Poikasia ja perhosia – Viikot 23–27

Kettuperhe – Kuva Janne Haapa-aho

 

Jukka Ranta:

Kesäkuu oli lämmin ja kesäinen. Hellepäiviä kertyi useita. Heinäkuun alkaessa sää kuitenkin muuttui: sateet, ukkoskuurot ja koleus ottivat vallan. Meriveden pinta vaihteli kesäkuussa nollatason molemmin puolin. Heinäkuun puolella se nousi jo selvästi nollan yläpuolelle, mutta ei kuitenkaan niin korkealle, että vesi olisi levinnyt tulvaniitylle.

Kävin Suomenojalla useina hellepäivinä. Sudenkorentoja en nähnyt lainkaan, ja perhosistakin havaitsin vain yhden amiraalin. Se piipahti hetkeksi kukalla ja jatkoi saman tien matkaansa. Ahdekaunokit eivät ole vielä nousseet esiin, mikä saattaa osaltaan selittää perhosten vähäisyyttä. Tilanne muistuttaa hyvin paljon viime vuoden juhannuksen jälkeistä parin viikon jaksoa. Keskikesän tavanomaiset kukkijat, kuten puna-apila, harakankello ja hanhikit, ovat nyt kukassa. Myös iharuusu on aloittanut kukintansa.

Esa Mälkönen:

Telkän ensimmäiset poikueet ilmestyivät altaille jo toukokuun alussa, viimeiset vasta juhannuksen jälkeen. Pesinnän ajoittumisessa saattaa olla tarkoituksellista hajontaa. Kun poikaset kuoriutuvat eri aikoihin, ainakin osa niistä osuu suotuisiin sääoloihin. Pienille pesäjättöisille poikasille kylmät ja sateiset kelit ovat myrkkyä. Osa telkistä pesii uudelleen, jos ensimmäinen pesintä epäonnistuu. Muutoin telkkä ei kuitenkaan, kuten eivät muutkaan Suomenojan vesilinnut, kasvata kahta poikuetta saman kesän aikana. Sen sijaan rantakanat – nokikana ja liejukana – intoutuvat usein kahteen pesintään.

Mehmet Cadiroglu:

Lintualtaalla on runsaasti poikasia, osa on aikuisen kokoisia, osa pienempiä ja osa on muutaman päivän ikäisiä. Mustakurkku-uikkupari ruokki poikasiaan. Naaras näytti laihalta ja uupuneelta, mutta jaksoi ahkerasti sukeltaa ruokaa poikasilleen. Koiras sen sijaan vahti poikasia ja tarjosi niille turvallisen ja lämpimän paikan selässään.

Päivän päätteeksi tai huonon sään yllättäessä osa kimalaisista (etenkin koiraat ja vanhemmat työläiset) käpertyy yöksi kukkaan tai sen alapuolelle lepäämään. Kukka tarjoaa hyvän suojan tuulelta ja sateelta, ja jotkut lajit jopa tarrautuvat terälehtiin leuoillaan yön ajaksi. Iltakävelyllä olen nähnyt kolmessa eri kukassa kimalaisia nukkumassa.

Paul Stevens:

Ehdin kiertää lintualtaita kameran kanssa vasta jakson loppupuolella. Tarkoituksenani oli löytää perhosia, joiden kuvaamiseen halusin kokeilla 70–200 mm:n objektiivin ja 1,4x-telejatkeen yhdistelmää. Ensimmäisellä kierroksella en kuitenkaan löytänyt ainuttakaan perhosta.

Toisella kierroksella löysin kaksi amiraalia, joista toinen asettui hetkeksi lepoon kasvillisuuden suojaan. Toisesta onnistuin saamaan mielestäni mukavan kuvan sen ruokaillessa kukalla. Lisäksi löysin yhden gammayökkösen juomassa mettä hiirenvirnasta. Se ei pysynyt paikallaan hetkeksikään, vaan värisi jatkuvasti ja räpytteli siipiään pysyäkseen kukan äärellä. Muuten perhosten aktiivisuus vaikutti yllättävän vähäiseltä, vaikka lämpöä ja kukkivia mesikasveja oli runsaasti.

Suurimman mettä keräävän joukon muodostivat eri kimalaislajit, mutta joukossa pörräsi siellä täällä myös tarhamehiläisiä. Myös sirotytönkorentoja lenteli alueella saalistamassa pieniä hyönteisiä ja toukkia.

Lintujen eri-ikäisiä poikasia oli kaikkialla. Kameran eteen osui punasotkan poikasia, yksittäinen liejukanan poikanen, nokikanan poikasia sekä emonsa selässä matkustavia mustakurkku-uikun poikasia. Nokikananpoikaset saivat tyytyä kasviravintoon, kun taas mustakurkku-uikun poikaset pääsivät nauttimaan kala-ateriasta.

Suurin yllätys oli ruskosuohaukkanaaras, joka kaarteli altaiden yläpuolella. Yleensä olen nähnyt ruskosuohaukkoja vasta loppukesän tai alkusyksyn muuttoaikaan. Havainto herätti monta kysymystä: missä sen pesä mahtoi sijaita, mikä toi sen lintualtaille ja oliko se jo muuttomatkalla tai vaelluksella pesinnän mahdollisesti epäonnistuttua?

Helmut Diekmann:

Kävin jakson loppupuolella kahtena iltana lintualtailla etsimässä perhosia. Löysin kaksi päiväperhosta, jotka olivat jo asettuneet yölevolle: lauhahiipijän ja tesmaperhosen.

Juhannuksen tienoilla mittariperhosten ja yökkösten lajisto oli alueella erityisen monipuolinen. Rehevässä kasvillisuudessa lentelivät muun muassa ruutu-, harmoraanu- ja reunustäplämittareita – kaikki varsin yleisiä lajeja. Sen sijaan upea vihermataramittari on harvinaisempi. Se oli minulle ”elis”, eli elämäni ensimmäinen havainto lajista.

Nokkosten seassa lenteli isonokkayökkösiä.

Viime elokuussa löysin alueella kasvavista seittitakiaisista pilkkukoisan toukkia. Lajin nuoret toukat elävät takiaisten kukinnoissa, mutta vartuttuaan ne kaivautuvat kasvin varsiin talvehtimaan. Tähän aikaan kesästä voi tavata lajin aikuisia perhosia. Ne muistuttavat hieman tuomenkehrääjäkoita, mutta ovat niitä kookkaampia ja mielestäni myös kauniimpia.

Sulkaperhoset muodostavat yhden perhosten erikoisimmista heimoista. Niille tunnusomaista ovat kapeiksi liuskoiksi surkastuneet siivet. Lepoasennossa siivet ojentuvat vaakasuoraan vartalosta, jolloin syntyy sulkaperhosten tunnusomainen T-kirjaimen muoto. Kärsämösulkanen lienee heimon yleisin laji.

Seuraava viikonraportti ilmestyy 3.8.