Lampareet ovat jäässä - Kuva: Jukka Ranta

Lampareet ovat jäässä – Kuva: Jukka Ranta

Siis pakkasta, vaan ei lunta. Muutama sumuaamukaan ei tuonut merkittävästi kuuraa.

Sen sijaa lampareissa on ollut runsaasti vettä sateiden jäljiltä ja nyt lampareet ovat tietysti jäässä. Jään sisällä lehtiä, oksia neulasia monessa kerroksessa. Yksi jääkuva on metroaidan vierestä, näkyy oranssiheijastuksena.

Sorsia edelleen runsaasti purossa. Joukossa on edelleen tavikoiras. Isolepinkäinen tähysti puiden latvuksissa.

Metrokeskuksen työmaa-aidan alta, putkella tulee vettä, joka jatkuu täyttömäen reunaa pitkin ja yhtyy myöhemmin Djubsundsbäckeniin. Ristin (JR) sen Metropuroksi, vaikka se oli olemassa jo ennen metrotyömaata. Puro tulee todennäköisesti Hannuspellon metsästä.

Kävin (JR) tarkistamassa Hyljeluodontien kummaltakin puolelta liito-oravan pöntöt – ei papanoita. Mahtaako työmaat häiritä. Suljetun Hyljeluodontien itäpuolisessa metsikössä (puhdistamon edessä) on jonkinlainen kaivonrenkaiden (HSY:n?) varasto. Lienevät olleet pitkään sammaloitumisesta päätellen.