Kuluvalla viikolla oli aktiivisena poikasten toinen aalto: erityisesti punasotkan ja liejukanan poikaset olivat ahkerasti näkösällä. Punasotkan poikaset ovat selvästi muita pienempiä vielä.
Jälkimaininkeja aiheutti metsän kaato. Asiaa on kommentoitu ja siitä on jonkinverran keskusteltu yhdistyksemme Facebook-sivuilla. Muutama lisäkommentti on paikallaan. Facebookissa mainittu kaavapäätös lokakuun lopulta on kaupunkisuunnittelulautakunnan (kapsu) päätös – ja kaava on ns. Finnoon metrokeksuksen kaava. Kapsun päätös ei tee kaavasta lainvoimaista. Päätöksen edellyttämä toinen näytteilläolo päättyi tammikuussa. Lisäksi päätöksen dokumentaatiossa todetaan, että kaava menee vielä valtuuston käsittelyyn. Kävin (JR) kaikki lokakuun lopun jälkeen olleiden kaupunginhallituksen ja valtuuston esilletulleet pöytäkirjat läpi. Näistä ei ko. kaavan käsittelyä löydy – tosin aikaa on kulunut ja vielä byrokratian kiemuroissa olevat julkaisemattomat pöytäkirjat saattavat päätöksen sisältää. Metsän kaadosta tulee juridisesti hyvin mielenkiintoinen, mikäli valtuuston päätöstä ei ole olemassa. Läjityspaikkaa ei kaava kuitenkaan sisällä. Huomioinarvoista on myös, että suunnitellun läjityspaikan vieressä asuvat ovat aktivoituneet.
Viikko oli kesäisen helteinen. Perjantaina tarkkailijan yllätti ukkonen: Raaseporia piiskannut sade sivusi Espoon länsiosia ja Suomenojakin sai puolen tunnin kuuron. Perhosia on runsaasti ja punasyyskorentoja on alkanut näkymään. Ja on satoaika: ruusunmarjat punertavat, ohdakkevillaa lentää ilmassa.
- Punasotkapoikue – Kuva: Timo Leppäharju
- Punasotkan perillisiä – Kuva: Timo Leppäharju
- Mustakurkku-uikun jälkikasvua – Kuva: Timo Leppäharju
- Mustakurkku-uikun jälkikasvua – Kuva: Timo Leppäharju
- Nuori lapasorsa – Kuva: Timo Leppäharju
- Liro kävi altailla – Kuva: Timo Leppäharju
- Pensaskerttu – Kuva: Timo Leppäharju
- Fasaani seurasi hevosia – Kuva: Timo Leppäharju
- Nuoret liejukanat olivat näkösällä – Kuva: Tuomas Heinonen
- Nuoret liejukanat olivat näkösällä – Kuva: Tuomas Heinonen
- Nokikanan poikaset alkavat näyttämään linnulta – Kuva: Tuomas Heinonen
- Nokikanan poikaset alkavat näyttämään linnulta – Kuva: Tuomas Heinonen
- Sukeltajan kuplat … – Kuva: Tuomas Heinonen
- … ja sukeltaja, nuori telkkä – Kuva: Tuomas Heinonen
- Punasotkan poikaset olivat aktiivisia – Kuva: Tuomas Heinonen
- Laivue – Kuva: Tuomas Heinonen
- Jo isoja ovat – Kuva: Tuomas Heinonen
- Suojapaikka – Kuva: Tuomas Heinonen
- Utelias – Kuva: Tuomas Heinonen
- Tulvaniityn laiduntajat – Kuva: Timo Leppäharju
- Ukkonen nousee – Kuva: Tuomas Heinonen
- Lehtopalsami – Kuva: Jukka Ranta
- Vielä löytyy pietaryrttiniittyjä – Kuva: Jukka Ranta
- Vielä löytyy pietaryrttiniittyjä – Kuva: Jukka Ranta
- Sadonkorjuuaika – Kuva: Jukka Ranta
- Sadonkorjuuaika – Kuva: Jukka Ranta
- Sadonkorjuuaika – Kuva: Jukka Ranta
- Siemensyöjien ruokavarastot täyttyvät – Kuva: Jukka Ranta
- Kohti satamaa – Kuva: Tommi Heinonen
- Huilipalvelut ovat nyt toisessa paikassa- Kuva: Jukka Ranta
- Kansaintaiteilijoiden kesäsesongin kokoelmia – Kuva: Jukka Ranta