Puutiainen - kuva Mehmet Cadiroglu

Kesän tuntua – Viikkoraportti viikko 19/2021

Kulunut viikko jatkoi erikoisten sääviikkojen sarjaa. Maanantaina oli hauska seurata sään lämpenemistä. Aamulla 8.30 oli lämmintä viisi astetta ja iltapäiväksi lämpötila nousi 15 asteeseen ja illalla mitattiin Helsingissä 20 astetta. Tiistaina oli pääkaupunkiseudulla hellelukemia, kesä tuli siis rytisten. Vaikka loppuviikkoa kohden viileni, oli viikonloppuna vielä kesäisen lämmintä. Lämmin sää näkyi myös luonnossa. Pölyttäjät aloittivat työnsä…

Ilta altaalla - Kuva Jukka Ranta

Syksy alkoi lämpimänä – Viikkoraportti viikot 37-40/2020

Poikkeuksellisen kaunis ja lämmin syyskuu. Tosin alkukuusta muutamat runsaat sadekuurot toivat paljon sadetta. Esimerkiksi Kukkumäen amatööriasemalla satoi (pääasiassa kuuroina yöllä) syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana 135mm, mikä on noin tuplasti syyskuun tilastollinen keskiarvo. Sadekuurot laantuivat loppukuuta kohden ja sää pysyi lämpimänä. Jotkut kasvit alkoivat kukkimaan toisen kerran ja punasyys-ja elokorennot lentelivät vielä syyskuun viimeisellä viikolla.…

Pirisaaren lumo – Viikkoraportti 6/18

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Pakkasta ja talvinen tunnelma. Nuottalahti oli houkutteleva lumijääpeitteineen. Niinpä kiersin (JR) Suomenojaa Nuottalahden rantoja pitki. En kuitenkaan uskaltanut jäälle, vaikka sielä näkyi latuja ja kalatajien avantomerkkejä. Metsäinen ja nyt myös luminen…

Mustarastas nautiskelee - Kuva: Esa Mälkönen

Sadetta ja tulvia – Viikko 41/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Tulva ja sade lienevät viikkon avainsanoja Espoossa. Galleriassa on koko joukko kuvia tulvaniityltä. Tilanne ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen paha verrattuna aiempiin vuosiin (ja Kirkkojärveen). Viikolla meriveden pinta vaihteli välillä…

Pirisaari, ruska ja lähestyvä sade - Kuva: Jukka Ranta

Ruskan aika – Viikko 40/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Sadetta, tuulta ja harmaata. Alkuviikolla makron kera tuulessa oli turhauttavaa ja päätin(JR) sen jälkeen, että tulen uudestaan keskittyen miljöökuvaamiseen. Etelärannikon ruska alkaa olla nimittäin parhaimmillaan. Lehtipuut hohtavat pääosin keltaisiensa. Punaista…

Nyt sitä on, lunta – Viikko 5/14

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Moni on on odottanut lunta. Ja nyt sitä saatiin. Lauantain vastaisena yönä ja lauantai aamuna pyrytti kunnolla. Ilmatieteen mittausetn mukaan Tapiolassa kasvoi lumipeite 2 cm:stä 16 cm:iin ja lentoasemalla 2 cm:…

Syksy tuli – Vikko 39/13

Tänä vuonna talvi muuttui kesäksi miltei ilman kevättä. Nyt tuntuu siltä, että syksy alkoi parin päivän varoituksella. Kulunut viikko oli todella syksyinen yöpakkasineen. Syksyn tulo näkyy myös luonnossa. Lehdet punertavat, lintujen muuttoparvia näkyy runsaasti. Tosin muutamat kasvit, kuten ruusut ja lupiinit ehtivät aloittaa kukinnan toiseen kertaan. Erikoista on, että joukko karkulaisia, kuten jättipalsami, jättiputki, japanintatar,…

Vielä on talvista – Viikko 10/13

Pakkasta, erityisesti yöt olivat kylmiä. Loppuviikkoa kohden kylmeni ja viikonloppuna oli öisin parikymmentä astetta pakkasta. Viikonloppu oli aurinkoinen ja komea. Merenjäällä oli hyvä hankikanto, mutta tulvaniitty oli erittäin upottava. Kylmä sää aiheutti sen, että lintumaailmassa ei paljon tapahtunut muutoksia. Keltasirkut ja tiaiset ovat edelleen runsaina paikalla. Harmaalokki lenteli viikolla altaiden yli ja sunnuntaina sen kailotus…

Monenlaisia jälkiä – Viikko 8/13

Talvella on kiva arvuutella, mikä eläin on jättänyt mitkäkin jäljet. Ketun vinon juoksutyylin tunnistaa helposti samaten kuin jäniksen loikkimisen. Pikkunisäkkäitä – metsähiiriä ja myyriä – voi arvailla. Isot nisäkkäät, kuten peuran ja hirven tunnistaa myös. Olemme talven aikana ihmeteleet ”laahausjälkiä” . Muutama viikko sitten kysyttiin leikkisästi viikkoraportissa, mikä eläin harrastaa liukumäkeä. Kysymyksen voisi uudistaa, sillä…