Viikko oli tapahtumarikas Suomenojan Luonnon kannalta. Kuten uutisissa on kerrottu tapahtui valokuvakilpailun palkintojenjako keskivikkona yhteisötuvalla. Viikolla tuli myös esiin näkyvät merkit Suomenlahdentien rakentamisesta, kuten on aiemmin kerrottu.
Friisilän ja tulvaniityn välisessä metsässä näkyy tie toistaiseksi suoja-aitana. Viikon loppupuolella myös tulvaniitty ja alueet sen länsipuolella näyttivät saaneen suoja-aitoja. Metsä alkaa kaatumaan ensi viikolla. Onkohan Espoon kaupunkia kukaan informoinut tien linjauksella olevista viitasammakoista. Paltamossahan estyi kaivoksen rakentaminen viitasammakoiden takia. Täällä etelässä ei ilmeisesti tarvitse välittää. Viitasammakoista ja tienlinjauksesta raportoitiin jo elokuussa viikon 33 viikkoraportissa. Tämän viikon kuvissa on mukana elokuinen kuva ja tunnistus on asiantuntijan varmentama. Myös Facebook sivulla oli kuva neidosta, joka suutelemalla yrittää taikoa viitasammakosta prinssin.
Toinen näkyvä muutos olis metsän parturointi Rusthollarinkadun eteläpuolelta Plantagen kohdalta. Kaavan mukaan tähän tulee katu, joka liittyy tulevaan Suomenlahdentiehen.
Palaamme muutoksiin yksityiskohtaisemmin viikolla 46 muutoksen seurannan kuukausiraportissa.
Syksy eteni vaihtelevalla tavalla. Oli melko lämmintä, mutta viikkoon mahtui sumun sekaan pari pakkasyötä ja kuuran koristamaa kuulasta aamua.
- Suomenlahdentien alkua Tiistilässä – Kuva: Tommi Heinonen
- Suomenlahdentien uusi osa alkaa täältä Tiistilässä – Kuva: Tommi Heinonen
- Suomenlahdentien suoja-aidat ovat tulossa jo yli tulvaniityn – Kuva: Timo Leppäharju
- Suomenlahdentien suoja-aidat ovat tulossa jo yli tulvaniityn – Kuva: Timo Leppäharju
- Metsänkaatoa Plantagen edessä – Kuva: Tommi Heinonen
- Metsänkaatoa Plantagen edessä – Kuva: Tommi Heinonen
- Metsänkaatoa Plantagen edessä – Kuva: Tommi Heinonen
- Elokuinen viitasammakko – Kuva: Tuomas Heinonen
- Pakkasaamu tulvaniityllä – Kuva: Jukka Ranta
- Pakkasyön jälkeen – Kuva: Jukka Ranta
- Pakkasyön jälkeen – Kuva: Jukka Ranta
- Kuura-aamu tulvaniityllä – Kuva: Jukka Ranta
- Kuura-aamu tulvaniityllä – Kuva: Jukka Ranta
- Allas ja pakkasaamu – Kuva: Jukka Ranta
- Allas ja pakkasaamu – Kuva: Jukka Ranta