Kyhmyjoutsenten taistoa sulapaikan herruudesta

Finnoonojan suulla sulassa käytiin sunnuntaina kamppailua sulapaikan herruudesta. Sinisorsien kanssa paikalla ollut kyhmyjoutsenpari sai seurakseen toisen pariskunnan. Varovaisesti tulokkaat lähestyivät sulaa jäätä pitkin. Alkuun kaikki meni hyvin ja neljä joutsenta viihtyivät keskenään saman sulan reunalla, mutta jännityksen näki ilmassa. Kamerat seurasivat ruovikon muutamasta kolosta armotta joutsenia – olimme varmoja että kohta tapahtuu. Henken päästä tapahtuikin,…

Vihdoinkin – Viikko 15/13

Yöpakkaset väistyivät, päivälämpötila nousi muutaman asteen, tuuli kääntyi etelään-lounaaseen … ja se oli tarvittava muutos. Telkkä ilmaantui viikon puolivälissä Finnoonpuron sulaan, nokikanat odottelivat meren sulassa ja muutama uskalsi kokeilemaan altaiden jäätä. Torstaiaamuna kuului sitten kauan kaivattu meteli: naurulokit olivat palanneet. Ja niin oli kevät julistettu alkaneeksi. Viikonloppuna punasotkakin oli tutkailemassa tilannetta. Peipon laulu helisi metsikössä.…

Syksyn Finnoonojan kunnostustalkoiden jälki nähtävissä

Viime syksynä kuudes lokakuuta talkoitiin Suomenojalla Finnoonojan kimpussa. Vedenkorkeus oli silloin niin korkea että töitä tehtiin ”sokkona” ja vasta matalanveden aikaan työnjälki on nähtävissä. Nyt oja on sulanut talven jäljiltä ja vedenpinta on suhteellisen matalalla, joten oli aika käydä katsomassa miltä paikalla näytti. Paikalle syntyi talkoolaisten uurastuksen tuloksena kaksi koskikynnystä ja niiden väliselle osuudelle vaihtelevaa…

Kevään ensimmäiset – Viikko 14/13

Tommi kertoo: ”Viikon ehdoton kohokohta ikuiselta tuntuvan talven alla oli ensimmäistenleskenlehtien löytyminen. Isokin mies nöyrtyi polvilleen pienten keltaisten kevään tuojien edessä. Leskenlehdet löytyivät 4.4.2013, ” ja jatkaa: ”Sunnuntai-iltana synkkyys iski leskenlehtikuvaajaan. Taivaalta alkoi tulemaan märkää lunta ja samalla piti kiirehtiä katsomaan edellisen torstain kuvauskohteita.” Tässä on oikeastaan viikko pähkinän kuoressa. Koko viikko sunnuntaille saakka pikkuhiljaa…

Helsingin Sanomat Suomenojalla

Tässä valmistellaan HeSa:n kuvaa. Kuva:Jukka Ranta   Tänään 6.4.2013 Helsingin Sanomat julkaisi Mesta-sivuillaan jutun Suomenojasta: http://www.hs.fi/paivanlehti/06042013/mesta/Vartijalokit+saavat+uusia+naapureita/a1365149553103 Toimittaja ja kuvaaja kiersivät alueella keskiviikkona Suomenojan Luonto ry:n edustajien kanssa. – Jukka

Tapahtumien viikko – Viikko 13/13

Jään autosta pois Tiistilässä, Kalastajantien ja Suomenlahdentien risteyksessä. Heti tajuntaan iskeytyy voimakas kilkatus, joka kantautuu selvästi Suomenojan altailta. Tunneliako ne siellä poraavat, tulee mieleen. Suunnitelmissa on kävellä metsän läpi ja tarkistaa tilanne ja edelleen niityn yli altaille. Metsässä näkyy uusia merkittyjä puita. Huvittaa AP4 – Suomenlahdentien autopaikka 4. Toisaalta ilahduttaa lintujen äänet, erityisesti viherpeipon ryystäys.…

Koskahan kevät tulee? – Viikko 12/13

Vakaa, kylmä koilinen tuuli, kylmät yöt ja pikkupakkanen päivällä karkottivat toiveet lintujen lisääntymisestä. Allas on umpi jäässä ja taitaa mennä ennätyspitkälle, ennen kuin muuttajien tunnustelijat uskaltavat paikalle. Tuuli pyöritti hiilikasoilta tomua altaan eteläreunalle – lumi oli hiilenpölyn värjäämää. Tuomas seikkaili rohkeasti lumikengillä altaiden yli. Tuomaksen havaintojen mukaan jäätä on noin 20-30 cm. Ehkä se kevät…

Miltä altailla näytti vuosi sitten? Vertailussa 2012 ja 2013 viikon 11 kuvia.

Viime vuonna kevät oli selkeästi pidemmällä kuin nyt. Allas oli jo lähtenyt sulamaan jätevedenpuhdistamon kulmasta ja eteläisen tornin edustan jää oli sen väristä että sen sulaminen oli päivistä kiinni. Tänä keväänä, kun allasta katsoo tarkalleen vuotta myöhemmin niin sulasta ei ole tietoa. Lunta on useita kymmiä senttejä ja pakkasta öisin -15-20 astetta. Päivisinkään lämpötila ei…

Sitä sattuu – Viikko 11/13

Vanheneva ihminen on kuin vanha auto: yllättäviä vikoja tulee kummallisiin paikkoihin. Olin (JR) kuvaamassa tulvaniityllä. Hankikanto on ollut aika hyvä, mutta tulvaniityllä upotti. Kaksi kameraa kaulassa ja reppu selässä. Siirryin reppuun, koska olen telonnut olkapäiden nivelkapselit ja iän karttuessa ne ovat alkaneet vihoittelemaan ja protestoivat olkalaukun käyttöä. Repussa on vyötärön yli menevä tukivyö, joka estää…

Vielä on talvista – Viikko 10/13

Pakkasta, erityisesti yöt olivat kylmiä. Loppuviikkoa kohden kylmeni ja viikonloppuna oli öisin parikymmentä astetta pakkasta. Viikonloppu oli aurinkoinen ja komea. Merenjäällä oli hyvä hankikanto, mutta tulvaniitty oli erittäin upottava. Kylmä sää aiheutti sen, että lintumaailmassa ei paljon tapahtunut muutoksia. Keltasirkut ja tiaiset ovat edelleen runsaina paikalla. Harmaalokki lenteli viikolla altaiden yli ja sunnuntaina sen kailotus…