Suomenoja vko 47 tommi 011 (800x533)

Ensilumi kuorrutti maisemaa – Kuva: Tommi Heinonen

Harmaan ja sumuisen viikon päätteeksi saatiin ensilumi perjantaina. Pikkupakkasen ansioista maisema sai kauniin valkoisen kuorrutuksen ja lauantaiaamuna oli talven tuntua. Lunta oli virallisesti Espoossa mittauspaikasta riippuen 4-6cm, Tapiolassa tuo 4cm. Sunnuntaina sää kuitenkin muuttui sumuiseksi ja tihkuiseksi, joten taisi olla parin päivän mittainen “esitalvi”.

Saiko lumi aikaan sen, että metsämyyrät tulivat kurkistelemaan puiden lomasta, vai erottuvatko vain paremmin valkoista taustaa vasten? Hippiäinenkin on ollut paikalla ja normaalien tiaisten ohella punarinta sinnittelee edelleen paikalla.

Suomenojalla olevaan pikkuojaan ilmaantui vihreää vettä ja lähistöllä oli Fortumin huoltoautoja ja miehet työ touhussa. Kaukolämpövuoto? Fortumin sivuilta ei tiedotteita asiasta löytynyt eikä myöskään Twitteriin tullut tietoa.

Perinteiseen tapaan Suomenojan Luonto osallistui Espoo Järjestöjen Yhteison Yhteisötuvan avoimien ovien päivään myymällä postikortteja.