Nokikana, vetten päällä jouksija on palannut altaalle - Kuva: Krista Ylinen

Nokikana, vetten päällä jouksija on palannut altaalle – Kuva: Krista Ylinen

 

Viikon alussa, pääsiäismaanataina oli Nuottalahdella arvioilta noin 500 naurulokkia odottamassa altaa sulamista. Eteläisen lintutornin edessä oli pienehkö sula, jossa oli punasotkia, harmaasorsapari, tavipari. telkkiä ja nokikanoja. Nokikanat varailivat jo pesäpaikkoja ja myös turnajaisia harjoiteltiin.

Loppuviikkoa kohden sula laajeni ja nokikanat alkoivat nahistelemaan, Myös naurolokit laskeutuivat ensimmäsisä kertoja tunnustelemaan altaalle. Palasivat kuitenkin yöksi merelle. Yksinäinen merimetso kävi katselemassa paikkoja. Myös kanadanhanhet kävivät jokakeväiseen tapaan tutkimassa paikkoja.

Mielenkiintoinen seurattava asia on kyhmyjoutsenen rooli altaalla. Tällä hetkellä näyttää, että viime keväinen leski on yksin altaalla. Ilmeisesti sama yksinäinen ärhenteli jo Nuottalhdella. Pystyykö pitämään reviirinsä, vai tuleeko altaalle uusi pariskunta? Ja toisekseen ajaako edellisten keväiden tapaan kanadanhenhet pois?

Kasvimaailma heräilee edelleen hitaasti. Lähialueilla ensimmäiset sinivuokot aukesivat, vaan ei vielä Suomenojalla. Myöskään leskenlehtiä ei ole toistaiseksi näkynyt.