Kaukolämpöputkia uudistetaan - Kuva Jukka Ranta

Kaukolämpöä, uusia lampia, asuntoja ja niittoa – Muutosraportti – 12/2020

Näyttäisi siltä, että entiselle täyttömäen alueelle on tehty keinolampi. Kyse voi olla harhanäöstä, sillä Djupsundsbäcken oli tulvinut voimakkaasti yli äyräiden ja voi olla, että vesi oli virrannut väärään suuntaan eli ”ylöspäin” ja täyttänyt notkelman. Tätä käsitystä tukisi lammen pinnalta pilkistävät istutukset, jotka olivat pääosin veden alla. Toisaalta uuden kävelytien ali notkelmaan tulee ojan putki, joten…

Puhdistamon ohi pääsee taas - Kuva Paul Stevens

Puhdistamon ohi pääsee taas – Muutosraportti 11/2020

Seurantajakson näkyvin muutos ja positiivinen oli puhdistamon ohi kulkevan kävelytien avautuminen. Näin ollen Meritieltä pääsee taasen altaalle. Uusi, lämpöputkea myötäilevä kävelytie on vielä suljettu, koska parkkipaikan päässä tehdään edelleen töitä. Eräänlainen yllätys oli, että lämpöputken vieressä olevat etelänruttojuuret ovat säilyneet. Tämä mahdollistaa edelleen kevään ennustamisen ruttojuurista😉. Entistä täyttömäen aluetta on kunnostettu ja sinne on istutettu…

Ilta altaalla - Kuva Jukka Ranta

Syksy alkoi lämpimänä – Viikkoraportti viikot 37-40/2020

Poikkeuksellisen kaunis ja lämmin syyskuu. Tosin alkukuusta muutamat runsaat sadekuurot toivat paljon sadetta. Esimerkiksi Kukkumäen amatööriasemalla satoi (pääasiassa kuuroina yöllä) syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana 135mm, mikä on noin tuplasti syyskuun tilastollinen keskiarvo. Sadekuurot laantuivat loppukuuta kohden ja sää pysyi lämpimänä. Jotkut kasvit alkoivat kukkimaan toisen kerran ja punasyys-ja elokorennot lentelivät vielä syyskuun viimeisellä viikolla.…

Raivattu uusi niitty.-Tommi Heinonen

Niittoa, puiden istutusta ja talonrakentamista – Muutosraportti 10/2020

Kuluneen raportointijakson näkyvin muutos oli ruderaatilla tapahtunut kukkakasvien sekä heinän niitto ja puiden taimien istutus. Tätä perusteltiin liito-oravien kulkureittien turvaamisella. Aikanaan Hoito-ja kunnossapitoprojektin johtoryhmässä ELY vaati puiden istuttamista lämpöputken ja tulevien rakennusten väliin. Tätä perusteltiin liito-oravilla ja suojana linnuille. Nyt tapahtuneen istutuksen paikka on varsin kaukana alkuperäisestä vaatimuksesta. On vaikea tietysti sanoa, mitä kaupungilta on…

Rakentamista, aitataidetta, Hylkeenpyytäjänpuisto – Muutosraportti 9/2020

Länsiväylä uutisoi( https://www.lansivayla.fi/paikalliset/2924349), että Espoon kaupunki tehnyt sopimuksia rakentamisoikeuksista Matroonankadun kaava-alueelle. Korkeimmat talot tulevat olemaan 23-kerrosisia, kuten on jo tiedetty. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavan tänään ja se etenee nyt valtuustoon. Kaitaantien varrella ensimmäiset talot nousevat ja alkavat hahmottumaan. Samaten metrokeskuksen rakennukset nousevat ja alkavat näyttämään rakennuksilta. Myös Hylkeenpyytäjäpuiston suunnitelmat etenevät. Espoo-päivän kunniaksi tehtiin metroaitoihin maalauksia ja…

Muraali merelta-Tommi Heinonen

Finnoonsilta, puiden kaatoa ja muraali – Muutosraportti 8/2020

Heinäkuu on perinteisesti rakennusalalla lomaviikko. Hiljaista oli nytkin. Myöskään Espoo ei tiedottanut rakentamispäätöksistä tai rakentamiskohteista. Päättäjilläkin oli loma. Rakentamiseen liittyen merkittavin asia oli Finnoonsillan uusimman osa avaaminen. Plantagen’in edestä pääsee nyt suoraan Kaitaantielle. Näkyvä asia oli myös altaan eteläreunalia tapahtunut puiden kaato. Kaadon jälkeen on paikalla iso aukko, joka tietysti parantaa näkyvyyttä altaalle. Viime syksynä…

Vuorikaunokki - Kuva Jukka Ranta

Heinäkuun special – Tallitien metsä – Viikko 30/2020

Rantaraitilta talleille johtavan kävelytien ja Nuottalahden talojen välissä on metsikkö, jota olemme kutsuneet yksinkertaisesti ”tallitien metsäksi”. Perimätiedon mukaan alueella oli kesäasuntoja ja muutama maatalo. Ennen Jorvaksentien (sittemmin Länsiväylän) siltoja, sinne piti mennä bussilla (tai junalla) Helsingistä Leppävaaraan ja siitä alas Matinkylään. Näin kertoi isäni, joka oli käynyt siellä äitinsä kanssa tuttavaperheen kesäasunnolla joskus 1930-luvulla. Alue…

Muraalia maalataan - Kuva Jukka Ranta

Muraali, talonrakentamista ja putkiremppa – Muutosraportti 7/2020

Toukokuun muutosraportissa kerroimme, että Suomenojan voimalaitokselle tulee muraali. Suosikkia saattoi äänestää. Äänetyksen voitti ”Kaksi sorsaa heinikossa” (kts. https://www.fortum.fi/espoo/muutoksen-siivet-seinataideteos), joka itse asiassa kuvaa harmaasorsia. Muraalin toteuttivat tunnetut muraalitaiteilijat Anetta Lukjanova ja Taneli Stenberg. Juhannuksena muraalia maalattiin, mutta kesäkuun lopussa se näytti jo valmiilta. Muraali näkyy myös hyvin rantaraitin puron yli menevälle sillalle. Kaitaantien varrella rakennetaan taloja.…

Punavarpunen - Kuva Esa Mälkönen

Lintujen perhe-elämää, kasveja, hyönteisiä – Viikko 22/2020

Esa Mälkönen: Toukokuun viimeiset päivät toivat totuttuun tapaan ensimmäisten tervapääskyjen kiidot taivaalle ja ainakin länsireunan pensaikkoalueella voi kuulla viitakerttusen taidokasta laulua. Aasiassa talvehtineiden punavarpusten viheltelyä voi tänä vuonna kuulla poikkeuksellisen monin paikoin, ja laulaja viheltää säveltään ahkerasti varhaisaamusta iltaan. Satakielien mahtipontiset konsertit ovat soineet runsaana parin viikon ajan, ja yhä hyvin kuulee, vaikka ensimmäiset lopettelevat…

Kulku Rantaraitilta avautui - Kuva Jukka Ranta

Valoa putken päässä – Muutosraportti 6/20

Maaliskuun alussa HSY informoi Suomenojalla tapahtuneesta putkirikosta. Pian tämän jälkeen reitti Rantaraitilta altaalle suljettiin korjausten vuoksi. Kun reitti Meritieltä (ja Hyljelahdesta) puhdistamon ohi on suljettu, altaalle pääsi ainoastaan parkkipaikan kautta. HSY eikä Espoo eivät koko aikana tiedottaneet korjauksen kestosta. Ainoa tapa saada aika-arvioita oli kysellä työmiehiltä. Todella ala-arvoista toimintaa HSY:ltä ja kaupungilta. Kulkuyhteys Rantaraitilta Suomenojan…