Viikkoraportin vastaavalla toimittajalla meni enemmän aikaa kulttuurin parissa kuin luonnossa ja Porin Jazzkadun elämän kuvaamiseen kuin luonnon ilmiöiden taltiointiin. Mutta jotain kuitenkin tuli tehtyä ja erityisesti Helmut on ollut aktiivinen perhosten tarkkailussa.

Perhoset yleistyivät selvästi. Lauhahiipijät saapuivat. Ovat tyystin puuttuneet edellisillä viikoilla. Mielenkiintoista on, että vuosi sitten lauhahiipijät alkoivat yleistymään heti juhannuksen jälkeen – tänä vuonna kolmisen viikkoa myöhemmin. Toisaalta elokorentojen huippu näyttäisi olevan selvästi aiemmin kuin viime vuonna. Tesmaperhosia on paljon ja hopetäpliä näkee enenevässä määrin. Uuden sukupolven nokkosperhoset ehjine siipineen ovat aloittaneet lentelyn. Eteläntytönkorentoja on vielä paljon liikkeellä.