Pakkasta, erityisesti yöt olivat kylmiä. Loppuviikkoa kohden kylmeni ja viikonloppuna oli öisin parikymmentä astetta pakkasta. Viikonloppu oli aurinkoinen ja komea. Merenjäällä oli hyvä hankikanto, mutta tulvaniitty oli erittäin upottava.
Kylmä sää aiheutti sen, että lintumaailmassa ei paljon tapahtunut muutoksia. Keltasirkut ja tiaiset ovat edelleen runsaina paikalla. Harmaalokki lenteli viikolla altaiden yli ja sunnuntaina sen kailotus kuului puron suulla.
Maaperätutkimukset ovat käynnistyneet uudelleen. Erikoisuutena viikolla oli kairaukset meren jäällä sataman edustalla. Paltaan tähän omalla jutulla erikseen parin päivän kuluttua.
- Sataman talvipäivää – Kuva: Tuomas Heinonen
- Viikolla oli myös sumua – Kuva: Tuomas Heinonen
- Maaperäkairausta tehdään merenpohjasta – Kuva: Tuomas Heinonen
- Uhanalainen: Pirisaari – Kuva: Tuomas Heinonen
- Keltasirkkuja näkee runsaasti – Kuva: Tuomas Heinonen
- Keltasirkkuja näkee runsaasti – Kuva: Tuomas Heinonen
- Tiaiset ovat aktiivisia – Kuva: Timo Leppäharju
- Harmaalokki kävi paikalla – Kuva: Timo Leppäharju
- Pakkaspäivän tunnelmaa – Kuva: Tommi Heinonen
- Uhanalaiset: Pirisaari ja Ryssjeholmen – Kuva: Jukka Ranta
- Vielä voi kävellä jäällä – Kuva: Jukka Ranta
- Vielä tarvitaan opastusta sataman reitillä – Kuva: Jukka Ranta
- Kuvaajia näkee sataman edustalla – Kuva: Jukka Ranta
- Pilkkijöitä näkee sataman edustalla – Kuva: Jukka Ranta
- Tulvaniityn rantakukka – Kuva: Jukka Ranta
- Tulvaniityn rantakukka – Kuva: Jukka Ranta
- Tulvaniityn törröttäjä – Kuva: Jukka Ranta