Viitasammakoista

Kun neljä valokuvaajaa kokoountui helmikuussa 2011 Espoon Kukkumäkeen miettimään, miten Suomenojan luontoa ja sen moninaisuutta pitäisi dokumentoida, päällimmäisenä oli tietysti linnut. Tiedossa oli myös muutama direktiivi-, erikoissuojeltu laji lintumaailman ulkopuolelta. Näihin lukeutuivat viitasammakko ja eteläntytönkorento. Liito-oravista ei tuollut tietoa ja havaintoja alueelta. Lisäksi tiedostettiin muutama kasvimaailman erikoisuus ja marskiviholaisten olemassaolo tulvaniityllä.

Tehtiin työlista, johon kuuluivat lintujen ulkopuolelta marskit, viitasammakko, eteläntytönkorento ja tietyt kasvit. Ja näille myöhemmin annettiin tilaa näyttelyssä. Marskit löytyivät monien vaiheiden ja uurastuksen jälkeen. Mutta viitasammakot osoittautuivat ongelmaksi.

Niitä todella etsittiin keväällä 2011 ja myös tiedettiin niiden esiintymisalueet. Ei havaintoja auringonlaskun aikaan, ei auringonnousun aikaan, ei päiväsaikaan. Ei muitakaan sammakoita eikä edes kutua. Ei altailta, ei purojen varsilta, ei tulvaniityiltä. Lehdissä oli uutisia sammakkotuhoista, kun lammet olivat jäätyneet talven aikana pohjaan saakka. Oliko tuho käynyt?

Sama toistettiin vuosi sitten. Muutama ohimennen nähty sammakko. Kutua sen sijaan jo löytyi.

Olin (JR) tänä aamuna (ke 24.4) arpomassa lähdenkö Suomenojalle heti vaiko illemmalla, jolloin voisin yhdistää kaksi asiaa. Samaten mietin keskittyisinkö esiin nouseviin kasveihin vai olisiko jo varhaiset perhoset liikkeellä … ja mahdollisesti sammakot.

Pohdinnan kekeytti tekstiviestin pärähdys. Tuomakselta: ”Kuvasin jonkun sammakon” ja hetken kuluttua toinen: ”Nyt löytyi toinen … rupikonna se ei ole … paikka joenmutka”. Siis tiedetty viitasammakkopaikka. No, ei muuta kuin Suomenojalle.

Annetaan Tuomaksen jatkaa: ” Olin toisella kierroksella altaalla aamupäivällä, ensimmäisellä kierroksella en havainnut mitään mielenkiintoista. Heti toisen kierroksen alkuun näin sammakon maassa erään lätäkön vieressä. Sammakko oli tosi huonossa paikassa kuvauksellisesti eikä valokaan ei osunut hyvin. Päädyin ottamaan muutaman dokumentaarisen kuvan siitä ja jatkoin matkaani. Harmillista…

Hetken käveltyäni saavuin paikkaan missä viitasammakoita pitäisi olla, katselen aina keväisin ympärilleni tässä kohdassa. Pari vuotta on tullut alueella kuvattua aktiivivisesti enkä ole nähnyt tässä paikassa edes tavallista sammakkoa… Onkohan minua huijattu?

Samalla havaitsen että Finnoonojassa ui telkkänaaras, mukavassa paikassa. Pysähdyin kuvaamaan telkkää  joen suuntaisesti, mutta havahdun kimeään ääneen – aloin katselemaan ympärilleni ja huomasin rannassa sammakon metrin päässä. Se ei pelännyt, muttei ollut myöskään täysin kohmeessa. Hetken päästä se lähti liikkeelle hitaasti tutkien maastoa, matka vei kohti allasta. Hain erilaisia kuvakulmia 100 mm macrolla sammakosta, ja toivoin mielessäni koko ajan että kyseessä olisi viitasammakko. Yritin myös muistella niitä muutamia helpoimpia ja varmimpia tuntomerkkejä joilla viitasammakon voi erottaa sammakosta – en muistanut.

Sammakon päästyä altaaseen se jatkoi poseerausta, mutta oli otettava lintuputki käyttöön. 500 – 700 – 1000 mm polttoväleillä napsin sitä kuvia ennen kuin se sukelsi jäässä olevaan reikään ja katosi.

Tilanteen päätyttyä laitoin samantien Jukalle viestiä, mielestäni näkemäni sammakot olivat erilaisia. Ei aikaakaan, kun Jukka pöllähti maisemaan. Näytin Jukalle kameran näytöltä muutaman kuvan – emme olleet vieläkään varmoja. Kotiin päästyäni latasin kuvat koneelle ja vertailin kuvia – aloin uskoa että kyseessä on viitasammakko. Koska määritykset helposti menevät myös vikaan lähetin Esa Lammille kuvia sähköpostitse ja nopeasti Esa vahvistikin määritykseni, hänenkin mielestä kyseessä on viitasammakko.

Tuuletin yksin kotonani, sain sulan hattuuni. Mälkösen Esa heitti leikkimielisesti talvella että kuka kuvaa ensimmäisenä viitasammakon, ketun, supikoiran, liito-oravan tai minkin. Myöhemmin tähän listaan lisättiin lepakkokin. Yksi on hoidettu, monta vaikeaa on edessä…”

Tutkittuani Tuomaksen kanssa kuvia, päädyttiin, että kysytään varmistusta Esa Lammelta tunnistukseen (kiitos Esa!). Mutta sammakko oli hävinnyt. Niinpä päätin lähteä tutkimaan ruttojuurikasvustoa, josko löytyisi erityisiä kukkakäpäsia, joita olemme myös yrittäneet saada kuvaan. Kun pääsin paikalle, niin: sammakoita! Kaksi loikki ruttojuurten välistä ja lopulta kiipesi betonikourun seinämää ylös ja jatkoi matkaansa. Hetken kuluttua tuli toinen pari. Väritys oli erilainen ja tämä pari muistutti Tuomaksen kuvia. Juoksin ensimmäisen pari kiinni, joka oli matkalle veteen. Niillä oli leuan alta saakka tumma vatsa ja kuvioitu. Toinen pari sen sijaa omasi harmaanvalkoisen vatsan jo leuasta alkaen ja vain kyljissä oli kuviointia. Siis kaksi eri lajia? Paikalle sattunut ystävällinen herrasmies vahvisti epäilyksiäni (tuntui tietävän paljon). Yksi tunnistamiskohde, kuonon muoto on tosi vaikea yksittäisestä yksilöstä päätellä. Pitäisi olla aina rinnakkaiset vertailua varten.

Sattumaa korjaa satoa ja onneako. Ei. Kun riittävän usein ja systemaattisesti käy kohteissa, tapahtuu vääjämättömyys: etsivä löytää.

– Jukka&Tuomas