Pesänrakentamista, parittelua ja poikasia – Viikko 17/2020

Auringonlasku – Kuva Paul Stevens

 

Esa Mälkönen:

Vaikka kevät on ollut pääosin varhainen, eivät kaikki linnut saapuneet etuajassa. Esimerkiksi liejukanat ja harmaasorsat ovat yleistyneet vasta kuluneella viikolla.

Altailla on pistäytynyt parina viime päivänä mielenkiintoinen hanhiristeymä. Perimän toisena osapuolena on todennäköisesti merihanhi ja toisena osapuolena kanadanhanhi. Pään ja nokan muoto on selkeästi merihanhi-+ kanadanhanhimainen, joskin pienet yksityiskohdat kertovat muistakin mahdollisuuksista. Esimerkiksi nokan kärki on musta, jollainen on metsähanhella, mutta ei merihanhella, ja otsa on valkoinen, jollainen on valkoposkihanhella, ei kanadanhanhella. Risteymien kohdalla voi olla harvoin täysin varma mistä lajeista on kyse.

Piisamikanta näyttäisi altailla vähentyneen, ainakin toistaiseksi niitä on näkynyt vain vähän. Ensimmäinen yksittäinen viitasammakko aloitti pulputuksensa (”plop-plop-plop”) jo noin kaksi viikkoa sitten altaan länsireunalla. Nyt alkaa olla niiden paras kosioaika, mutta havainnointia hankaloittaa viitasammakoiden tapa aloittaa pulputtaminen tosissaan vasta tunti auringonlaskun jälkeen.

Paul Stevens:

Eteläisellä altaalla on pieni saari, joka on tänä vuonna täynnä pesiviä naurulokkeja. Asuminen on tiivistä ja välillä sattuu erimielisyyksiä naapureiden kanssa. Tiivis asumismuoto ei kuitenkaan estä lintuja parittelemasta; yhtenä iltana oli monta paria yhtaikaa varmistamassa suvun jatkamisen. Saareke oli kuin Suomenojan oma Love Island.

Västäräkki on vakituinen kesäasukas Suomenojalla; sen hyppelyä on aina kiva seurata.

Vaihteleva sää tuo mukanaan komeita auringonlaskuja. Kyhmyjoutsenkoiras oli syömässä iltapalaa ilta-auringon valossa, ennen kuin se lipui yöksi pesäänsä. Myös harmaasorsapari oli juuri menossa lepopaikkaan. Naurulokit sen sijan jatkoivat vielä iltapalojen syömistä, vaikka aurinko oli jo painunut horisontin taakse.

Mehmet Cadiroglu:

Kevät etenee vauhdilla, ja voikukkien ja rentukoiden kukinta lisääntyy päivä päivältä. Ensimmäisiä sinisorsan poikasia on nähty lintualtaalla ja purossa. Purossa on yksi poikanen, joka on 2–3 päivän ikäinen. Se on ollut siellä pari päivää, mutta emoa ei ole näkynyt. Poikanen etsii erittäin aktiivisesti syötävää sukkuloiden pitkin puron rantoja. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja siitä kasvaa aikuinen.

Jukka Ranta:

Perinteiseen tapaan kiertelin kahteen otteeseen niityillä ja metsiköissä poissa ”valtaväyliltä”. Kevään lämpöisimpänä päivänä, tiistaina, näkyi nokkosperhosia ja kimalaisia. Maamehiläisiä oli leskenlehdillä. Myös – yllättäen – lanttuperhonen lämmitteli maassa nokkoskukkulan takana. Korallikanukka (idänpensaskanukka) on nupulla ja iharuusu on avaamassa lehtiään.

Kumpaisenakin päivänä menin lopuksi koivikon kohdalta läntisen altaan reunalle. Tiistaina mustakurkku-uikut tulivat viereen ihmettelemään kuvaajaa. Edessäni sukelteli telkkäpari. Paikalle lipui kyhmyjoutsen, joka etsiskeli pohjasta syötävää pylly pystyssä. Tunnelma oli seesteinen. Yhtäkkiä kyhmy sai sätkyn. Ilmeisesti telkkä oli tökännyt sitä noustessaan ylös. Alkoi operaatio ”Kuritus ja ojennus”. Ei kestänyt kuitenkaan kauan, sillä telkkä meni suosiolla sivuun, onhan kokoero valtava. Mutta vähän aikaa vesi pärskyi.

Helmut Diekmann:

Leskenlehtien, voikukkien ja rentukoiden lisäksi myös pajut ja raidat ovat aloittaneet kukintansa. Niiden mesi kelpaa monenlaisille hyönteisille: mehiläisille, kimalaisille ja kärpäsille. Tähän aikaan vuodesta voi tavata mettä imemästä myös hyvin erikoista karvapalloa: villakärpästä. Sen siivet lyövät niin vimmattua tahtia, ettei niitä oikein näe – paitsi jos käyttää kamerassa hyvin lyhyttä suljinaikaa. Villakärpänen kykenee lentämään paikallaan kuin kolibri tai kukkakärpänen, samalla kun se imee suoralla kärsällään kukista mettä.