Ihmisen ja luonnon yhteisvaikutus

Muutosraportti keskittyy tällä viikolla ihmisen ja luonnon yhdessä aikaansaamaan muutokseen. Rakentamisen seuranta on vain lyhyenä artikkelina tässä osiossa. Suomenlahdentien rakentaminen avasi suoran putken Tiistilän metsän läpi, kun komeaa kuusimetsää parturoitiin puhtaaksi. Tätä komeaa kuusimetsää jäi kuitenkin vielä tieväylän eteläpuolelle ja erityisesti merkittiin liito-oravapuita säästettäviksi. Näiden alta oli tehty papanalöydöksiä. Tosin on vaikea uskoa, että liito-oravat…

Suomenlahdentien seuranta – Viikko 50/13

Suurin muutos alueella tapahtui ihmisen ja Seija-myrskyn yhteisvaikutuksesta. Tästä on oma raportti tässä osoiossa ja havaintovihossa. Joten tyydytään tässä kertomaan itse rakentamisesta. Tiistilässä on edelleen menossa kantojen keräys ja pohjan tasaus. Mielenkiintoinen asia on, että Tiistilästä näkee nyt Latokasken TV-maston. Näkyvin työ on edelleen varikon edessä ja parkkipaikan lähistöllä. Kolisee ja paukkuu. Paalutusta tapahtuu edelleen…

Fortum järjesti Valonjuhlaa tapahtuman Suomenojalla menneellä viikolla

Fortum valaisi rantaraitin yhdessä Espoon kaupungin kanssa välillä Nuottalahti – Sepetlahti ulkoilijoiden ja lenkkeilijöiden iloksi. Vuotuinen Valonjuhlaa-tapahtuma järjestettiin siis tänä vuonna Espoossa Suomenojalla aivan Fortumin voimalaitoksen vieressä. Paikalla tarjoiltiin pipareita ja lämmintä glögiä kuoron laulaessa taustalla. Lisäksi katsojat saivat nauttia Tuliryhmä Poltteen esityksistä kahdesti illan aikana. Lyhyitä puheita kuultiin mm. Finnoo-projektin vetäjä Kimmo Leivolta. Lisäksi…