Syksy tuli – Vikko 39/13

Tänä vuonna talvi muuttui kesäksi miltei ilman kevättä. Nyt tuntuu siltä, että syksy alkoi parin päivän varoituksella. Kulunut viikko oli todella syksyinen yöpakkasineen. Syksyn tulo näkyy myös luonnossa. Lehdet punertavat, lintujen muuttoparvia näkyy runsaasti. Tosin muutamat kasvit, kuten ruusut ja lupiinit ehtivät aloittaa kukinnan toiseen kertaan. Erikoista on, että joukko karkulaisia, kuten jättipalsami, jättiputki, japanintatar,…

Rasvaa, siirtolohkareita, maratoonareita ja ukonkorentoja – Viikko 38/13

Viime viikolla keskusteltiin altaan rasvaongelmasta. HSY antoi seikkaperäisen ja labra-analyyseihin perustuva taustatiedon. Rasvaahan se oli ja sitä näkyi edelleen koko viikon altaan poistoputken eli ruoppauskulmauksen luona. Oletko joskus miettinyt, mikä on parkkipaikan vieressä olevaa allasta, johon osa loka-autoista tyhjentää lastinsa ja joka on varisten suosiossa. Meille selvisi viikolla mikä on tämä betoninen allas. Ystävällinen traktori…

Rasva altailla: HSY:n vastaus ja analyysituloksia

Havaintovihon raporteissa viikonloppuna on pohdittu mahdollista rasvaongelmaa altailla. Teimme kyselyn HSY:lle ja saimme seikkaperäisen vastauksen ja myöhemmin vielä analyysituloksia. Suomenojan Luonto kiittää HSY:tä: esimerkillistä palvelua ja toimintaa. Julkaisemme valvontayksikön päällikön, Eija Lehtisen vastauksen hänen luvallaan. ”Seuraavassa tietoa siitä, kuinka käytämme tasausaltaanamme toimivaa Suomenojan lammikkoa Suomenojan jätevedenpuhdistamon operoinnissa ja kuinka toimimme viime viikolla: HSY käyttää Suomenojan…

Rasvaa … ja kesäisen lämmintä – Viikko 37/13

Viikon huolen aihe oli rasvamainen aine, joka kellui altaan pinnalla ja ilmeisesti siihen liittynyt veden poisto altailta ruoppauskulman poistoputken kautta. Tästä on kirjoitettu erillisessä raportissa, joten sivuutetaan asia tässä maininnalla. Olemme kysyneet asiasta HSY:ltä. Raportoimme vastauksesta, kun sen saamme. Viikko oli säältään kuin edellisen viikon toisinto. Tyynet aamut, kastetta niityillä, komeat auringonnousut, joita vedestä nouseva…

Lintualtaan vedessä rasvaa?

Torstaina havaitsimme, että ruoppauskulmauksen poistoputki oli käytössä. Lorina ja pulputus paljasti sen. Vesi ei ollut mitenkään erityisen korkealla. Sen sijaan havaittiin, että altaan pinnalla, poistoputken lähettyvillä oli öljymäinen, rasvamainen kalvo, joka paikoin flokkiutui – siksi tuli rasva mieleen. Poisto jatkui perjantaiaamuun ja loppui aamupäivällä. Lauantaina poisto oli taasen käynnissä. Kuljin (JR) kahdesti ruoppauskulman ohitse tunnin…

Aurinkoa, lämpöä, tyyntä … ja aamukastetta – Viikko 36/13

Kasvi- ja perhoskuvaajien kiusaksi kulunut kesä on ollut varsin tuulinen. Kulunut viikko teki poikkeuksen. Lämpimiä päiviä ja lähes tuuletonta. Kun yöt olivat kuluneella viikolla viileähköjä, tiesi tämä runsasta aamukastetta, mikä näkyi kastehelminä hämähäkin verkoissa ja kasvien lehdillä. Tuuleton ilma takasi sen, että kastehelmet säilyivät, kunnes aurinko kuivasi ne. Sudenkorennot kuivattelivat siipiään auringon lämmössä. Lintuallas höyrysi.…

Taivas lyö tulta …. – Viikko 32/13

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] ”Taivas lyö tulta …” lauloi Teräsbetoni muutama vuosi sitten. Tämä tuli mieleen perjantaivastaisena yönä, kun alkuviikon jatkunut painostava helle purkautui mahtavana ukonilmana, salamointina ja rankkasateena. Esan kuva tuo esille tunnelman hyvin…

Suomenojan Luonto esittää Espoo-päivänä

Suomenojan Luonto esittää Espoo-päivänä, lauantaina 31.8 Karhusaaren huvilalla (ns. Sinebrychoffin talo) klo 10-16 dokumentteja Suomenojan Luonnosta. Esityksiä on kolme. 1. Tulevaisuus historiassa ja vuoden kierto Suomenojalla Koonnut Jukka Ranta Ympyrä sulkeutuu – historia johdattaa meidät tulevaisuuteen. Vuodenkierron avulla tarkkaillaan Suomenojan luonnon monipuolisuutta. Multimediaesitys – esitys klo 10.00, 11.00, 12.00, 13.00, 14.00 ja 15.00. 2. Suomenojan…

Superkesä jatkuu – Viikko 26/13

Alkuviikko helteistä ja vain vähän viileni viikonloppua kohden. On siis koettu todella pitkä kesäinen jakso. No, ei valittamista. Kesä näkyy myös Suomeojalla. Ruovikko ja osmankäämit ovat kasvaneet ja muodostavat suojan/näköesteen lintujen kannalta. Lintujen perhe-elämä jatkuu. Tytönkorentoja lentelee runsain mitoin. Ison  korennon (ukonkorennon?) toukkanahka oli kurjenmiekan lehdellä. Tarkkailija tuli aavistukesen myöhässä. Lukuisia perhosia: sinisiipiä, hopeatäpliä, tesmaperhosia,…

Kukkaisviikko – Viikko 21/13

Tämänkin viikon osalta täytyy ihmetellä kasvimaailman nopeaa tempoa. Tuomet ja terttuseljat puhkesivat täyteen kukkaan. Hopeapajut, taikinamarjat ja viinimarjat säestivät. Viikko sitten raunioyrtit olivat vielä pieniä keriä – kuluneella viikolla kasvoivat jo tuuheaksi, polvenkorkuiseksi ”niityksi”. Nuppujakin oli siellä täällä näkyvissä. Tulvaniityn alkukevään ruskeus ja harmaus on mennyttä. Rentukat, puna-ailakit, luhtalitukat antavat väriä ja eloa. Monet sarat…