Suomenojan Luonnon kääkät pönttöjä ihmettelemässä - Kuva: Krista Ylinen

Suomenojan Luonnon kääkät pönttöjä ihmettelemässä – Kuva: Krista Ylinen

Viikon alussa Suomenojan Luonto asensi 14 uutta linnunpönttöä alueelle: telkälle, kottaraiselle, puukiipijälle, kirjosiepolle ja tiaisille. Nämä tulivat aiemmin asennettujen kuuden pöntön lisäksi, joten toimestamme on nyt alueelle laitettu 20 linnunpönttöä. Saimme Yleltä Pönttökeisarin arvonimen. Lisäksi Suomenojan Luonnolla on alueella kahdeksan liito-oravan pönttöä.

Itäinen lintutorni koki jälleen kerran ilkivaltaa. Tällää kertaa tulipalo on ollut ilmeisen lähellä.

Tommi kirjoittaa:
“Itäinen lintutorni koki törkeää ilkivaltaa. Torniin oli raahattu seitsemän puutarhatuolia ja nuotio oli sytytetty kahteen eri paikkaan. Lattialaudoitus kärsi vaarallisen paljon.
Yhdistyksemme yhdessä Hymyilevä Punakettu Oy:n kanssa siivosimme tornin ylätasanteen ja asensimme vanerilevyt nuotiopaikkojen päälle ettei kukaan lintu-/luontoharrastaja satuttaisi itseään.”

Puutarhatuolit on mitä ilmeisemmin viety palstoilta, kuten aiemminkin. Tavallisesti ne ovat päätyneet altaaseen.

Puhdistamon edessä olevassa metsikössä tikka ei ole oikein tiennyt mihin pesänsä rakentaa, useita aloitettuja koloja useissa rungoissa. Yhdessäkin rungossa oli varmaan parikymmentä kolonalkua päälekkäin. Metsiköstä löytyi myös irtonainen häntä.

Viikonloppua kohden sää lämpeni ja puronsuun sula kasvoi ja itse puro oli auki. Ensimmäsiet naurulokit kävivät tunnustelemassa. Nokikanoja oli sekä sulassa että altaan pienessä sulakohdassa. Sulassa tai purossa oli isokoskeloita ja telkkiä sekä puronsuulla neljä kyhmyjoutsenta.

Kylmä sää on hidastanut kasvien esiin tulemista. Esimerkiksi terttuseljan nuput eivät ole kasvaneet kahden viikon aikana juuri yhtään.