Kuva: Mehmet Cadiroglu, Talitiainen tutkii jo pesäpaikkaa
Vaikka ollaan keskitalvessa, innokkaimmat tali- ja sinitiaiset jo tukiskelevat pönttöjä, ja joskus lyhyesti myös lauleskelevat. Osa pönttövierailusta liittyy pikkuötököiden etsintään, mutta osa on jo tosimielessä tutkimassa pönttöjä. Pesän varsinainen perustaminen ja muninta tapahtuu parin-kolmen kuukauden päästä. Useimmilla tali- ja sinitiaisilla on eteläisimmässä Suomessa kaksi pesuetta, ensimmäinen huhti-toukokuussa ja toinen kesä-heinäkuussa.
Viime viikkojen huomioista kertovat Jukka, Tommi ja Paul.
Jukka Ranta:
Uutisissa käyttöön tulleen uuden säähän liittyvän ilmaisun mukainen haitarisää jatkui yli kuukauden puolivälin, satoi lunta, vettä ja oli pakkasta ja plussaa. Kuun loppupuolella oli yli viikon kestänyt lämmin jakso, jolloin lämpötila pysyi nollan yläpuolella ja lumi suli etelärannikolta (siis myös Suomenojalta). Tosin Suomenojan kävelytiet pysyivät kuluneeseen viikkoon saakka jäisinä ja erittäin liukkaina. Merivesi pysyi korkealla, mikä yhdessä sulavan lumen kanssa piti puron tulvivana sekä toi vettä tulvaniitylle.
Yksi tämän talven erikoisuus on ollut lintujen keskimääräinen vähäisyys ruokinnalla verrattuna aiempiin vuosiin. Lieneekö leudon talven seurauksena ruokaa ollut saatavilla riittävästi luonnosta. Esimerkiksi mustarastaita olen nähnyt vain pari kertaa (mutta muutamat meistä useammin). Kuluneella viikolla kuului räkättirastaan ääntelyä.
Tallitien metsässä kasvavan pienehkön tammen rungolla oli erikoinen nappi. Etsin kirjallisuudesta mahdollista sieni- ja jäkälälajia, mutta en löytänyt. Jäi siis arvoitukseksi.
Tommi Heinonen:
Tammikuu oli säiden puolesta varsin erikoinen. Kunnon lumisateita, jotka muuttuivat hetkessä vesisateeksi, joka muuttui sumuksi ja taas välillä pakasti jne. Säätilan vaihtelut aiheuttivat kävelyteiden jäätymisen ja liikkuminen oli tasapainoilua nastakengilläkin ja lisäksi oli niin hämärää, että esimerkiksi kävelysillan valot olivat päällä koko vuorokauden. Kuukauden loppupuolella oli pitkä lämmin jakso, jolloin lumet sulivat ja Nuottalahdelta jäät lähtivät. Heti jäiden lähdettyä saapuivat lahdelle ensimmäiset telkät, isokoskelot, tukkasotkat ja harmaahaikarat.
Paul Stevens:
Kävin ruokinnalla kahdesti kuukauden vaihteessa. Molemmilla kerroilla oli ajoittain vilkasta menoa. Yleisin laji on talitiainen ja arvioin nähneeni vahintään 15 yksilöä. Mustarastas oli seuraavaksi yleisin, ja sen jälkeen sinitiainen. En nähnyt kerralla enempää kuin yhden kuusitiaisen. Puukiipijä oli aktiivinen ja ensimmäisellä käynnillä näin kaksi yksilöä, toisella kerralla yhden. Puukiipijä liikkuu nopeasti puusta toiseen etsien pieniä eliöitä kaarnan koloista. Se kävi kuusella, männyllä ja koivulla. Etsinnän se aloitti puun tyveltä ja nousi ylöspäin kiertäen samalla puun ympäri. Se ei ole helppoa kuvattava, sillä se liikkuu jatkuvasti.
Toisella käynnillä pari punatulkkunaarasta tuli käymän. Ne olivat hyvin varovaisia, jopa talitiaisen saapuminen ruokintataloon sai ne lentämään suojaan ympäröiviin puihin. Koska ne eivät uskaltaneet mennä itse ruokinnalle, niiden piti tyytyä pihlajan viimeisiin rippeisiin. Nisäkäspuolella näin vain metsämyyrän, joka tuli esiin hetkeksi. Epäilen, mutta en ole varma, että paikalla oli ainakin kaksi metsämyyrää, todennäköisesti useampikin.
Tämän raportin koosti Esa Mälkönen.Seuraava julkaistaan 3.3.2025
- Talitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu.
- Sinitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Tali- ja sinitiainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Talitiainen – Kuva Esa Mälkönen
- Talitiainen ruokinnalla – Kuva Jukka Ranta
- Kuusitiainen – Kuva Esa Mälkönen
- Puukiipijä männyllä – Kuva Paul Stevens
- Puukiipijä koivulla – Kuva Paul Stevens
- Mustarastas, koiras – kuva Mehmet Cadiroglu
- Mustarastas, naaras – Kuva Esa Mälkönen
- Mustarastas – Kuva Paul Stevens
- Punatulkkunaaras kuusessa – Kuva Paul Stevens
- Isokoskelo pariskunta Nuottalahdella – Kuva Tommi Heinonen
- Yksinäinen telkkä Nuottalahdella- Kuva Tommi Heinonen
- Tukkasotkat Nuottalahdella – Kuva Tommi Heinonen
- Sinisorsapari – Kuva Paul Stevens
- Metsämyyrä – Kuva Paul Stevens
- Metsämyyrä – Kuva Esa Mälkönen
- Sini- ja talitiaiset – kuva Mehmet Cadiroglu
- Sini- ja taliriainen – kuva Mehmet Cadiroglu
- Talvipäivä – Kuva Tommi Heinonen
- Tallitien metsässä – Kuva Jukka Ranta
- Puro pakkaspäivänä – Kuva Jukka Ranta
- Lumisateen jälkeen – Kuva Tommi Heinonen
- Liukasta – Kuva Tommi Heinonen
- Kuorrutettu koiranputki – Kuva Tommi Heinonen
- Keskipäivän hämäryys – Kuva Tommi Heinonen
- Allas ja sulava jää – Kuva Jukka Ranta
- Tulvaniitty -Kuva Jukka Ranta
- Tammi ja nappi – Kuva Jukka Ranta