Saarekkeen 86 naurulokkia – Kuva Esa Mälkönen
Esa Mälkönen:
Altaiden viime viikon merkittävin tulokas lienee rastaskerttunen. Niitä pesii Suomessa vain 250-400 paria, Suomenojalla usein 1-2 paria, mutta joinain vuosina ei yhtään. Rastaskerttunen on muita kerttusia isompi, voimakasääninen ruovikoiden lintu, jonka ääni kuuluu hyvissä olosuhteissa jopa 800 m päähän. Se on ollut monena päivänä hyvin kuultavissa altaiden länsirannalla, istuinpenkin kieppeiltä. Pääosin se tuntuu laulavan vesialueen takaosassa eli yli 100 m päässä, ja on vain harvoin näkyvissä.
Länsirannalla etelämpänä aivan hiekkatien vieressä ruovikossa on nyt viikon päivät laulanut innokkaasti rytikerttunen. Niitä yleensä tulee altaille 4-5 paria.
Viime perjantaina tehty naurulokkien drone-laskentamme kertoi myös, että tänä vuonna kyhmyjoutsenen pesä on länsirannan ruovikossa kulkijoiden katseilta piilossa. Eteläaltaalla vesialueen takarajalla taas näkyi kanadanhanhien pesä muutama metri rannasta. Palaamme viikon päästä lokkilaskennan tuloksiin.
Jukka Ranta:
Voisi hyvin sanoa, että kesä tuli ryminällä. Erittäin lämmin ja aurinkoinen viikko. Espoossakin ylitettiin helleraja,
Nopea muutos näkyi myös luonnossa. Monet perhosille tärkeät kasvit, kuten peltokanankaali, kevättähtimö ja litulaukka alkoivat kukkimaan. Myös tuomi alkoi näyttävästi kukkimaan. Lanttuperhosia ja auroraperhosia alkoi lentelemään – lentelivät puolisoa etsien. Muutama kuitenkin pysähtyi kuvattavaksi.
Läntiselle allasosalle, siis koivikon edustalle ilmaantui kyhmyjoutsen pari. Onko viime kevään leski löytänyt uuden puolison vai onko uusi pari, on vaikea sanoa. Tutkivat pesäpaikkoja. Mustakurkku-uikut näyttävät siirtyneen läntiselle altaalle. Läntiselle altaalle ilmaantui erikoista mössöä, joka muistuttaa viime keväänä puhdistamon tyhjentämisessä ilmaantunutta lietettä. Olisiko noussut pohjasta?
Pienempi tehty lokkilautta, siis se, joka on ruokolautan lähellä, näyttää houkuttelevan lokkeja pesimään.
Timo Leppäharju:
Ehdin käymään vain kerran viikolla kuvaamassa, Mehmetin kanssa kiersimme yhdessä ja otimme melko samanlaisia kuvia. Oli todellinen haukkapäivä, ruokosuohaukka, mehiläishaukka, ja ilmeisesti myös tuulihaukka lensi yli. Haarapääskyjä ja tervapääskyjä oli runsaasti, todella vaikea kuvata. Lämmin viiko oli.
Tämän viikkoraportin koosti Mehmet Cadiroglu. Seuraava julkaistaan ma 27.5.