Rakentaminen ja muutos – osiossa on seurattu lintualtaiden ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Yksi erikoisuus kevättalvella oli ruoppausjätteen läjitys nokkoskukkulan taakse. Ennen läjitystä paikka tasattiin ja hetken luulimme, että alueelle tehdään uutta parkkipaikkaa. Tasauksen ja läjityksen seurauksena hävisi hyvät perhosniityt, jotka talvella ovat olleet siemensyöjien, kuten urpiaisten, tiklien, hemppojen ja viherpeippojen ruokapaikkoja. Tuli siis tuplavahinko. Yleisesti rikkaruohona pidettyjen pietaryrttien, takiaisten, ohdakkeiden ja eräiden heinäkasvien rooli ekosysteemissä on mielenkiintoinen: kesällä perhosille tärkeitä ja talvella linnuille.
Niinpä Suomenojan Luonto päätti korjata vahinkoa ja rakentaa perhosbaarin eli istuttaa kasveja, jotka houkuttelevat perhosia, mutta talvella toimivat siemensyöjoen ruokalähteenä. Siementen valinnassa konsultoitiin Maatiainen ry:n toimistoa ja hankittiin heiltä perinnekasvien siemeniä perhosbaarin rakennuspalikoiksi.
Kukkapenkin kunnostustalkoot ja istustus tapahtui tänään keskiviikkona. Esa, Timo, Tommi, Tuomas ja Jukka kokoontuivat lapioin, kuokin ja harojen kera kukkapenkkiä rakentamaan. Kulunutta sanontaa lainaten,vettä tuli kuin saavista kaataen. Kasvien kannalta oli varmaa parempi kuin kuin kuiva ja aurinkoinen sää. Ja ei ole huonoa säätä, jos on oikeat varusteet. Ja varusteet olivat asianmukaiset, kuten kuvat näyttävät. Kukkapenkki saatiin myös helposti merkittyä ja rajattua anniskelupaikkamääräysten mukaisesti, koska läjitetty liete sisälsi yllättävän paljon puuainesta. Mistähän se kertoo?