Perhosten heinäkuu 07/2021

    Jukka Ranta: Heinäkuussa helteinen sää jatkui, kunnes heinäkuun viimeisellä viikolla tapahtui käänne epävakaiseen suuntaan ja saatiin sateita monen päivän jälkeen. Seurantajakso oli hyönteisten, erityisesti perhosten jakso. Tosin kuukausi alkoi tarhasylkikuoriaisten massaesiintymisellä. Niitä oli todella paljon, satoja ellei tuhansia ohdakkeilla, pietaryrteillä, raunioyrteillä, saunioilla ja monilla muilla. Laskin yhdellä kyläkarhiaisella 24 kappaletta. En ole aikaisimpina…

Liejukanan poikanen taiteilee - kuva Timo Leppäharju

Kaikkien aikojen lämpimin kesäkuu – Viikkoraportti viikot 23-26/2021

Päättynyt kesäkuu oli koko Suomen 1800-luvulta alkaneen mittaushistorian kaikkein lämpöisin kesäkuu. Myös ns. hellepäivien lukumäärässä tehtiin ennätys. Tämä nopeutti eri kasvien kukinnan alkua. Esimerkiksi Suomenojan luonnonruusut alkoivat kukkimaan aiemmin kuin muina kesinä. Orjanruusu, lähellä parkkipaikkaa on todella komeasti kukassa. Aloitti kukinnan jo ennen juhannusta ja kukkii edelleen. Iso pallomainen pensas on näyttävä. Myös iharuusu ja…

Sinisorsan poikaset - Kuva Esa Mälkönen

Kesäisiä uutisia mm. lintujen maailmasta – Viikko 22/2021

Esa Mälkönen: Suomenojan kevät on ollut lintujen osalta jonkin verran alavireinen. Esimerkiksi naurulokkeja näyttäisi pesivän vain 500–700 paria, parisataa viime vuotta vähemmän. Todella kaukana ollaan huippuvuosien 2000–3000 parin pesinnästä. Suomenojan kannan heikkeneminen selittyy osittain siitä, että runsaasti ravintoa tarjonnut Ämmässuon kaatopaikka peittää nykyään tehokkaasti jätteensä. Toinen merkittävä tekijä on Finnoon alueen rakentamisen aiheuttama jatkuva melu.…

Nokikanan poikaset - kuva Timo Leppäharju

Nokikanoilla ensimmäiset poikaset – Viikko 21/2021

Nokikana poikasineen – Kuva Timo Leppäharju. Telkkä- ja sinisorsapoikueiden lisäksi altailla voi nähdä nyt ensimmäisiä nokikanojen poikasia. Pesivien nokikanojen määrä on nykyään luokkaa 10-15 paria, kun parhaimmillaan viisi-kymmenen vuotta sitten määrä oli yli kaksin- jopa kolminkertainen. Suurimpana syynä pidetään hentokarvalehden, nokikanan mieliruokakasvin, häviämistä altailta. Tali- ja sinitiaisten ensimmäisten pesueiden poikaset ovat näinä päivinä lähdössä pöntöistään,…

Poikastuotantoa – Viikko 20/2021

Viikon 20 aikana poikasia alkoi näkymään altaalla osan linnuista vasta rakentaessa pesiä Jukka Ranta: Aika tavanomainen toukokuun loppupuoliskon viikko säiden puolesta. Melko lämmintä ja myöskin jonkin verran sateita. Kasvimaailma monipuolistui. Tuomi alkoi kukkia, kuten myös isotuomipihlaja ja sirotuomipihlaja. Kevättähtimöitä oli jo runsaasti esillä. Peltokanankaalia oli selvästi enemmän kuin edellisellä viikolla. Tämä tietää hyvää perhosille. Perhosia…

Puutiainen - kuva Mehmet Cadiroglu

Kesän tuntua – Viikkoraportti viikko 19/2021

Kulunut viikko jatkoi erikoisten sääviikkojen sarjaa. Maanantaina oli hauska seurata sään lämpenemistä. Aamulla 8.30 oli lämmintä viisi astetta ja iltapäiväksi lämpötila nousi 15 asteeseen ja illalla mitattiin Helsingissä 20 astetta. Tiistaina oli pääkaupunkiseudulla hellelukemia, kesä tuli siis rytisten. Vaikka loppuviikkoa kohden viileni, oli viikonloppuna vielä kesäisen lämmintä. Lämmin sää näkyi myös luonnossa. Pölyttäjät aloittivat työnsä…

Lapasorsat - Kuva Esa Mälkönen

Edelleen koleata – Viikko 18/2021

Jälleen yksi kolea viikko. Lämpötila pysyi sitkeästi alle kymmenen asteen. Hyönteisiä ei juuri lennellyt. Västäräkkikin ihmetteli ruderaatin sorakasan päällä, mihin ovat kaikki hyönteiset kadonneet. Ei ole kukkakärpäsiä, ei maamehiläisiä, ei perhosia eikä sudenkorentoja. Joitakin erikoisia vieraita kuitenkin nähtiin lintualtailla: pikkulokkeja ja suokukko. Pikkulokki muistuttaa naurulokkia, mutta on hieman pienempi ja sen pää on pikimusta, ei…

Harakka - Kuva Mehmet Cadiroglu.

Pesintäkausi reippaalla alulla – Viikko 17 / 2021

  Monet Suomenojan vakiopesijät rakentavat ja viimeistelevät nyt pesiään. Ensimmäiset naurulokit ovat jo aloittaneet reilun kolmen viikon haudontaurakkansa. Valtaosa hyönteissyöjälinnuista on kuitenkin vielä tulematta. Niiden aika koittaa, kun puut puhkeavat lehteen ja hyönteiset runsastuvat. Lukuisat altailla vierailleet ovat kyselleet, mitä ovat ne muutamat talvella altaille ilmestyneet metriset veden yläpuolella olevat vaaka-asentoiset tuubit, heinillä vuoratut putkilot.…

Lämmöstä koleaksi – viikko 16/2021

  Jukka Ranta Alkuviikon aurinkoiset ja melko lämpöiset päivät muuttuivat torstaina sateisiksi ja koleiksi. Viikonloppuna saatiin ajoittaisia räntäkuuroja. Keskiviikkona sain olla todistamassa laulujoutsenten ja kyhmyjoutsenten reviiritaistelua läntisellä allasosalla. Runsaan tunnin esitys sisälsi uhittelua, hyökkäyksiä ja pakoja. Kun ottelivat ruovikon reunassa, niin rapa lensi. Tapansa mukaan laulujoutsen oli aggressiivisempi osapuoli. Mitään ihmeellistä ei lopulta tapahtunut, vaan…

Nokkosperhosia oli edelleen runsaasti - Kuva Jukka Ranta

Kevät harppasi pitkin askelin – Viikkoraportti, viikko 15/2021

  Kevät otti pitkiä harppauksia. Lämpötila nousi loppuviikosta 15 asteeseen. Parhaiten muutos näkyi kasvimaailmassa. Alkuviikosta oikeastaan vain leskenlehdet ja etelänruttojuuret kukkivat. Loppuviikolla kukkivat sinivuokot tallitien metsässä, yksittäisiä valkovuokkoja näkyi kukassa, tallitien metsässä skillat (idän sinililjat) olivat osittain auki ja mukulaleinikkejä oli auki jo muutama. Muutos oli iso jopa päiväkohtaisesti torstaista lauantaihin. Paul Stevens: ”Tallintien metsikössä…