Kyhmyjoutsenpari – Kuva: Mehmet Cadiroglu
Mehmet Cadiroglu:
Lintualtaan itäpuolella viihtyy suurehko harmaasorsaparvi, kun taas lapasorsat suosivat altaan pohjoispuolta. Siellä täällä näkyy myös telkkiä ja liejukanoja. Kukista kukkivat vielä jättipalsami ja pietaryrtti. Pienet urpiais- ja tikliparvet ruokailevat siemenillä talventörröttäjissä entisen hevostallin tontilla.
Kastepisarat paljastavat hämähäkkien verkot, joita on toisinaan ympäristössä hämmästyttävän paljon. Lokakuun viimeisenä päivänä löysin kuitenkin vain yhden, hyvin pienen hämähäkinverkon, jonka langoissa kimalteli kastepisaroita. Ehkä valtaosa hämähäkeistä on jo vetäytynyt talvisuojiinsa.
Jukka Ranta:
Lokakuu oli tavanomaista lämpimämpi, ja sateitakin saatiin jonkin verran. Meriveden korkeus vaihteli huomattavasti: välillä se kävi nollatason alapuolella, mutta ajoittain vesi nousi rajan yläpuolelle ja valui tulvaniitylle. Omien kiireideni vuoksi kuvaaminen jäi lokakuussa vähäiseksi. Omat kuvani on otettu takaparkkipaikalle johtavan tien varrelta, suunnilleen Fortumin edustalta. Olin tuolloin käymässä ihmettelemässä alueelle asetettuja ajokieltomerkkejä.
Helmut Diekmann:
Koska näin syksyisin ei juurikaan kerry havaintoja perhosista, käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron kuvien kera muutamista mielenkiintoisista vesiselkärangattomista, joita esiintyy Suomenojan lintualtaassa. Ystäväni Håkan Söderholm on viime aikoina löytänyt ja kuvannut altaasta muun muassa seuraavia kiinnostavia lajeja:
Vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) on maailman ainoa hämähäkkilaji, joka elää koko elämänsä veden alla. Se rakentaa vesikasvien väliin seitistä pussimaisen ”sukelluskellon”. Takaruumiinsa karvojen avulla hämähäkki hakee pinnalta ilmaa ja kuljettaa sen mukanaan kuplana sukelluskelloon. Lajia tavataan eri puolilla Suomea makeissa vesissä, kuten hitaasti virtaavissa joissa, lammissa ja suosilmissä. Vesihämähäkki on Suomen myrkyllisin luonnonvarainen hämähäkki. Sen purema ei ole ihmiselle hengenvaarallinen, mutta on kivulias ja vastaa suunnilleen ampiaisen tai mehiläisen pistoa.
Sysivesihiisi (Hydrophilus aterrimus) on suurikokoinen vedessä elävä kovakuoriainen. Suomessa sitä tavataan pohjoisimmillaan Joensuun korkeudella.
Tassilude (Ilyocoris cimicoides) on Suomessa harvinainen laji, jota esiintyy vain etelärannikon tuntumassa ja Ahvenanmaalla. Pääasiasssa se elää seisovissa vesissä, kuten järvissä, lammikoissa ja suosilmissä, mutta sitä tavataan myös hitaasti virtaavissa vesissä. Laji suosii erityisesti vesistöjä, joissa on runsaasti vesikasvillisuutta.
Vellamoinen (Plea cryptica) on vasta vuonna 2024 tieteelle kuvattu vesiludelaji. Aiemmin se sekoitettiin lähisukulaiseensa pikkuvesilutikkaaseen (Plea minutissima). Toisin kuin isommilla sukulaisillaan, pienikokoisella vellamoisella ei ole pitkiä, airoiksi muuttuneita takajalkoja. Se onkin uimarina kömpelö ja viettää suurimman osan ajastaan kiipeillen vesikasvien seassa. Silti se on melko tehokas peto, joka saalistaa muita vesiselkärangattomia, kuten vesikirppuja ja sääskien toukkia.
Håkanin kuvausmenetelmästä vielä: Hän pyydysti nuo vedenelävät haavilla lintualtaasta, siirsi ne valokuvattavaksi akvaarioon ja vapautti ne kuvaussession jälkeen takaisin luontoon.
Tämän raportin koosti Helmut Diekmann. Seuraava julkaistaan 7.12.2026
- Kyhmyjoutsenpari – Mehmet Cadiroglu
- Tavi – Mehmet Cadiroglu
- Tikli – Mehmet Cadiroglu
- Urpiaiset ja tiklit – Mehmet Cadiroglu
- Urpiainen – Janne Haapa-aho
- Urpiainen syömässä – Janne Haapa-aho
- Urpiaisia – Mehmet Cadiroglu
- Pisaroita hämähäkinverkolla – Mehmet Cadiroglu
- Jättipalsami ja kukkakärpänen – Mehmet Cadiroglu
- Punakoiso – Mehmet Cadiroglu
- Sienikasvusto kannolla – Mehmet Cadiroglu
- Kurtturuusun syksy – Tommi Heinonen
- Syksyn lehti: koivu – Jukka Ranta
- Syksyn lehti: paju – Jukka Ranta
- Syksyn lehti: vaahtera – Jukka Ranta
- Vesihämähäkki – Håkan Söderholm
- Sysivesihiisi – Håkan Söderholm
- Sysivesihiisin toukka syömässä kotiloa – Håkan Söderholm
- Tassilude – Håkan Söderholm
- Vellamoinen – Håkan Söderholm




























