Naurulokki nauraa - kuva Timo Leppäharju

Kevät keikkuen tulevi – Viikkoraportti, viikot 9-13/2021

Jälleen hyvin erikoinen kuukausi. Helmikuun lopun kevätlupaus muuttui maaliskuun alussa kunnon talveksi. Koettiin talvin pahin pyry ja toinen miltei samanlainen ja uudelleen pakkasta. Tuore lumi ja sopiva pakkanen tekivät pumppukopin räystäille talven komeimmat jääpuikot. Laskin yli 50 puikkoa ja lisäksi niitä oli pensaiden oksilla. Puro jäätyi uudelleen ja altaan alkanut sulaminen pysähtyi. Vähitellen kevät sai…

Ilta altaalla - Kuva Jukka Ranta

Syksy alkoi lämpimänä – Viikkoraportti viikot 37-40/2020

Poikkeuksellisen kaunis ja lämmin syyskuu. Tosin alkukuusta muutamat runsaat sadekuurot toivat paljon sadetta. Esimerkiksi Kukkumäen amatööriasemalla satoi (pääasiassa kuuroina yöllä) syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana 135mm, mikä on noin tuplasti syyskuun tilastollinen keskiarvo. Sadekuurot laantuivat loppukuuta kohden ja sää pysyi lämpimänä. Jotkut kasvit alkoivat kukkimaan toisen kerran ja punasyys-ja elokorennot lentelivät vielä syyskuun viimeisellä viikolla.…

Lampareet ovat jäässä - Kuva: Jukka Ranta

Lumeton pakkasviikko – Viikko 2/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Siis pakkasta, vaan ei lunta. Muutama sumuaamukaan ei tuonut merkittävästi kuuraa. Sen sijaa lampareissa on ollut runsaasti vettä sateiden jäljiltä ja nyt lampareet ovat tietysti jäässä. Jään sisällä lehtiä, oksia neulasia…

Juhlapukuinen tavikoiras uiskenteli sinisorsien joukossa - Kuva: Esa Mälkönen

Ja lopulta aurinko näyttäytyi – Viikko 1/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Joulutauko oli pääosin harmaata, sateista ja pimeää. Kun joulutauko oli päättymässä, tuli sopivasti kunnon pakkasyö ja kaunis, aurinkoinen päivä. Tämä muutti kummasti maiseman ilmettä. Allas pysyi auki viikonloppuun saakka. Sunnuntain vastaisena…

Järripeippoja - Kuva: Paul Stevens

Järripeippoja – Viikko 50/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Järripeippojen runsaus on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa tänä syksynä (mm. Tringan sähköpostilistalla). Yleinen käsitys tuntuu olevan, että runsaiden sateiden takia puimatta jäänyt vilja, erityisesti rypsi on pitänyt järripeipot (ja peipot) Suomessa.…

Lauantaina oli maisema talvinen - Kuva: Jukka Ranta

Yhden päivän talvi – Viikkoraportti 48/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Perjantaina tuprusi vetistä lunta. Satanut märkä lumi tarttui puihin ja yöpakkanen merkitsi, että lauantaina oli maisema talvisen näköinen ja jopa kaunis. Puihin ja pensaisiin oli muodotunut jääkoristeita. Läjityspaikka on muuten…

Kyhmypari on edelleen altaalla - Kuva: Timo Leppäharju

Räntää ja taas räntää – Viikko 47/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Märkää lunta, joka suli päivässä. Taas märkää lunta, joka taas suli päivässä. Välillä vesisadetta. Tämän seurauksena metsiköiden lampareissa, ojissa ja purossa oli paljon vettä. Tulvaniitty oli edelleen järvenä. Koska näytti, että…

Orava on löytänyt tiensä ruokintapaikalle - Kuva: Jukka Ranta

Edelleen sateista ja harmaata – Viikko 46/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Kokonaisuutena aika synkkä, tuulinen ja sateinen viikko. Purossa on paljon vettä ja kun meren vedenkorkeus oli ajoittain yli 50cm, purkautui vesi tulvaniitylle. Yleensä tähän riittää puoli metriä korkeampi merivesi ilman…

Mustarastas nautiskelee - Kuva: Esa Mälkönen

Sadetta ja tulvia – Viikko 41/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Tulva ja sade lienevät viikkon avainsanoja Espoossa. Galleriassa on koko joukko kuvia tulvaniityltä. Tilanne ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen paha verrattuna aiempiin vuosiin (ja Kirkkojärveen). Viikolla meriveden pinta vaihteli välillä…

Kottraisnuori - Kuva: Jukka Ranta

Sudenkorentoja ja syysmuuttajia – Viikko 31/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikon odotetuin havainto oli sudekorennot. Viikolla lenteli runsaasti syyskorentoja, kuten gallerian punasyyskorennot. Ne olivat ylipäätään kesän ensimmäiset sudenkorennot, jotka olen (JR) Suomenojalla nähnyt. Paul havaitsi tytönkorentoja. Tytönkorentojakaan ei ole Suomenojalla aiemmin…