Kuva: Mehmet Cadiroglu, kuusitiaiset
Hiljaiseloa viettävän altaan pintajää on vielä nyt vuodenvaihteessa haurasta eikä puron tulva-alueiden jää kanna kulkijaa. Metsikön talviruokintapaikalla tapaa aina talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiaisia ja mustarastaita. Satunnaisemmin mm. punatulkun, käpytikan tai hippiäisen. Pelottomimpia ovat kuusitiaiset. Niiden nimi tuo ehkä mieleen taigan havumetsävyöhykkeen, mutta todellisuudessa kuusitiainen on Suomessa maan eteläosaan painottuva laji, ja Euroopan mittakaavassa hyvinkin eteläeurooppalainen laji. Suomessa pesii noin 60 000 paria, mutta pelkästään esimerkiksi Espanjassa, lähinnä sen vuorimetsäalueilla, 3 miljoonaa paria.
Jukka Ranta kertoo huomioistaan:
Sään puolesta yksi erikoinen kuukausi lisää. Alkukuusta satoi lunta ja lumensyvyys Tapiolan mittausasemalla oli parhaimmillaan 24 cm. Kuun puolivälin jälkeen tuli muutaman päivän lämmin jakso, joka aiheutti ruokintapaikan puron ja Finnoon puron tulvimisen metsikköön. Hulevesiallas täyttyi vedellä. Lunta oli vain 6 cm, Meritie pysyi kuitenkin auki. Tämän jälkeen pakasti uudestaan ja luntakin saatiin lisää. Joulu oli valkoinen koko maassa, valtaosin myös saaristossa.
Lumitilanne ja sen muutos näkyy hyvin ruokintapaikalta otetuissa kuvissa. Ruokintapaikalla pääosin tiaisia ja mustarastaita. Kuusitiaisia yllättävän runsaasti. Kuusitiainen on utelias, tuli useaan kertaan tuijottamaan kuvaajaa lähelle.
Tämän raportin koosti Esa Mälkönen. Seuraava julkaistaan 5.2.2024.
- Kuusitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Kuusitiainen lennossa – kuva Mehmet Cadiroglu
- Kuusitiainen halkeamassa- Kuva Esa Mälkönen
- Kuusitiainen on utelias – Kuva Jukka Ranta
- Kuusitiainen ruokailee – Kuva Jukka Ranta
- Sini -ja kuusitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Sinitiainen – Kuva Esa Mälkönen
- Sinitiainen ruokailee – Kuva Jukka Ranta
- Tali -ja sinitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Talitiainen – Kuva Esa Mälkönen
- Talitiainen lähtee lentoon – kuva Mehmet Cadiroglu
- Talitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Valmiina lentoon – Kuva Jukka Ranta
- Sävy sävyyn, Punatulkku – Kuva Esa Mälkönen
- Hippiäinen – Kuva Esa Mälkönen
- Käpytikka pajassaan – Kuva Esa Mälkönen
- Mustarastas – Kuva Esa Mälkönen
- Mustarastas kahlaa – Kuva Jukka Ranta
- Mustarastas – Kuva Jukka Ranta
- Kun lumi sulaa – Kuva Jukka Ranta
- Huleallas lumen sulaessa – Kuva Jukka Ranta
- Huleallas joulukuun puolivälissä – Kuva Jukka Ranta
- Allas joulukuun puolivälissä – Kuva Jukka Ranta
- Näkymä ruokintapaikan läheltä – kuva Mehmet Cadiroglu
- Näkymä purosta – kuva Mehmet Cadiroglu
- Lumipuut – Kuva Esa Mälkönen
- Jääilmiö – Kuva Esa Mälkönen