Makkaranpaiston jälkiä - Kuva: Tommi Heinonen

Makkaranpaiston jälkiä – Kuva: Tommi Heinonen

Suomenojan luonto ry sai viestin aktiiviselta luontoharrastajalta, että Suomenojan lintualtaan toisessa lintutornissa oli pidetty nuotiota. Tommi kävi maanantaina paikalla ja dokumentoimassa jäljet. Myös Espoon kaupungille on asiasta informoitu ja pyydetty tornin korjausta.

Tommi kertoo:

“Kävin tänään paikalla ja kyseessä on itäinen lintutorni, jossa keväällä oli kaksi nuotion alkua, joiden vahingot yhdistyksemme ja Eppu Punakettu yhdessä korjasivat.

Tämänkertainen nuotio on aiheuttanut enemmän tuhoa: mm. tukirakenne on palanut poikki.

Makkaran paisto on jäänyt kesken. Ehkä painekyllästettypuu on antanut hiukan sivumakua makkaralle ja paistajalle päänsärkyä.

Laitoin lippusiiman merkiksi, ettei kukaan satuta itseään.”