Once in a lifetime -muisto altaalta maanantailta

Allas on saanut kauttaaltaan ohuen jääpeitteen. Olin perinteisellä tarkastuskierroksella altaalla teleobjektiivi kamerassa kiinni. Altaan pohjoispuolella oli joukko lintuharrastajia etsimässä alueella havaittua taigauunilintua. Sillä hetkellä linnun sijainti ole tuntematon, mutta Tiiran mukaan se oli liikkunut tinttiparvessa aamupäivällä. Jatkoin kiertäen allasta idän puolelta, yrittäen matkalla kuvata sini- ja talitiaisia, jotka tepastelivat jäällä. Eteläisen lintutornin edessä kasvustossa on…

Suomenojan kunnostustalkoot 6.10.2012

Lauantaina kuudes lokakuuta talkoiltiin Suomenojalla puron ylittävän Länsiväylän alapuolella. Kunnostustalkoot järjesti Virtavesien hoitoyhdistys yhdessä Espoon ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa. Kolmisenkymmentä talkoolaista levitti aamupäivän aikana 40 tonnia kiviä ja soraa aikoinaan kaivamalla muokattuun purouomaan. Paikalle syntyi talkoolaisten uurastuksen tuloksena kaksi koskikynnystä ja niiden väliselle osuudelle vaihtelevaa kivikkoa. Kynnysten yhteyteen muodostui myös kaksi laajaa kutusoraikkoa puron…

Se kuuluisa huoltotie, josta moni ei edes tiedä

Asukastilaisuudessa kaupungin suunnitelmista kävi ilmi että ruovikon sisällä menee jo tie, joten miksi sinne ei voisi vähän parempaa reittiä tehdä. Kyseessä on siis voimalinjojen huoltotie, jos sitä tieksi voi kutsua. Lähdimme Tomin kanssa tutkimaan tietä viljelypalstojen suunnasta voimalinjojen alta. Ensimmäisenä törmäsimme käärmevaroituksiin, kyseessä ilmeisestikin vain rantakäärme – vaaraton luikertelija. Viljelypalstojen perältä meni pienen ojan yli…

Marskiviholainen- yksi Suomen harvinaisimmista muurahaisista kuuluu Suomenojan alueen rikkauksiin

Aivan Finnovikenin koilisosassa elää kostealla niityllä tiheän kasvuston seassa yksi Suomen harvinaisimmista muurahaisista – Marskiviholainen. Finnovikenin koillisosasta löytyi kesällä 2008 silmälläpidettävän muurahaislajin, marskiviholaisen esiintymä (Yrjölä ym. 2008). Löytöpaikka on kuudes Suomesta ja ainoa pääkaupunkiseudulta (Punttila & Ryttäri 2010). – Lainaus Enviro Oy:n Finnoon alueen luontoselvityksestä 14.11.2011 Marskiviholaiset uhkaavat muun suunnitellun rakentamisen ohella jäädä jalkoihin. Uutta…

Finnoonsataman ideakilpailun töitä nähtävillä finnoo.fi sivustolla

Finnoonsataman ideakilpailun työt ovat nähtävillä. Tutustu ja kommentoi! Espoon kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa Finnoonsataman alueen suunnittelusta yleisen kansainvälisen ideakilpailun. Kilpailun tarkoituksena on löytää Finnoon kaupunginosan rantakortteleiden ja sataman kaupunkirakenteelle ja asumiselle innostavia malleja jatkosuunnittelua varten. – Finnoo.fi LINKKI TÖIHIN

Mustakurkku-uikun perheonnea

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] – Tuomas[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

Nokikanoilla poikasia

Nokikanat ovat jo saaneet ensimmäiset poikueensa. Tänään 24.5. löysin altaalta neljä eri poikuetta. Ainoastaan yksi niistä oli kuvausetäisyyden päässä pidempään, mutta niin pahasti kasvillisuuden seassa ettei kunnon kuvia syntynyt. Muutama ruutu dokumentointina sekä sitten lyhyt video. [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=””…

Telkän poikasia

Suomenojan lintualtaalla alkaa telkkäpoikueita olemaan joka puolella allasta. Eteläisen lintutornin edustalla päiväänsä vietti ilta-auringossa seitsemän poikasta, joista osa nautti auringosta ja osa sukelteli sisarustensa edessä. [fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] – Tuomas[/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

Ensimmäiset sisiliskohavaintoni Suomenojalla

Monta vuotta on altailla tullut kuvailtua, mutta eilen näin ensimmäistä kertaa sisiliskon alueella ja heti perään aivan toisella puolella allasta uudestaan. Olin nauttimassa kevätauringosta täyttömäen vieressä betoniputken päällä , kun vieressä rasahti. Silmä tarttui heinikossa olevaan sisiliskoon. Onneksi olin ottanut lyhyemmän telen mukaan, koska 500 mm:llä ei olisi näitä kuvia otettu. Myöhemmin altaan koilliskulmassa mustakurkku-uikkua kuvatessa…

Hentokarvalehti – yksi Suomenojan harvinaisuuksista

Suomenojalla esiintyvä erittäin harvinainen hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum) on alkanut vallata allasta mattomaisesti joka vuotiseen tapaansa. Päivällä tuuli kääntyi ja hentokarvalehdet ajelehtivat itäiseen reunaan (kuvat 1 & 2). Pohjoisreunalla olevat kasvit pysyivät paikoillaan. Pohjoisessa osassa allasta on tällä hetkellä komeimmat ”matot. Linnut pääsevat kuitenkin vaivatta kulkemaan kasvuston läpi (kuva 3). Nostin altaasta kasvia (kuva 4), koska…