Linnupoikasista osa alkaa olemaan nuoria ja osa varhaisaikuisia. Siki kauniiseen kesäiseen viikkoon sopi hyvin painopisteen siirtyminen kukkiin. Osa niityistä, erityisesti täyttöharjanteella on perinteisiä kukkaketoja: harakankelloja, apilaa, virnoja, nätkelmiä, päivänkakkaroita, saunakukkia, siankarsämöitä, horsmia ja reuna-alueilla malvaa.

Erikoisuuksiakin toki mahtuu joukkoon. Keväällä kirjoitettiin kasasta, jonka rinteillä oli kevätesikkoa, hentohelmililjaa ja pikkutalvioita. Nyt rinteille on ilmaantunut sormustinkukkaa. Liekö kasa tullut alkujaan samasta puutarhasta. Tietysti tarvitaan vastakohtakin: kasan laki loistaa keltaisena rantanenätin vallattua sen.

Yksi huomionarvoinen havainto on se, että tulikukka on useassa paikassa esillä – paljon useammassa kuin vuosi sitten.

Runsas kasvikirjo on tuonut myös paljon hyönteisiä. Sinisiipiä lentelee paljon, samaten tesmaperhosia. Elokorennot ovat edelleen runsaslukuisia.