Kukkia, perhosia ja korentoja – Viikko 28/13

Olemme viime aikoina kertoneet Finnoonpurosta. Ilman sitä on vaikea ymmärtää Suomenojan lintualtaiden taustoja. Tuomas täydensi tarinoita kuvaamalla Sunassa, miltä Finnoonpuron pinnan alla näyttää. Paikka oli Virtavesien hoitoyhdistyksen (yhdessä Espoon Ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa) viime syksynä kunnostama alue. Tavoitteena on ollut kunnostaa Finnoonpuro mm. taimenien kudulle sopivaksi. Milta pinnan päällä näyttää Sunassa voi tarkistaa kuukauden…

Finnoonpuron matkassa, osa 2 – Puolarmaarin haara

Kun viikolla 24 kävelin Finnoonpuron latvahaaroja tulin tiedostaneeksi Puolarmaarin ryhmäpuutarhan alueelta tulevan kolmannen ”ison” haaran. Toki olen tiennyt sen olemassaolon, mutta en ollut ajatellut sen merkitystä. Niinpä toteutin purokävelyn jatko-osan viikolla 25 – raportointi on vain hivenen viivästynyt. Haara saa alkunsa Henttaan kallioilta ja mäiltä. Se kulkee Kokinmetsän sekä Olarin koulun ja lukion pohjoispuolitse. Alkulähteiltä…

Kesä ja … paarmoja – Viikko 27/13

Lokinpoikaset ovat uteliaita ja rohkeita. Tulevat katsomaan kameroita ja kuvaajia tarjoutuen kuvattavaksi. Tuomaksen ja Kristan kuvat kertovat, että osaavat poseerata. Ovat olleet jo jonkin aikaa lentokykyisiä. Vanhemmat saattavat etäänpänä varoitella uteliata lapsiaan.  Lokit alkavat selkeämmin myös kokoontumaan meren puolelle laitureille ja katoille. Lauantain ukkoskuurot kiusasivat myös Suomenojaa. Tämän kirjoittaja pääsi hädin tuskin pakoon autoon ennen…

Finnoonpuron matkassa viikolla 24

Olen (JR) pitkään suuunnitellut kulkevani Finnoonpuron matkassa kahta sen päähaaraa pitkin yläjouksuilta Puolarmaarin vieressä olevalle niittyalueelle saakka – olkoon tässä Puolarmaarin niitty. Pitkään olen miettynyt, mikä olisi hyvä aika vuodesta toteuttaa hanke vai tehdäkö useammin. Tällä viikolla päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Finnoonpurosta on aiemmin kirjoitettu uutisissamme (6.10) Virtavesien hoitoyhdistyksen (Virho:n) talkoiden artikkelissa ja sen yhteyteen…

Tapahtumien viikko – Viikko 13/13

Jään autosta pois Tiistilässä, Kalastajantien ja Suomenlahdentien risteyksessä. Heti tajuntaan iskeytyy voimakas kilkatus, joka kantautuu selvästi Suomenojan altailta. Tunneliako ne siellä poraavat, tulee mieleen. Suunnitelmissa on kävellä metsän läpi ja tarkistaa tilanne ja edelleen niityn yli altaille. Metsässä näkyy uusia merkittyjä puita. Huvittaa AP4 – Suomenlahdentien autopaikka 4. Toisaalta ilahduttaa lintujen äänet, erityisesti viherpeipon ryystäys.…

Koskahan kevät tulee? – Viikko 12/13

Vakaa, kylmä koilinen tuuli, kylmät yöt ja pikkupakkanen päivällä karkottivat toiveet lintujen lisääntymisestä. Allas on umpi jäässä ja taitaa mennä ennätyspitkälle, ennen kuin muuttajien tunnustelijat uskaltavat paikalle. Tuuli pyöritti hiilikasoilta tomua altaan eteläreunalle – lumi oli hiilenpölyn värjäämää. Tuomas seikkaili rohkeasti lumikengillä altaiden yli. Tuomaksen havaintojen mukaan jäätä on noin 20-30 cm. Ehkä se kevät…

Vielä on talvista – Viikko 10/13

Pakkasta, erityisesti yöt olivat kylmiä. Loppuviikkoa kohden kylmeni ja viikonloppuna oli öisin parikymmentä astetta pakkasta. Viikonloppu oli aurinkoinen ja komea. Merenjäällä oli hyvä hankikanto, mutta tulvaniitty oli erittäin upottava. Kylmä sää aiheutti sen, että lintumaailmassa ei paljon tapahtunut muutoksia. Keltasirkut ja tiaiset ovat edelleen runsaina paikalla. Harmaalokki lenteli viikolla altaiden yli ja sunnuntaina sen kailotus…

Vettä, loskaa, pakkasta, jäätä ja lunta – Viikko 5/13

Viikko alkoi suojasäällä, harmaana, sateisena. Muutamana päivänä satoi silkkaa vettä. Sitten pakasti, polut tulivat jäisiksi, kevyesti satanut lumi kuorrutti maiseman kauniiksi. Pikkuhiljaa alkaa olemaan elämää. Eläinten jälkiä – ketun ja muidenkin alkanut näkymään entistä enemmän. Merkillinen oli jälki, joka näytti siltä, että alamäkeä oli lasketeltu kuin pulkalla ja sitten taas juostu. Supi? Tuuhea turkki sattaa…

Pakkanen palasi – Viikko 2/13

Heti viikon alusta sää muuttui talvisemmaksi. Pakkasta oli aluksi muutama aste ja luntakin sateli. Viikon loppua kohden pakkanen kiristyi ja talven tunnelma palasi. Viikon alussa sekä Finnoonpuro että Djupsundbäcken virtasivat avoimina. Jääpeite palasi pakkasen kiristymisen myötä. Polut olivat muhkuraisia ja tuoreen lumen alla oli jäistä. Jälkiä möngertäjistäkin näkyi. Liekö heränneet talviunilta edellisen lämpimän viikon aikana.…

Uusi vuosi, uudet haasteet – Viikko 1/13

Alkaneesta vuodesta tulee mielenkiintoinen seurattava. Suomenlahdentien rakentaminen alkaa syksyllä. Maaperätutkimusta jatketaan ja saastunutta maata kerätään pois. Kaavoitus etenee ja tulee varmaan kosteikkoon vaikuttavia päätöksiä. Saastuneen maan kuoriminen tapahtuu täytömaa-alueella ja pääsääntöisesti siellä, missä kasvaa erikoisuuksia ja harvinaisuuksia. Joten seurattavaa riittää. Vuoden ensimmäinen viikko oli sateinen, sumuinen ja harmaa. Lämpötila oli lauantaihin saakka plussan puolella muutamaa…