Rantaraitilta talleille johtavan kävelytien ja Nuottalahden talojen välissä on metsikkö, jota olemme kutsuneet yksinkertaisesti ”tallitien metsäksi”. Perimätiedon mukaan alueella oli kesäasuntoja ja muutama maatalo. Ennen Jorvaksentien (sittemmin Länsiväylän) siltoja, sinne piti mennä bussilla (tai junalla) Helsingistä Leppävaaraan ja siitä alas Matinkylään. Näin kertoi isäni, joka oli käynyt siellä äitinsä kanssa tuttavaperheen kesäasunnolla joskus 1930-luvulla.
Alue kuuluu Suomenojan kosteikon suoja-alueeseen. Kaavamerkinnän mukaan siellä saa liikkua ja kulkea, mutta muutoksia, esimerkiksi puiden kaatoa ei saa tehdä ilman lupaa eikä tietenkään tallitien metsää voi käyttää puutarhajätteen kaatopaikkana tai romujen dumppauspaikkana. Yksi syy on alueella pesivät liito-oravat, mutta metsiköllä on myös merkitys kosteikon linnustolle.
Alueen historia selittää sen erikoisen kasvillisuuden. Esimerkiksi mukulaleinikkiä kasvatettiin jopa säätyläistaloissa lääkekasvina. Nyt se kasvaa metsikössä komeana niittynä. Samaten japaninruttojuuren kasvupaikan säännöllisyys vihjaa istutuksesta.
Varjolilja, vuorikaunokki ja lehtosinilatva saattavat viihtyä vanhalla, entisen puutarhan kasvupaikalla jopa vuosikymmenen ja pidempäänkin. Myös keväällä viikkoraportissa esillä ollut alaskankleitonia on vanhan puutarhan peruja. Tämä lienee myös laajan skillakasvuston (idänsinilijan) alkuperä. Sen sijaan on luultavaa, että esimerkiksi narsissi on tullut metsikköön puutarhajätteiden mukana. Harvinaisimmista luonnonkasveista mainittakoon imikkä.
Metsikössä kasvoi myös hedelmäpuita. Enää on jäljellä yksi omenapuu. Luumupuu joko kaadettiin tai kaatui osin myrskyssä. Se vei mukanaan iharuusu- ja koiranruusupensaan. Jäljellä on enää huonokuntoinen metsäruusu. Luumupuun kaatuminen runnoi myös akileijakasvuston eivätkä akileijat ole palanneet.
Koosti: Jukka Rant