Vuorikaunokki - Kuva Jukka Ranta

Heinäkuun special – Tallitien metsä – Viikko 30/2020

Rantaraitilta talleille johtavan kävelytien ja Nuottalahden talojen välissä on metsikkö, jota olemme kutsuneet yksinkertaisesti ”tallitien metsäksi”. Perimätiedon mukaan alueella oli kesäasuntoja ja muutama maatalo. Ennen Jorvaksentien (sittemmin Länsiväylän) siltoja, sinne piti mennä bussilla (tai junalla) Helsingistä Leppävaaraan ja siitä alas Matinkylään. Näin kertoi isäni, joka oli käynyt siellä äitinsä kanssa tuttavaperheen kesäasunnolla joskus 1930-luvulla. Alue…

Eteläntytönkorennot parittelevat - Kuva Jukka Ranta

Lämpöisen kesäkuun satoa – viikot 23-27/2020

  Lämpöaalto päättyi ilkivaltaan Kesäkuu oli jopa poikkeuksellisen lämmin ja luonto sai nauttia lämmöstä. Raportin tarkastelujakson loppupuolella saapui viileämpää ilmaa ja sateita niin, että luonto pääsi jälleen elpymään hellejakson kurimuksesta.  Viime viikonloppuna allasnäyttely koki myös ilkivaltaa, kun viisi taulua töhrittiin, ne saatiin puhdistettua. Muutoin yhdistys olisi kärsinyt noin 200 € vahingon ja katsojat olisivat menettäneet…

Punavarpunen - Kuva Esa Mälkönen

Lintujen perhe-elämää, kasveja, hyönteisiä – Viikko 22/2020

Esa Mälkönen: Toukokuun viimeiset päivät toivat totuttuun tapaan ensimmäisten tervapääskyjen kiidot taivaalle ja ainakin länsireunan pensaikkoalueella voi kuulla viitakerttusen taidokasta laulua. Aasiassa talvehtineiden punavarpusten viheltelyä voi tänä vuonna kuulla poikkeuksellisen monin paikoin, ja laulaja viheltää säveltään ahkerasti varhaisaamusta iltaan. Satakielien mahtipontiset konsertit ovat soineet runsaana parin viikon ajan, ja yhä hyvin kuulee, vaikka ensimmäiset lopettelevat…

Liro ja rentukka - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuperheitä, metsäkauriita ja monenlaisia ötököitä – Viikko 21/2020

Esa Mälkönen: Alueen valtalajin naurulokin ensimmäiset pesueet ovat kuoriutuneet. Nyt syntyneet poikaset saavuttavat lentokyvyn juhannuksen tietämillä. Vesilinnuista sinisorsalla ja telkällä on ollut jo viikkoja poikueita, nyt joukkoon liittyi myös punasotka. Punavarpusia ja pensaskerttuja laulaa monessa paikkaa altaiden reunuspuissa ja -pensaikoissa. Ruovikossa reviiriään kuuluttaa joukko ruokokerttusta ja länsireunalla ainakin yksi rytikerttunen, mutta vielä suuri osa näistä…

Sinisiä lemmikeitä, keltaisia rentukoita, sorsanpoikia – Viikko 20/2020

  Olipa vaihteleva viikko. Vettä, räntää, rakeita, kovaa tuulta mutta myös ripaus auringonpaistetta. Lauantai-iltana huikea maaginen värinäytelmä. Auringon laskiessa taivaanranta punertui kirkkaaksi tulipalloksi. Huippuloistoa kesti vartin verran. Siitä otetut kuvat voivat näyttää uskomattomilta, mutta ne ovat todellisia (oheisia  auringonlaskun kuvia ei ole kirkastettu kuvankäsittelyohjelmalla). Paljon huomiota herättävä altaiden kullankeltainen sinisorsan poikanen on saanut tarkemman määrityksen,…

Piisami iltavaloissa - Kuva Esa Mälkönen

Sää lämpeni ja aurinkoinen viikko 19/2020

  Aurinkoinen ja lämmin viikko 19/2020 Jälleen yksi tapahtumarikas viikko on takana lintualtailla. Kevät etenee nyt vauhdilla ja kaikkialla tapahtuu paljon. Lintumaailmassa osa on jo saanut poikaset, osa etsii puolisoaan toisten rakentaessa perää paritellen, kun kaikki eivät ole vielä edes saapuneet. Hyönteissyöjiä alkaa näkemään, mikä käy ilmi Esan rapostista. Perhosrintamalla myös tapahtumia niin kuin kukissa.…

Hyönteissyöjiä saapunut, lokkien touhuja, liito-oravien katoaminen – Viikko 18/2020

  Kuluneen viikon havaintoja: Esa: Naurulokit ovat aloittaneet haudontansa. Lokilla on normaalisti kolme munaa ja poikaset kuoriutuvat noin kolmen ja puolen viikon haudonnan jälkeen, tänä vuonna käytännössä toukokuun loppupuolella. Poikaset pysyttelevät pesässä kymmenkunta vuorokautta ennen kuin aloittavat uintiretkiä pesän lähiympäristöön. Hyönteissyöjiä ilmaantui runsaasti erityisesti lämpimänä sunnuntaina.  Silloin altaiden reunametsiköissä kuuli jo useiden pajulintujen surumielistä mutta…

Lintualtaamme luontokuvanäyttely nähtävillä syksyyn 2020 asti

Suomenojan Luonto ry on jälleen pystyttänyt ulkoilmaluontokuvanäyttelynsä Suomenojan lintualtaan / kosteikon ympärille.   Näyttely koostuu kahdeksasta kokonaisuudesta, jotka ovat seitsemässä eri telineessä allasta kiertävällä reitillä nähtävillä syksyyn 2020 asti. Jokaisessa kokonaisuudessa on oma lyhyt info kyseisestä aiheesta.   Kokonaisuudet: Mustakurkku-uikut ja naurulokit Rantakanat Sorsa ja muut vesilinnut Eläimet Hyönteiset ja kasvit Pikkulinnut Punainen kirja Talvi…

Pesänrakentamista, parittelua ja poikasia – Viikko 17/2020

Auringonlasku – Kuva Paul Stevens   Esa Mälkönen: Vaikka kevät on ollut pääosin varhainen, eivät kaikki linnut saapuneet etuajassa. Esimerkiksi liejukanat ja harmaasorsat ovat yleistyneet vasta kuluneella viikolla. Altailla on pistäytynyt parina viime päivänä mielenkiintoinen hanhiristeymä. Perimän toisena osapuolena on todennäköisesti merihanhi ja toisena osapuolena kanadanhanhi. Pään ja nokan muoto on selkeästi merihanhi-+ kanadanhanhimainen, joskin…

Soidinhuumaa räntäsateessa, ensimmäiset sorsanpojat – Viikko 16/2020

Mustakurkku-uikkujen soidintaa räntäsateessa – Kuva Tuomas Heinonen. Parin päivän takatalvimaisista räntäsateista huolimatta lintujen soidin ja pesänrakennus edistyi viime viikollakin. Lauantaina (18.4.) allasalueen purossa näkyi myös ensimmäinen sinisorsapoikue, noin kaksi viikkoa normaalikevättä aikaisemmin. Emo uiskenteli kolmen vastakuoriutuneen poikasensa kanssa. Pieni lukumäärä kertoo, että ehkä kaikki munat eivät kuoriutuneet kylmien jaksojen myötä, tai jokin peto oli jo…