Kulunut viikko oli varsin kesäinen. Lämpötila oli muutamana päivänä lähes hellelukemissa ja aurinkoa riitti. Parin viikon ajan on ollut tilanne, että on ollut lämpöisempää kuin vastaavana aikana viime vuonna. Mielenkiintoista kuitenkin on, että kasvit kertovat toista. Viikonloppuna raunioyrtit olivat osin runsaan metrin korkuisia ja nuppuja näkyvissä. Vuosi sitten vastaavan viikon alussa raunioyrtit olivat jo täydessä kukassa – eli ero olisi runsas viikko. Kylmäjakso alkukevään lämmön jälkeen tuntuu vaikuttavan yllättävän paljon. Tuomi ja terttuselja kukkivat näyttävästi.
Kerttusten ja satakieleten konsertit ovat jo varsin kuuluvia. Lähes kaikilla linnuilla on poikasia. Nokikanoille ilmestyivät ensimmäiset poikaset viikon aikana. Perhosia lentelee enemmän. Lanttuperhosten joukossa on yllättävän tummasävyisiä – tulee mieleen Lapissa esiintyvä värimuunnos. Eteläntytönkorentoja (u-muotoinen jaokekuvio ja pitkittäisviivat) lentelee paljon.
- Siellä valkolatva tuomi polun laitaa reunustaa – Kuva: Jukka Ranta
- Siellä valkolatva tuomi kourun laitaa reunustaa – Kuva: Jukka Ranta
- Siellä valkolatva tuomi kourun laitaa reunustaa – Kuva: Jukka Ranta
- Kevättähtimö muodostaa valkoisia saarekkeita – Kuva: Jukka Ranta
- Kevättähtimö muodostaa valkoisia saarekkeita – Kuva: Jukka Ranta
- Kevättähtimö muodostaa valkoisia saarekkeita – Kuva: Jukka Ranta
- Raunioyrtti on tulossa nupulle – Kuva: Jukka Ranta
- Raunioyrtti on tulossa nupulle – Kuva: Jukka Ranta
- Lanttuperhosten joukossa on tummia yksilöitä – Kuva: Jukka Ranta
- Lapasorsa illan tunelmassa – Kuva: Tuomas Heinonen
- Uivelo on vielä paikalla – Kuva: Tuomas Heinonen
- Mustakurkku-uikkujen pesätouhuja – Kuva: Tuomas Heinonen
- Naurulokit hätyyttelevät usein kyhmyjoutsenia – Kuva: Tuomas Heinonen
- Liejukana – Kuva: Tuomas Heinonen
- Liejukana ja hentokarvalehti – Kuva: Tuomas Heinonen
- Naakka on utelias ja tuttavallinen – Kuva: Tuomas Heinonen
- Sepelkyyhkyjen huhuilua kuulee usein – Kuva: Tuomas Heinonen
- Myös räksät ovat paikalla – Kuva: Tuomas Heinonen