Kuten tunnettua, on Suomeojalla paljon karkulaiskasveja, jotka luokitellaan haitallisiksi. Yksi näistä on jättiputki. Pari vuotta sitten sitä oli täyttöharjanteella hädin tuskin havaittavissa. Lehtiä siellä täällä täyttöharjanteen rinteessä. Nyt on laaja kasvusto, siis todella laaja japanintatarin vieressä. On häkellyttävää, miten paljon jättiputki on vahvistunut ja laajentanut reviiriään kahdessa vuodessa. Se on levittäytymässä rinnetta alaspäin ja myös rinteen pituussuunnassa. Alhaalta sitä vastaan on levittäytymässä jättipalsami ja pohjoisella sivustalla on japanintatar. Siis varsinainen haitakekeskittymä. Akateeminen mielenkiinto kohdistuu siihen, miten näiden haitakkeiden taistelu päättyy. Veikkaan, että jättiputki korjaa voiton, ellei ihminen ryhdy tuomariksi.
Yksi mielenkiintoinen karkulainen on tomaatti. Tästä oli viime syyskuun alussa erityisraportti. Entäpä nyt? Tomaattipellon paikalla on nyt pujometsä. Tomaattisatoa ei taida tulla. On pakko kysyä, mitä on tapahtuntut? Koko ”pellon” alalta pujoa, jonka alle tomaatit ja karviaiskoisot (ananaskirsikat) tukehtuvat. Hyvin erikoista ja akateemisesti mielenkiintoista. Vuosi sitten pujosta ei tietoakaan, mutta nyt ei muuta näy. Vain yksi talvi välissä.
Mielenkiinnolla on seurattu, mitä läjityspaikkalla ja kairauspaikolla tapahtuu. Läjityspaikka on saamassa kokonaan uden kasviston: ukontatarta, vuohennokkaa, rantaemättiä … perhosia ei näy. Mutta palataan tähän tarkemmin heinäkuun muutosraportissa.
Lintualtaalla perhe-elämä jatkuu. Poikasten huippu taitaa olla käsillä. Myös kyhmyjoutsenpari on esitellyt poikasensa. Aikaisempina vuosina ovat olleet ujoja. Pari viikkoa sitten kirjoitettiin, että pikkutylli kävi kylässä. Taisipa asettua taloksi. Pikkutyllipari touhuaa varikkoalueella ja täyttöharjanteella. Vaikuttaa, että asustavat Djupsundbäckenin varrella.
- Jättiputken kasvusto on jo laaja – Kuva: Jukka Ranta
- Jättiputki kukkii – Kuva: Jukka Ranta
- Tomaattipelto on nyt pujometsä – Kuva: Jukka Ranta
- Ukontatar laajentaa reviiriään läjitysalueelle – Kuva: Jukka Ranta
- Keltamo on laajasti kukassa – Kuva: Jukka Ranta
- Lupiinikaunotar – Kuva: Jukka Ranta
- Pukinparran fraktaalipallot – Kuva: Jukka Ranta
- Vehka sammakon silmin – Kuva: Tommi Heinonen
- Vedenalaiskuvausta – Kuva: Tommi Heinonen
- Allas – Kuva: Tommi Heinonen
- Poikasen tähystyspaikka – Kuva: Tommi Heinonen
- Minimaalinen sammakko kävelyllä – Kuva: Tuomas Heinonen
- Joutsenen poikaset esittäytyvät – Kuva: Timo Leppäharju
- Nokikanan poikanen – Kuva: Timo Leppäharju
- Nokikanan jälkikasvua – Kuva: Tuomas Heinonen
- Komeat on räpylät pikkuisella – Kuva: Timo Leppäharju
- Tukkasotkapesue – Kuva: Tuomas Heinonen
- Sinisorsan poikanen siivilöi – Kuva: Tuomas Heinonen
- Telkkäpesue – Kuva: Tuomas Heinonen
- Sinisorsa ja poikaset – Kuva: Tuomas Heinonen
- Mustakurkku-uikku – Kuva: Timo Leppäharju
- Sukellus – Kuva: Tuomas Heinonen
- Tikli tutustumassa pääskysten pesänrakennusmateriaaliin- Kuva: Tuomas Heinonen
- Pikkuvarpunen juomassa lätäköllä- Kuva: Tuomas Heinonen
- Räystäspääskyille riittä pesäaineksia – Kuva: Tuomas Heinonen
- Haarapääskyille riittä pesäaineksia – Kuva: Tuomas Heinonen
- Satakieli – Kuva: Tuomas Heinonen