Mustarastas - Kuva Jukka Ranta

Mustarastas – Kuva Jukka Ranta

 

Tammikuuhun mahtui hyvin monipuolisesti vanhan ajan talven säätyyppejä: oli runsaita lumisateita, kireää pakkasta, räntäsadetta ja tihkua.Parhaimmillaan lunta oli yli 40 cm ja Uusimaa oli maan lumisin paikka. Suojasää ja lämpöasteet kuitenkin sulattivat merkittävästi lunta ja lumi painui selvästi alle 20 cm:n. Kuluneen viikon lopulla lumensyvyys kasvoi taasen 30 cm:iin.

Pakkasta oli parina päivänä noin 20 astetta. Tämä sai muodostamaan jääkoristeita ja jääpuikkoja. Pumppukopin jääpuikot ulottuivat maahan asti ja koristelivat pensaiden oksia. Suoja hävitti isot jääpuikot, mutta pakastuminen uudelleen sai syntymään jääpuikkoja uudelleen, ei kuitenkaan erityisen pitkiä.

Ruokintapaikalla on ollut välillä hyvinkin vilkasta ja välillä taasen hyvin hiljaista. Punarinta on sinnitellyt paikalla kuten parina edellisenä talvena. Puukiipijä on paikalla lähes päivittäin.

Paul Stevens kertoo, että harmaahaikaroita ja laulujoutsenia oli Nuottalahdella ennen kuin lahti jäätyi kokonaan. Harmaahaikaroita oli jopa 20. Tommi Heinonen puolestaan havaitsi venesatamassa saukon jäljet. Saukko oli tullut Villa Rulluddin suunnalta.

Koosti: Jukka Ranta