Ruokokerttunen - kuva Mehmet Cadiroglu

Ruovikon laulajia, lokkilaskennan tulokset, poikueita, piisamin paluu – Viikko 21/2024

Ruokokerttunen – Kuva Mehmet Cadiroglu Kesäisen lammin ja aurinkoinen viikko -toinen peräkkäinen. Viikko loppui ukonilmoihin. Satakielen laulua kuului paljon ja monessa paikassa. Lemmikit kukkivat monin paikoin, ketunleivät kukkivat metsiköissä, puna-ailakit altaan reunalla ja puron töyräillä. Kevättähtimöt ovat nyt laajasti kukassa. Seurasin eteläisen lintutornin vieressä yksinäistä kyhmyjoutsenta, lieneekö ruovikossa hautovan puoliso. Kyhmy uiskenteli aikansa, alkoi sitten…

Liejukanan poikanen ja vehka - Kuva Esa Mälkönen

Havaintoja huontokappaleiden elinkierrosta – Viikko 22/2023

Liejukanan poikanen ja vehka – Kuva Esa Mälkönen   Esa Mälkönen: Altailla nähtävien lintujen pesimästrategia eroaa toisistaan. Telkkäkoiraat lähtevät muille maille pääosin jo toukokuun lopulla. Viime viikolla enää pari telkkäkoirasta yli kymmenestä oli altailla. Muilla vesilinnuilla sitä vastoin koiraita näkee enemmän kuin naaraita, joista viimeisetkin ovat aloittamassa kesäkuun alussa hautomisurakan. Koiraat eivät sorsalinnuilla osallistu poikasten…

Västäräkin välipala - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuharrastuspäivä ja hyönteissyöjiä – Viikko 18/2022

Västäräkin välipala – Kuva Mehmet Cadiroglu   Tommi Heinonen: Perinteistä Lintuharrastuspäivää vietettiin kahden koronavuoden aiheuttaman tauon jälkeen. Yleisöä oli runsaasti pitkin päivää. Tringa veti kolme lintukävelyä altaan ympäri Juha Lindyn johdolla. Viimeisellä kierroksella oli mukana lintuasiantuntija Paul Segersvärd. Samanaikaisesti tapahtumamme kanssa oli meneillään valtakunnallinen Tornien taisto. Eteläisessä tornissa kilpaili Suomen luonnonsuojeluliiton joukkue Tapani Veistolan johdolla.…

Liejukanan poikanen taiteilee - kuva Timo Leppäharju

Kaikkien aikojen lämpimin kesäkuu – Viikkoraportti viikot 23-26/2021

Päättynyt kesäkuu oli koko Suomen 1800-luvulta alkaneen mittaushistorian kaikkein lämpöisin kesäkuu. Myös ns. hellepäivien lukumäärässä tehtiin ennätys. Tämä nopeutti eri kasvien kukinnan alkua. Esimerkiksi Suomenojan luonnonruusut alkoivat kukkimaan aiemmin kuin muina kesinä. Orjanruusu, lähellä parkkipaikkaa on todella komeasti kukassa. Aloitti kukinnan jo ennen juhannusta ja kukkii edelleen. Iso pallomainen pensas on näyttävä. Myös iharuusu ja…

Liro ja rentukka - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuperheitä, metsäkauriita ja monenlaisia ötököitä – Viikko 21/2020

Esa Mälkönen: Alueen valtalajin naurulokin ensimmäiset pesueet ovat kuoriutuneet. Nyt syntyneet poikaset saavuttavat lentokyvyn juhannuksen tietämillä. Vesilinnuista sinisorsalla ja telkällä on ollut jo viikkoja poikueita, nyt joukkoon liittyi myös punasotka. Punavarpusia ja pensaskerttuja laulaa monessa paikkaa altaiden reunuspuissa ja -pensaikoissa. Ruovikossa reviiriään kuuluttaa joukko ruokokerttusta ja länsireunalla ainakin yksi rytikerttunen, mutta vielä suuri osa näistä…

Pesänrakentamista, parittelua ja poikasia – Viikko 17/2020

Auringonlasku – Kuva Paul Stevens   Esa Mälkönen: Vaikka kevät on ollut pääosin varhainen, eivät kaikki linnut saapuneet etuajassa. Esimerkiksi liejukanat ja harmaasorsat ovat yleistyneet vasta kuluneella viikolla. Altailla on pistäytynyt parina viime päivänä mielenkiintoinen hanhiristeymä. Perimän toisena osapuolena on todennäköisesti merihanhi ja toisena osapuolena kanadanhanhi. Pään ja nokan muoto on selkeästi merihanhi-+ kanadanhanhimainen, joskin…

Yle ja HS/Espoo raportoivat lintualtaasta – Viikko 19/2019

YLE lähetti Luonto-Suomessa ohjelman ”Suuri muuttolintuilta”.  Asiantuntijoina Minna Pyykön tukena oli Aleksi Lehikoinen ja Oulun Yliopiston emeritusprofessori Esa Hohtola. Lisäksi Juha Laaksonen kiersi allasta Tuukka Kupiaisen kanssa ja haastatteli Tuomas Heinosta. YLE oli myös kierroksella Suomenojalla 8.5 aamulla – Ohjelma Lintujen kevätmuutosta – Yle Luonnon toimittaja Minna Pyykkö ja lintuasiantuntija Heidi Björklund. Myös Helsingin Sanomat /…

Kylmiä öitä, kosiomenoja, pesän rakentaminen vasta alullaan – Viikko 17/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikolla yöt olivat kylmiä, aamut sumuisia ja vaikka aurinko päivisin lämmitti ilmaa oli pesien rakentaminen vasta aluillaan. Lintujen kosiomenoja ja reviiritaisteluita kyllä näkyi kuten myös aktiivisien piisamien lemmenleikkejä. Yleisvaikutelmana on, että…

Laulujoutsenet rakentamassa pesää. Kuva: Mikko Joensivu

Soidinmenoja ja taisteluja – Viikko 16/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikolla 16 saimme vihdoin nauttia lämpimästä säästä. Torstaina (19.4.) lämpötila nousi peräti 16 asteeseen. Lintualtaalla jää suli hyvin nopeasti – muutamassa päivässä. Lämpimien päivien ansiosta lintujen kevätmuutto oli vilkasta. Naurulokkien äänekäs…

Kevättä rinnassa – Viikko 14/18

  [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikkoraportin toimittaja tällä viikolla: Timo Leppäharju Toisen pääsiäispäivän lumimyräkästä on vain muisto jäljellä, kevät etenee vauhdilla. Lintualtaalle ovat tulleet jo perinteisistä lintulajeista nokikana, joka valitettavasti lensi voimalinjoihin ja kuoli. Ensimmäiset…