Liro ja rentukka - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuperheitä, metsäkauriita ja monenlaisia ötököitä – Viikko 21/2020

Esa Mälkönen: Alueen valtalajin naurulokin ensimmäiset pesueet ovat kuoriutuneet. Nyt syntyneet poikaset saavuttavat lentokyvyn juhannuksen tietämillä. Vesilinnuista sinisorsalla ja telkällä on ollut jo viikkoja poikueita, nyt joukkoon liittyi myös punasotka. Punavarpusia ja pensaskerttuja laulaa monessa paikkaa altaiden reunuspuissa ja -pensaikoissa. Ruovikossa reviiriään kuuluttaa joukko ruokokerttusta ja länsireunalla ainakin yksi rytikerttunen, mutta vielä suuri osa näistä…

Hyönteismaailmassa kuvattavaa, linnunpoikasia altaalla harvakseltaan – Viikot 31-32/2019

Altaan elämä on hiljenemässä, runsaasti on vain sinisorsia, poikasista näkyy lähinnä nokikanan jälkeläisiä, muutamia mustakurkku-uikkkuja ja mielellään kasvuston suojaan pyyhältäviä liejukanan jälkeläisiä. Kyhmyjoutsen piilottelee myös pesuettaan. Sitä ei usein näen neljän poikasensa kanssa.  Hyönteisiä löytyy onneksi kuvattavaksi vaikka lintujen määrä vähenee vuoden mittaan. Vuoden aikana on eräs rouva haravoinut altaan polkuja ja ympäristöä, hienoa työtä.…

Alpiloismehiläinen (Epeoloides coecutiens) on uusi laji Suomenojalla – Viikot 29-30 / 2019

Paul Stevens raportoi: Alpiloismehiläinen Alpiloismehiläinen (Epeoloides coecutiens) on nyt ensimmäisen kerran havaittu Suomenojalla. Kuvassa on koiras. Se on erikoinen mehiläinen, joka ei rakenna omaa pesää. Se munii toisen mehiläisen, keltasäärialpimehiläisen (Macropis fulvipes) tai valkosäärialpimehiläisen (Macropis europea)  pesään. Alpiloismehiläisen jälkeläiset syövät pesän haltijan varastoimaa ruokaa eli siitepölyä. Alpiloismehiläisen jälkeläiset eivät syö toisen mehiläisen jälkeläisiä. Tämä merkitsee,…

Mustakurkku-uikujen soidinmenot - Kuva Mehmet Cadiroglu

Lintuharrastusta ja lemmiskelyä – Viikko 18/2019

Sunnuntaina järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Suomenojan lintuharrastuspäivä. Sääennusteesta huolimatta päivää vietettiin aurinkoisessa kelissä. Kävijöitä oli kiitettävästi. Sekä vieraat että esittelijät olivat tyytyväisiä tapahtumaan. Nokikanapariskunta paritteli muutamaan otteeseen etelätornin edustalla suuren yleisön edessä, mutta kun kyhmyjoutsenpari lemmiskeli myöhemmin iltapäivällä, tapahtumalla oli enää vain muutama silminnäkijä. Kevät on edennyt jo sen verran pitkälle, että linnuilla on täysi…

Kuiva, kuuma kesä – Viikot 31–32/2018

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Pitkään jatkuneet helteet sekä sateiden vähyys ovat kouriintuntuvasti vaikuttaneet Suomen etelärannikon eläin- ja kasvimaailmaan. Lintuparatiisi-kirjassamme kirjoitimme Suomenojan lintualtaiden ympäristössä elävistä lehtokotiloista: ”Kesällä on ajoittain vaikea kävellä polulla astumatta niiden päälle”.…

Monisatapäinen kottaraisparvi. Kuva: Esa Mälkönen

Kottaraisista ja kasveista – Viikot 25 ja 26/2018

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Keskikesällä lintualtaan ruovikossa yöpyvät kottaraiset. Suomenojalla on saattanut piipahtaa jopa viisisatapäinen parvi. Pesäpaikansa lähellä kottaraisten poikueet viipyvät vain muutaman päivän, minkä jälkeen ne lähtevät emojen opastuksella tutustumaan lähiseutujen laitumien, peltojen ja…

Miljoonan pöntön tavoite ylittyi, telkkärouva kiittää - Kuva: Tomi Järvinen

Miljoona, miljoona pönttöä – Viikko 20/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Lämpö teki ihmeitä: perhosia lenteli tosi runsaasti. Sitruunaperhosia, nokkosperhosia, neitoperhosia … ja myös lanttuperhosia, jotka ovat aikuisena talvehtivia hivenen myöhäisempia. Idän lehtikuoriaiset ovat täällä taas. Ilmaantuivat heti, kun leppiin tuli pienet…

Tavallinen kesäviikko – Viikko 27/15

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Elämä lintualtaalla keskittyy poikasten hoivaamiseen. Lapasorsillakin ovat poikaset jo altaalla. Mustakurkku-uikkujen tilanne on kuitenkin huolestuttava. Poikasia ei näy. Osa lokinpoikasista on jo lentokykyisiä, osa on vielä pesillä osmankäämien suojissa ruokaa huutaen.…