Etelänruttojuuri teki ennätyksen - Kuva: Jukka Ranta

Etelänruttojuuri teki ennätyksen – Kuva: Jukka Ranta

Uuden vuoden aattona oli ennätyksellisen lämmintä, kaikkien aikojen ennätykset rikkoutuivat. Espoossakin oli +7,5. Myös etelänruttojuuri teki ennätyksen. Tänään (1.1) kävin (JR) kurkkaamassa kaukolämpöputken vierellä näkyykö etelänruttojuuria. Yllätys oli melkoinen, kun ainakin kolme nuppumaljaa oli auki niin, että lilat nuppumykeröt olivat selväst näyvissä. Yhtä oli järsittykin (linnut?). Lisäksi oli runsaasti – kymmeniä – alkuja. Ovat tulleet esiin kuukauden aiemmin kuin viime vuonna, mikä oli aiempi ennätys. Esiintulo on yleensä sattunut samalle viikolle, jolloin Ilmatieteen laitos on ilmoittanut termisen kevään alkaneen. Nyt taitavat ruttojuuret olla reilusti etuajassa.

On ollut harmaata ja jopa pimeän tuntuistakin. Uuden vuoden yönä pakasti ja monet kasvit saivat kevyen kuurakuorrutuksen. Allas jäätyi uudestaan ja taas oli tuuli heittänyt jäälle paljon koivujen risuja. Tuomas löyti puunosalta jäältä näyttävää rihmastoa: sienirihmastoa vaiko jäkälää?

Parkkipaikan vieressä on maassa kasa Skanskan tarroilla olevia voimajohtojen liittimiä. Liekö kuparivarkaat käyneet työmailla viemässä johdot. Syksyn aikana oli sillan valo-ohjain pitkään rikki. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlavalot eivät toteutuneet vian vuoksi. Nyt näyttävät ongelmat olevan ohi, koska uuden vuoden valoesitys toimi.