja muita luontojärjestöjä oli mukana hankeen johtoryhmässä. Hankkeen raporttiin kirjattiin, että allasta tulee ruopata säännöllisesti altaan umpeen kasvamisen estämiseksi ja linnuston säilymisen takaamiseksi. Espoo informoi Suomenojan Luontoa, että kaupunki on tilannut ruoppauksen esiselvityksen Sitowise Oy:ltä. Luontojärjestöjä kuunnellaan työn yhteydessä. Suomenojan Luonto toi heti esille seuraavia näkökohtia: Varsinkin…