Sumusen viikon tunnelmia – Viikko 39/12

Syksyn tunnelman aistii vähentyneistä linnuista. Altailla on kyhmypariskunta, muutamia sorsia, pari telkkää, tukkasotkia ja jokunen punasotka. Pensaissa ja puissa on paljon muuttavia pikkulintuja, jotka ovat bongareitten päämielenkiinnonkohteita. Siemensyöjien laajempaa esiintymistä vielä odotellaan. Samaten vähentyneet ulkoilijat tuovat hiljaiseleon tunnelman. Osasyy kuluneella viikolla oli varmaankin säällä. Sumuinen ja kostea. Vaikkei satannut, oli silti tunnelma, että silmälaseissa olisi…

Siemensyöjiä näkyy jo – Viikko 38/12

Kulunut kesä ja alkusyksy ovat olleet erikoisia: melkein jokaista viikkoa on voinut luonnehtia toteamalla, että vaihtelevaa, välillä kaunista, välillä sateita ja ajoittain tuulista. Näin on ollut päättyneelläkin viikolla. Muutamia erittäin pehmeitä ja kauniita päiviä ja sitten taas sateita ja koleata. Muutama kaunis ja tyyni aamu oli todella upea tulvaniityllä, jonne vesi ajoittain nousi. Syksyyn kuuluvat…

Metro näkyy jo – Viikko 37/12

Useassa yhteydessä on lintualtaiden suoja-alueesta ja sen laajuudesta käyty keskustelua. Asiaa on tarkasteltu paljolti linnuston näkökulmasta. Vähemmälle ovat jääneet rauhoitetut kasvit ja hyönteiset. Esimerkiksi Suomenlahdentie, tienä on linnustolle uhka, mutta marskeille on tien rakennusprosessi isompi uhka kuin itse tie. Havainto-opetusta antaa altaiden ympärillä tehtävä maaperätutkimus. Kairaamisen ohella jostain syystä on möngitty, möyritty, lanattu, tasattu ……

Kiireitä – Viikko 36/12

Viikkoraportin toimittaja oli kiinni koko viikon muissa velvollisuuksissa ja siksi raportti on myöhässä. Lisäksi toimittaja ei ehtinyt käydä allasalueella viiko aikana. Syyskiireet verottivat myös muiden aktiivisuutta. Tämän viikon kuvat keskittyvät alueen virkistystoimintaan. Voimalaitoksen eteläpuolella on Pohjoismaiden suurin pienvenesatama. Tämä satama tulee olemaan keskustelun kohteena, kun Finnoon alueen suunnitelmat etenevät. Arkkitehtikilpailun töitä on nähtävillä kaupungin finnoo.fi-sivustolla,…

Tomaatteja ja muita koisokasveja

Ajattelin aluksi jutun nimeksi vihannesraportti. Muutin kuitenkin syistä, jotka ilmenee juttua lukiessa. Kuten viikko- ja kasviretkienraporteissa on ollut esillä, on Suomenojalla iso tomaattikasvusto – voi puhua miltei pellosta. Lisäksi peinempia kasvustoja on useassa kohdassa täyttöalueella ja loka-autojen tyhjennyspaikan ympäristössä. Kesäkuun loppupuolella taimien noustessa esiin, oli tomaattipellolla myös kurkkua ja tomaatin sukulaista, karviaiskoisoa (ananaskirsikkaa). Tomaatin kasvaessa…

Se kuuluisa huoltotie, josta moni ei edes tiedä

Asukastilaisuudessa kaupungin suunnitelmista kävi ilmi että ruovikon sisällä menee jo tie, joten miksi sinne ei voisi vähän parempaa reittiä tehdä. Kyseessä on siis voimalinjojen huoltotie, jos sitä tieksi voi kutsua. Lähdimme Tomin kanssa tutkimaan tietä viljelypalstojen suunnasta voimalinjojen alta. Ensimmäisenä törmäsimme käärmevaroituksiin, kyseessä ilmeisestikin vain rantakäärme – vaaraton luikertelija. Viljelypalstojen perältä meni pienen ojan yli…

Jo punertaa marjat pihlajan – Viikko 35/12

Kalenterin mukaan olemme siirtyneet syksyyn, mutta termisesti tämä ei vielä päde. Mukavan lämmintä, toisaalta sadettakin jonkin verran. Sinisiipiä lentelee paljon samaten ukon- ja syyskorentoja. Tuomas ja Tomi ovat tutkailleet Suomenlahdentien reittiä, josta esimakua tuli marskiviholaisraportin myötä. Puolentoista viikon takaisessa asukastilaisuudessa keskusteltiin paljon luhtaa halkovista reiteistä. Kaupungin edustajat perustelivat pitkittäisreittejä voimalinjan huoltotiellä (!) ja siksi varsinaisesti…

Marskiviholainen- yksi Suomen harvinaisimmista muurahaisista kuuluu Suomenojan alueen rikkauksiin

Aivan Finnovikenin koilisosassa elää kostealla niityllä tiheän kasvuston seassa yksi Suomen harvinaisimmista muurahaisista – Marskiviholainen. Finnovikenin koillisosasta löytyi kesällä 2008 silmälläpidettävän muurahaislajin, marskiviholaisen esiintymä (Yrjölä ym. 2008). Löytöpaikka on kuudes Suomesta ja ainoa pääkaupunkiseudulta (Punttila & Ryttäri 2010). – Lainaus Enviro Oy:n Finnoon alueen luontoselvityksestä 14.11.2011 Marskiviholaiset uhkaavat muun suunnitellun rakentamisen ohella jäädä jalkoihin. Uutta…

Talventörröttäjät – siemensyöjien ruokavarasto

Talventörröttäjät on nimike joukolle kasveja, jotka jäävät talveksi pystyyn ja uhmaavat lumihankia törröttäen kinosten alta. Englanninkielen nimitys ”winter seeders”, talvisiementäjät kuvaa hyvin näiden kasvien luonnetta. Myös siemenet ovat tallella ja ne tarjoavat oivan ruokavaraston siemensyöjille eli siemeniä ravintonaan käyttäville linnuille. Ongelma on, että ne ovat yleensä ikäviksi rikkaruohoiksi koettuja kasveja, kuten seittitakiainen, jokunen ohdakelaji ja…

Sudenkorentojen viikko – Viikko 34/12

Kirjoitin (JR) viikko sitten, että meiltä puuttui kokoelmista yksi palsami. Puuttui itse asiassa kaksi. Se toinen puuttuva on tai pikemmin oli lännenpalsami. Sekin löytyi – kiitos Esa L:lle vihjeestä. Kukat ovat kuin tuhkarokossa oleva lehtopalsamin kukat: kukka vivahtaa enemmän oranssiin ja on punaisentäplikäs. Lehtiä tuntuu olevan lehtopalsamiin verrattuna harvemmassa. On tulokaslaji, jota Kasviatlaksen mukaan on…