Mustakurkku-uikujen soidinmenot - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuharrastusta ja lemmiskelyä – Viikko 18/2019

Sunnuntaina järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Suomenojan lintuharrastuspäivä. Sääennusteesta huolimatta päivää vietettiin aurinkoisessa kelissä. Kävijöitä oli kiitettävästi. Sekä vieraat että esittelijät olivat tyytyväisiä tapahtumaan. Nokikanapariskunta paritteli muutamaan otteeseen etelätornin edustalla suuren yleisön edessä, mutta kun kyhmyjoutsenpari lemmiskeli myöhemmin iltapäivällä, tapahtumalla oli enää vain muutama silminnäkijä. Kevät on edennyt jo sen verran pitkälle, että linnuilla on täysi…

Pikkutylli tiellä - Kuva Mikko Joensivu

Pikkutyllejä, pikkulokkeja, pikku-uikun bongausta. Viikko 17/2019

  Kulunut viikko oli hyvin lämmin ja lintujen muuttoa suosiva. Kahlaajista pikkutylli ja rantasipi palasivat muuttomatkalta altaiden reuna-alueille. Töyhtöhyyppä soidinlentää ja ”naukuu” itäreunan niityillä. Pesisikö tänä vuonna? Edellisestä kerrasta on jo kymmenkunta vuotta. Joskus 60-luvulla töyhtöhyyppä oli alueen vakioasukas 4-6 parin voimin, mutta silloin alueella oli enemmän niittyä/peltoa. Mikko Joensivu kertoo: ”Ajoin lauantai-aamuna lintualtaan ohi…

Päivät lämpenevät ja rajua taistoa – Viikko 16 /2019

Pääsäispäivänä altaalla oli todella paljon ihmisiä, parkkipaikka aivan täynnä, olihan hieno ulkoilukeli. Itätornin edessä koettiin melkoinen näytös kun altaalla oleskelevan kyhmyjoutsenpariskunnan koiras syöksyi yksinäisen  kyhmyrin perään. Raju taistelu reviiristä kesti 5-6 minuuttia kun paikallinen – selvästi isompi ja vahvempi yksilö kuritti nuorempaa. Useampaan kertaa se painoi pienemmän veden alle ja piti sitä kaulasta purren aloillaan.…

Hiljainen ilta - Kuva Paul Stevens

Vaihtelevia kevätilmoja – Viikot 14–15/2019

Huhtikuun alkupuolella vietetään normaalisti ensimmäisiä varsinaisia kevätpäiviä, kun vuorokauden keskilämpötila nousee tilapäisesti +10 asteen yläpuolelle. Tällaisistä päivistä saimme nauttia ensimmäisellä havaintoviikolla. Sen jälkeen tuli takapakki ja lämpötilat laskivat välillä pakkasen puolelle. Vaikka altaalle oli jo saapunut jonkin verran naurulokkeja ja vesilintuja, kylmät yöt pitivät lisämuuton vähäisenä. Esa Mälkönen luettelee altaalle tähän saakka saapuneita lintulajeja: ”Nokikanoja…

Naurulokit - Kuva Esa Mälkönen

Naurulokit saapuivat. Viikot 13-14/2019

Suomenojan allasalue oli sunnuntaina 7.4. liki kokonaan sula, ja vain eteläaltaan itäreuna oli noin 150 metrin matkalta höttöisessä jäässä. Naurulokkien riemukas kirkuna täyttää äänimaailmaa. Eivät kaikki alueen lokit ole vielä palanneet, useampi sata kuitenkin. Ensimmäiset ilmaantuivat jo maaliskuun viimeisellä viikolla, mutta alkuvaiheessa ne vain lentelivät alueen yläpuolella. Nytkin allas hiljenee yöksi, sillä lokit kokevat avoimella…

Allas jäässä, linnut tulleet puroon ja sen suulle – Viikot 11-12/2019

Suomenojan ensimmäinen muuttolintu oli tänäkin vuonna telkkä. Tosin varmaa ei ole, ovatko nyt purolle ilmaantuneet telkät talvehtineet maan rajojen ulkopuolella. Niin moni lintu jää talveksi sulalle merelle. Puron suulla merellä voi sulassa jo nähdä tukkasotkia ja punasotkia. Altaat ovat vielä valtaosin jäässä ja altaille sotkat eivät tule ennen kuin pääaltaat saavat kunnon sulapaikat. Meren sulassa…

Lumisateita ja leutoa, pakkasta ja poutaa… – Viikot 9–10/2019

Sää oli vaihteleva ja sahaava. Hyljeluodontien metsiköiden läpi kulkeva Djupsundsbäcken oli aamuisin ohuen jään peittämä, vaikka virtasi pääosin vapaana. Aurinkoisina päivinä, jolloin lämpötila kipusi nollan yläpuolelle, lumen syvyys painui alle 20 cm. Esa Mälkönen kertoo havainnoistaan Suomenojan lintujen ruokintapaikalla: ”Lumipeite on ohentunut jo niin paljon, että myyrät eivät enää pääse liikkumaan lumen sisällä piilossa, ja…

Äärimmäisen uhanalaisia punasotkia Suomenojan altaalla - Kuva: Jukka Ranta

Suomen uhanalaiset lajit: Punainen Kirja julkaistu, punasotka äärimmäisen uhanalainen

Uusin punainen kirja julkistettiin tänään, voit perehtyä sen aineistoon (https://www.ymparisto.fi/punainenlista). Erityisesti sivuston oikeasta panelista löytyvät eri teemoihin liittyvät linkit. Bird Life Suomi on kerännyt sivustolleen listan uhanalaisista linnuista (https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhanalaisuus/suomi/).   Päällimmäisenä kiinnittää huomio punasotkaan. Sen asema on äärimmäisen uhanalainen. Sen asema hunontunut erittäin nopeasti 2010-luvulla. Ollaan siis häviämisen reunalla. Suomenojan tutuista linnuista mm. musta-kurkku, tukkasotka…

Infotaulu viikko 6 - Kuva Jukka Ranta.

Lumi tuli, lumi suli – Viikot 5-8/2019

Neljän viikon jaksoa leimasivat alun lumisateet ja lunta oli parhaimmillaan yli 50 cm.  Lämpöaalto kuitenkin iski ja pääkaupunkiseudun hiihtolomaviikon päätteeksi lunta oli enää alle puolet parhaista ajoista. Lämpimät päivät ovat innostaneet tiaisia ja mustarastaita lauluun.  Pian koittaa myös liito-oravien ensimmäinen riiustelujakso. Paul Stevens tutki tiedossa olevat liito-oravien potentiaaliset pesäpuut.  Sekä altaiden länsi- että itäpuolen reunusmetsiköistä…