Ovatko liejukanat löytäneet pesäpaikan?

Seuratessani vappupäivänä liejukanojen liikkeitä huomasin että kaverithan taitavat rakentaa pesää. Muutamia korsia sinne vietiin ja vuorotellen käytiin koeistumassa rakennelmaa. Munia niillä ei kuitenkaan vielä ollut, koska kummatkin poistuivat välillä mahdolliselta pesältä pitkiksikin ajoiksi ja paritteluakin nähtiin syrjässä kameroilta piilossa. Nämä kuvat on otettu pääosin polulta sekä yhdestä suositusta kuvaus- sekä bongauspaikasta polun ulkopuolelta. Välillä mahdollinen…

Nyt tapahtuu – Viikko 17/12

Suhteellisen lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Ja altailla tapahtui. Lauantaina seurasi iso joukko katselijoita mustakurkku-uikun ja piisamin esityksiä, joita Tuomas alempana kuvaa. Oli kuin stereoteatteri viereisillä poukamilla. Yksin jääneet nokikanat ärhentelivät kaikille vastaatulijoille. Parin löytäneet kuhertelivat. Pesänrakennuspuuhat olivat käynnissä. Lokkien häytyslennot jatkuivat, vaikka haukasta ei näkynyt havaintoja enää viikonloppuna. Tuli vaikutelma, että oli käsillä kevään huippuhetket…

Liejukanat hyvin esillä viikonloppuna

Liejukanat ovat siirtyneet altaan kaakkoiskulmaan useamman yksilön voimin loppuviikosta. Ei tarvinnut kauaa seisoskella reunuksella, kun sai liejukanan etsimeen ja kuvia otettua. Paikassa tosin vallitsee aamuvalon sääntö eli kuvat on otettava ennen klo 12:sta. Silloin alkaa jo valo olemaan sivuvaloa myötävalon sijasta. Illalla tässä paikassa ei sitten ole mitään jakoa, jos haluaa värikkäitä ja selkeitä kuvia.…

Mustakurkku-uikkujen parittelua ja pesän rakennusta

Osa mustakurkku-uikuista on löytänyt kumppanin ja ovat astumassa yhden askeleen eteenpäin rutiineissa. Tämä mukuru pariskunta rakentaa pesää näkyvälle paikalle polun läheisyyteen. Pesäpaikka on kuitenkin niin kaukana etteivät reagoi polulla / penkereellä liikkumiseen. Tuoreen pesän päällä myös pariteltiin useaan otteeseen aamupäivällä sekä heti perään nähtiin aina komeat tanssit koiraalta veden päällä, taidettiin siinä välillä puolisonkin pään…

Nokikana hyökkää tukkasotka pariskunnan kimppuun. Katso upea kuvasarja!

Reviirikiistoissa saattaa usein olla naapurit tiellä tai sitten vain naamat muuten ärsyttää. Ainakin tätä nokikanaa raivostutti hänen vesineliöillä oleskelevat naapurit. Lähtöpassit sai tukkasotkat, telkät, piisami sekä lajikumppanit. Naarasta ei nokikanalla kainalossa näkynyt, eikä ihme kun tuollain käyttäytyy naapureita kohtaan. [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px”…

Piisamit aktiivisena

Piisamit olivat aktiivisena ja hyvin esillä lauantaina (28.4.). Olen käynyt huhtikuussa 12 päivänä vähintään kerran altaalla enkä ole nähnyt vastaavaa aktiivisuutta minään muuna päivänä kuin tänään aamupäivällä. Kaksi piisamia pyöri lähellä polkua uiden ja kirmaten välillä ruovikossa ns. kuivalla maalla. Taisi olla kevättä rinnassa, koska lemmenleikkejä päästiin myös seuraamaan polulta. Sama meno jatkui illalla, mutta…

Kanahaukkahälytys

Aurinkoisena keskiviikkoiltana pyrähti naurulokkiyhdyskunta tavanomaiselle hälytyslennolleen. Rauhoittumista ei tapahtunut nopeasti, joten saattoi arvata, että nyt ei ollut kyseessä väärä hälytys. Ja niinpä silmä osui kanahaukkaan, joka lenteli miltei ruovikon tasolla illallista etsien. Ei onnistunut ja haukka alkoi ottaa korkeutta ja yritti korkeammalla lentäviä lokkeja. Lokit muodostivat nopeasti pallonmuotoisen pilven, josta kanahaukan oli ilmeisen vaikea iskeä…

Merkittäviä papanoita

Suomenojan lajeihin liittyvän selvityksen yhteydessä on löytynyt usea liito-oravan reviiri. Karkeasti voisi sanoa, että niitä lähes kaikilla allasta ympäröivillä metsäalueilla. Ne ulottuvat pitkälle kaavaillun suoja-alueen ulkopuolelle. Niitä on myös kummankin suunnitelmissa olevan Suomenlahdentien linjauksen reitillä.

Varmasti, mutta hitaasti – Viikko 16/12

Hitaasti, mutta varmasti alkaa tuntua enemmän ja enemmän keväältä. Viikko alkoi koleana, tuulisena. Aamut saattoivat olla sumuisia ja sadepäiviäkin mahtui joukkoon. Tiistaina puro teki niitystä järven. Ja sitten sunnuntai oli aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, jolloin vihdoin tuntui, että kevät todella alkoi. Vuoden lintu, mustakurkku-uikku saapui alkuviikosta altaille, niin kuin Tuomas tuossa alempana kertoo. Koivut työntävät…

BirdLife Suomen valitsema vuoden lintu saapui maanantaina 16.4. Suomenojalle

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus), katunimeltään Mukuru.  Ensimmäinen havainto Suomenojan lintualtaalla tehtiin tänä vuonna 16.4.2012. Seuraavana päivänä oli havaittu jo kaksi yksilöä. Alla olevat kuvat on otettu keskiviikkona 18.4. ilta-auringon paistaessa toisesta näistä yksilöstä. – Tuomas [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left”…