Ruskaviikko – Viikko 41/13

Kuluneella viikolla on yleisesti ihasteltu ruskaa, joka on Etelä-Suomessa poikkeuksellisen komea. Näin on Suomenojallakin. Maisema on nyt poikkeusellisen värikylläinen. Allas lisää vaikutusta kuvajaisillaan. Aamusumut ja muutama pakkasyö tehostivat vaikutusta. Lintuja sinnittelee vielä altailla – tuntuu kuin olisivat sattumalta paikalla. Uutisissa on jo kerrottu, että Suomenlahdentien rakentaminen on alkamassa vähitellen myös Tiistilän päässä. Ensimmäiset merkit ovat…

Suomenlahdentien muiden uusien katujen rakentaminen – Espoon kaupunki 8.10.2013

Espoon kaupunki tiedotti alla olevan ” Katujen rakentaminen alkaa Finnoossa 8.10.2013 klo 17.00 Urakoitsija on valittu ja kokonaisuuden tulee toteuttamaan Graniittirakennus Kallio Oy. Katujen ja siltojen rakentaminen käynnistyy lokakuussa 2013 aloituskatselmuksilla. Katujen sijainti on määrätty lainvoimaisissa asemakaavoissa (mm. Hannus I, Hannus II ja Finnoonkartanonkaarre). Katujen rakentaminen kestää vuoden 2015 loppuun ja siitä aiheutuu lähiympäristöön jonkun…

Aurinkoa, lämpöä, tyyntä … ja aamukastetta – Viikko 36/13

Kasvi- ja perhoskuvaajien kiusaksi kulunut kesä on ollut varsin tuulinen. Kulunut viikko teki poikkeuksen. Lämpimiä päiviä ja lähes tuuletonta. Kun yöt olivat kuluneella viikolla viileähköjä, tiesi tämä runsasta aamukastetta, mikä näkyi kastehelminä hämähäkin verkoissa ja kasvien lehdillä. Tuuleton ilma takasi sen, että kastehelmet säilyivät, kunnes aurinko kuivasi ne. Sudenkorennot kuivattelivat siipiään auringon lämmössä. Lintuallas höyrysi.…

Ennätyssateet – Viikko 33/13

Ilmatieteenlaitoksen mukaan vuorokautinen sademäärä oli pääkaupunkiseudulla alkuviikosta 43mm (Helsinki, Kaisaniemi). Kukkumäen (noin 3,5 km linnuntietä Suomenojalta) amatööriasemalla satoi ma-illasta-ti-iltaan 40mm ja seuraavan vuorokautena 35mm. Tuo Kaiseniemi meni elokuun sademäärissä kaikkien aikojen top 5:een. Edellisen viikon ukkonen toi koko yön ajalta mitattuna 35mm (Kukkumäessä). Nämä ovat kuitenkin pieniä lukuja, sillä kaikkien aikojen ennätykset ovat aika mahtavia:…

Kukkia, perhosia ja korentoja – Viikko 28/13

Olemme viime aikoina kertoneet Finnoonpurosta. Ilman sitä on vaikea ymmärtää Suomenojan lintualtaiden taustoja. Tuomas täydensi tarinoita kuvaamalla Sunassa, miltä Finnoonpuron pinnan alla näyttää. Paikka oli Virtavesien hoitoyhdistyksen (yhdessä Espoon Ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa) viime syksynä kunnostama alue. Tavoitteena on ollut kunnostaa Finnoonpuro mm. taimenien kudulle sopivaksi. Milta pinnan päällä näyttää Sunassa voi tarkistaa kuukauden…

Superkesä jatkuu – Viikko 26/13

Alkuviikko helteistä ja vain vähän viileni viikonloppua kohden. On siis koettu todella pitkä kesäinen jakso. No, ei valittamista. Kesä näkyy myös Suomeojalla. Ruovikko ja osmankäämit ovat kasvaneet ja muodostavat suojan/näköesteen lintujen kannalta. Lintujen perhe-elämä jatkuu. Tytönkorentoja lentelee runsain mitoin. Ison  korennon (ukonkorennon?) toukkanahka oli kurjenmiekan lehdellä. Tarkkailija tuli aavistukesen myöhässä. Lukuisia perhosia: sinisiipiä, hopeatäpliä, tesmaperhosia,…

Kukkaisviikko – Viikko 21/13

Tämänkin viikon osalta täytyy ihmetellä kasvimaailman nopeaa tempoa. Tuomet ja terttuseljat puhkesivat täyteen kukkaan. Hopeapajut, taikinamarjat ja viinimarjat säestivät. Viikko sitten raunioyrtit olivat vielä pieniä keriä – kuluneella viikolla kasvoivat jo tuuheaksi, polvenkorkuiseksi ”niityksi”. Nuppujakin oli siellä täällä näkyvissä. Tulvaniityn alkukevään ruskeus ja harmaus on mennyttä. Rentukat, puna-ailakit, luhtalitukat antavat väriä ja eloa. Monet sarat…

Vihdoinkin – Viikko 15/13

Yöpakkaset väistyivät, päivälämpötila nousi muutaman asteen, tuuli kääntyi etelään-lounaaseen … ja se oli tarvittava muutos. Telkkä ilmaantui viikon puolivälissä Finnoonpuron sulaan, nokikanat odottelivat meren sulassa ja muutama uskalsi kokeilemaan altaiden jäätä. Torstaiaamuna kuului sitten kauan kaivattu meteli: naurulokit olivat palanneet. Ja niin oli kevät julistettu alkaneeksi. Viikonloppuna punasotkakin oli tutkailemassa tilannetta. Peipon laulu helisi metsikössä.…

Tapahtumien viikko – Viikko 13/13

Jään autosta pois Tiistilässä, Kalastajantien ja Suomenlahdentien risteyksessä. Heti tajuntaan iskeytyy voimakas kilkatus, joka kantautuu selvästi Suomenojan altailta. Tunneliako ne siellä poraavat, tulee mieleen. Suunnitelmissa on kävellä metsän läpi ja tarkistaa tilanne ja edelleen niityn yli altaille. Metsässä näkyy uusia merkittyjä puita. Huvittaa AP4 – Suomenlahdentien autopaikka 4. Toisaalta ilahduttaa lintujen äänet, erityisesti viherpeipon ryystäys.…

Elämää alkaa olemaan – Viikko 6/13

Lumisade, lähes tuuleton ilma ja pikku pakkanen kuoruttivat maiseman kauniiksi. Kulunutta sanotaan lainaten oli postikorttimaisema viikon lopulle tultaessa. Amatööriaseman lumensyvyysmittauksissa tuli lauantaina neljälla havaintopaikalla lukemiksi 57-60-60-62 eli keskinmäärin noin 60cm. Se on paljon edellisen viikon pariin kymmeneen senttiin verrattuna, mutta jää selvästi Tapaninpäivän liki 80cm:stä. Lähestyvä kevät näkyy lintujen vilkastumisena ja havaintojen määrän kasvuna. Metsäkauriin…