Uusi allas tulvan laskeuduttua - Kuva Jukka Ranta

Uusi allas tulvan laskeuduttua – Kuva Jukka Ranta

Kirjoitin kuukausi sitten entisen täyttömäen alueelle tehdystä uudesta lammesta tai altaasta seuraavasti:

”Näyttäisi siltä, että entiselle täyttömäen alueelle on tehty keinolampi. Kyse voi olla harhanäöstä, sillä Djupsundsbäcken oli tulvinut voimakkaasti yli äyräiden ja voi olla, että vesi oli virrannut väärään suuntaan eli ”ylöspäin” ja täyttänyt notkelman. Tätä käsitystä tukisi lammen pinnalta pilkistävät istutukset, jotka olivat pääosin veden alla. Toisaalta uuden kävelytien ali notkelmaan tulee ojan putki, joten jonkinasteinen koristeallas on nähtävästi suunnitelmissa ollut.”

Nyt kun, tulva laskenut ja tilanne on normaali, voidaan todeta, että epäilys oli oikea. Jonkinlainen koristeallas on kuitenkin kyseessä, vaikka veden pinta on ajateltu huomattavasti matalammalle, mitä se oli marraskuussa. Djupsundsbäcken on saanut rantapromenadin, luontokeskukseen/metrokeskukseen näyttää tulevan terassi. Uusien asuintalojen paikkoja kunnostetaan ja paalutetaan.

Parkkipaikan vieressä olevaa loka-autojen purkkupaikkaa alueena on laajennettu. Purkupaikka siirtynee aikanaan myös Blominmäkeen, joten tässä lienee kyse tulevan rakentamisesta. Samalla alue on saanut koristeellisen ”kiviaidan”.

Myös muutosraportin puolella on useasti pohdittu liito-oravien kohtaloa ja miten rakentaminen vaikuttaa liitureiden reviireihin. Marraskuun alun hoitoprojektin seurantakokouksessa kaupunki kertoi tarkistaneensa pönttöjä ja kuvanneensa pönttöjä sisältä. Asutusta oli. Suomenojan Luonnon liito-oravaspesialistit ovat säännöllisesti tarkistaneet pönttöjen alusten papanatilannetta. Viimeisin tehtiin joulukuussa ja kaikkien Suomenojan Luonnon asentamien pönttöjen tai lähipuiden alta löytyi papanoita. Tämä on lohdullinen tieto.

Koosti:

Jukka Ranta