Suomnelahdentie ja Hannus/Kaitaa – 47/13

Tuleva uusi tie, Suomenlahdentien jatke, kulkee aikanaan Hannuspellon metsän – siis paikan, johon on läjitetty nyt kiviä – läpi ja kaartaa Hannuspellon varikkoalueelle. Kaitaantien uusi tie kohtaa hivenen Hyljetien ja Kaitaantien risteyksen jälkeen. Uudesta tiestä tullee pääreitti Finnoon keskustasta ja Länsiväylältä kohti Kaitaata ja Soukkaa. Rakentamisen valmistelut näkyvät jo alueella. Metsää on kaadettu, puita kasattu…

Finnooprojekti lapioitiin juhlallisesti alkaneeksi

Finnooprojektin rakentaminen käynnistettiin juhlallisesti perinteiseen tapaan: avainhenkilöt lapioivat hiekkaa monikahvaisella lapiolla. Homma onnistui hyvin, koska paikalle oli tuotu pehmeää hiekka eikä siten tarvinnut hakata kovaa maata. Kyseessä tarkalleen ottaen oli uuden Finnoon katujen rakentamisen virallinen aloitus. Kaupungin johto ja rakentajien edustajat pitivät juhlapuheita. Ja kaikki muistuttivat altaiden ja sen ympäristön luonnon erikoisuudesta ja suojelun tärkeydestä.…

Suomenlahdentie ja Tiistilän metsä – 46/13

Tähän mennessä suurin näkyvä muutos Suomenlahdentien rakentamisessa on tapahtunut Tiistilässä Kalastajantien ja tulvaniityn välisessä metsässä. Suoja-aidan rakentaminen aloitettiin parisen viikkoa sitten. Kuluneen viikon keskiviikkona tuotiin metsäkoneet paikalle. Työ aloitettiin tulvaniityn reunasta ja torstai oli aktiivista metsänkaatoa. Perjantaina kasattiin runkoja ja oksia. Sunnuntaina oli jäljellä kannot ja kasat. Tiistilästä on nyt suora näköyhteys tulvaniitylle ja bussivarikolle.…

Kannaotto: Espoo tuhoaa ekologiset käytävänsä

Elokuvaohjaaja Mika Koskinen lähestyi suomenoja.fi:n toimitusta alla olevalla kirjoituksella. Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti. Julkaisu tapahtuu Mika Koskisen luvalla. Toimitus —— ”Espoo tuhoaa ekologiset käytävänsä alueella Kaitaa-Iivisniemi-Finnoo. Metsäkauriin vasa (kts. kuvat ohessa) tuli sen minulle tänä aamuna takapihalle portin taakse kertomaan. Siihenkin aiotaan valaistu pyörätie. Muutama päivä sitten alkoi Kaitaantie-Finnoonsilta-Suomenlahdentien rakentaminen Iivissyrjän pysäkin ja kartanon nurkalta kohti…

Hurjalta näyttää, onko toivoa – muutoksen seuranta – Marraskuu, -13

Paljon on Finnoonpurossa vettä virrannut kuukauden aikana – fyysisesti (sateiden ja tulvan takia) ja symbolisesti. Siksi paljon ja vauhdilla tällä hetkellä tapahtuu. Suomenlahdentien jatkeen ensimmäiset merkit näkyivät lokakuun viimeisellä viikolla Tiistilän ja tulvaniityn välisessä metsässä työmaa-aidan rakentamisena. Aidan rakentaminen jatkui tulvaniitylla ja saavutti lintualtaiden parkkipaikan viime viikolla. Välittömästi viitasammakkokatselmuksen jälkeen – sattumaa tai ei –…

Myrskyä, tulvaa … ja tienrakennusta – Viikko 45/13

Taitaa olla aika tarkalleen vuosi, kun meriveden korkeus putosi alle normaalin ja ajoittain paljonkin alle normaalin. Niinpä kesän ajan tulvaniitty oli suhteellisen kuiva. Kuluneella viikolla tapahtui nopea ja iso muutos. Alkuviikon matalapaineiden seurauksena vesi nousi ajoittain jo noin puoli metriä normaalia korkeammalle. Oltiin tilanteessa, että Finnoonpuro purkautui tulvaniitylle ja vesi ulottui talleille saakka. Runsaat sateet…

Viitasammakkokatselmus

  [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viimeisimmässä viikkoraportissa   oli juttua viitasammakoista ja niiden mahdollisesta esiintymisestä Suomenlahdentien linjauksella. Tämä johti nopeasti siihen, että Espoon kaupungin Ympäristökeskus järjesti katselmuksen tien linjauksella ja viitasammakoiden esiintymispaikalla. Kiitettävää reagointia. Katselmukseen…

Tapahtumarikas viikko – Viikko 44/13

Viikko oli tapahtumarikas Suomenojan Luonnon kannalta. Kuten uutisissa on kerrottu tapahtui valokuvakilpailun palkintojenjako keskivikkona yhteisötuvalla. Viikolla tuli myös esiin näkyvät merkit Suomenlahdentien rakentamisesta, kuten on aiemmin kerrottu. Friisilän ja tulvaniityn välisessä metsässä näkyy tie toistaiseksi suoja-aitana. Viikon loppupuolella myös tulvaniitty ja alueet sen länsipuolella näyttivät saaneen suoja-aitoja. Metsä alkaa kaatumaan ensi viikolla. Onkohan Espoon kaupunkia…