Näkymä Finnoonsillalta metrokeskuksen yli entisen täyttömäen alueelle - Kuva: Jukka Ranta

Suomenlahdentien jatke ja Finnoonsilta – Muutosraportti 1/20

Näkyvin seurantajakson muutos on Suomenlahdentien jatkeen ja osan Finnoonsillasta avautuminen. Suomenlahdentie siis jatkuu parkkipaikan ympyrästä Finnoonsillalle. Finnoonsiltaa puolestaan pääsee Kaitaantielle. Risteyksestä pohjoiseen, eli Plantagenin eteen Finnoonsilta on vielä suljettu, vaikka liikennevaloissa keltaiset valot vilkkuvatkin. Risteyksestä on myös hyvät näkymät Metrokeskuksen työmaan yli entisen täyttömäen alueelle. Poistetun täyttömäen alueella myllerrys jatkuu. Siellä on aloitettu saastuneen maan…

Altaan kaakonkulma - Kuva: Jukka Ranta

Kaakonkulma, syyskuun kooste – Viikot 35-38/19

Muutosraportissa kerrottiin kesällä, että allasta aletaan kunnostaa ruoppauksella. Kuten kuvat näyttävät, tähän on todellista tarvetta. Erityisesti kaakkoinen kulmaus on pahasti umpeenkasvanut.Kerroimme myös, että kunnostuksen esisuunnittelussa kuullaan luontoyhdistyksiä. Ensimmäinen kokous oli noin kaksi viikkoa sitten. Kokouksessa oli Suomenojan Luonnon lisäksi mukana myös Tringa. Tässä pähkinän kuoressa keskeiset asiat: Altaalla suoritetaan ruoppausta, ensisijaisesti kaakonkulmassa. Lisäksi poistetaan kannaksia…

Laituri 29 talviaamuna - Kuva: Jukka Ranta

Laituri 29, kaavavalituksia; tammikuun kooste – Muutosraportti viikko 4/19

Laituri 29 Suomenojan vieressä Rantaraitilla on taas keskustelun kohteena. Laiturin kohtalo on ollut auki jo muutaman vuoden, kaupunki haluaa purkaa, paikalliset asukkaat säilyttää ja korjata, ELY-keskus on asettanut vaarantamiskiellon. Ymmärtääkseni kaupunki on kieltänyt asukkaiden korjaustoimet. Laituri palasi taas valokeilaan. Nimittäin kuluneella viikolla Espoo julkaisi listan purettavista laitureista ja laituri 29 on tuolla listalla, tosin ehdollisesti.…

Kaitaantie - Kuva: Jukka Ranta

Katurakennusta ja asemakaavoja – Muutosraportti viikko 38/19

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Osayleiskaavapäätösten saatua lainvoiman on katujen rakentaminen alkanut nopealla tahdilla. Töitä tehdään Kaitaantiellä, tietysti Finnoonsillalla ja myös Hylkeenpyytäjäntiellä. Entisellä tomaattipellolla (lokautojen nurkasta kaukolämpöputken yli tasanteella) on erikoinen näky. Kaikenlaista roinaa. Tosiaan:…

Finnoon osayleiskaava lainvoimainen – Muutosraportti 32/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Äskettäin uutisoitiin, että korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Finnoon osayleiskaavasta tehdyt valitukset, joten osayleiskaava on nyt lainvoimainen. Mm. entinen täyttömäki ja Hyljeluodontien mutkan parturoitu metsikkö kuuluvat tämän kaavan vaikutusalueelle. Tämä merkitsee myös,…

Sumun magiikkaa – Viikko 39/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikko oli erikoinen. Miltei joka aamu kuluneella viikolla oli sumuinen – välillä sakeeta ja välillä vähän vähemmän. Tunnelma oli ajoittain mystinen. Otsikkokuva ja gallerian neljä kuvaa kertovat sumun magiikasta altaan reunalta…

Kärppä saalisti viikolla - Kuva: Mikko Joensivu

Kärppä ja lumikko – Viikko 50/16

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Harmaan tuhruisen viikon erikoisuus oli ruokintapaikalla ja Suomenlahdentien töyräällä myyriä saalistaneet lumikko ja kärppä, siis molemmat. Ruokintapaikalla lumikkoa onnistikin. Linnuista ruokintapaikalla edelleen viihtyvät perustintit ja mustarastaat. Pyrstötiaisia on lähistollä puron ja…

Finnoon valtatiellä on ruuhkaa - Kuva: Tommi Heinonen

Lumi suli, syksy palasi – Viikko 46/16

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Tuulta ja sadetta. Loppuviikosta lumi hävisi ja maa tuli esiin. Puut ja pensaat vapautuivat lumesta ja kuurasta. Auringostakin nautittiin lauantaina. Maisema oli voittopuolisesti ruskeata ja harmaata, mutta jotain väriläiskiäkin saattoi…

Tiistilän metsässä - Kuva: Jukka Ranta

Terveisiä Tiistilän liito-oravametsästä – Muutosraportti 46/16

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Suomenojan Luonnolla on kaksi liito-oravapönttöä ns. Tiistilän metsässä – siis alueella, joka jää Kalastajantien ja tulvaniityn sekä Finnevikinsillan ja tallien väliin. Näiden alla on ollut papanoita pönttöjen koko olemassa-olon ajan. Eniten…