Poikkeuksellisen kaunis ja lämmin syyskuu. Tosin alkukuusta muutamat runsaat sadekuurot toivat paljon sadetta. Esimerkiksi Kukkumäen amatööriasemalla satoi (pääasiassa kuuroina yöllä) syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana 135mm, mikä on noin tuplasti syyskuun tilastollinen keskiarvo. Sadekuurot laantuivat loppukuuta kohden ja sää pysyi lämpimänä. Jotkut kasvit alkoivat kukkimaan toisen kerran ja punasyys-ja elokorennot lentelivät vielä syyskuun viimeisellä viikolla. Sieniä nousi esiin. Esimerkiksi nokkoskukkulan takana kasvoi ainakin 100 mustesientä.
Illat olivat komeita Nuottalahdella, altaalla ja puronvarressa.
Kuluneen viikon perjantaina oli täysikuu, tarkalleen perjantaina 2.10 klo 00:05. Karttojen mukaan kuu laskeutui aika täsmällisesti länteen, joten lähdin aamulla altaalle, koska itäinen lintutorni oli sopiva kuvauspaikka. Auringon nousu oli 7:29. Vielä 6:26 oli aika pimeää ja joutui tyytymään kuparinväriseen kuuhun ilman maiseman näkymistä. Kun alkoi kirkastumaan, nousi myös sumu, joka peitti kuun.
Koosti: Jukka Ranta