Viikko alkoi suojasäällä, harmaana, sateisena. Muutamana päivänä satoi silkkaa vettä. Sitten pakasti, polut tulivat jäisiksi, kevyesti satanut lumi kuorrutti maiseman kauniiksi.
Pikkuhiljaa alkaa olemaan elämää. Eläinten jälkiä – ketun ja muidenkin alkanut näkymään entistä enemmän. Merkillinen oli jälki, joka näytti siltä, että alamäkeä oli lasketeltu kuin pulkalla ja sitten taas juostu. Supi? Tuuhea turkki sattaa jättää laskettelujäljen. Supiahan on Suomenojalla. Kaupunki on niitä hävittänytkin linnuille aiheutuvien vahinkojen vuoksi. Pikkutikka hakkasi – ei puuta , vaan pujon ja takiasten varsia. Kävi systemaattisesti läpi talven törrötäjiä ja aina, kun vaihtoi vartta kuului merkki ”kiik”. Kahaukan huutoa kuului.
Myös ulkolijat ovat lisääntyneet, erityisesti loppuviikolla, kun saa muuttui poutaiseksi ja pakasti.
Suojasää ja sade sai kuitenkin sen aikaiseksi, että purojen jään päälle tuli vesikerros.
Kaupungin varikkoalueella on putkien määrä lisääntynyt – oikeastaan aika runsaasti. Väyliä on aurattu ylös harjanteelle saakka. Tomaattipellon päälle ei putkia ole varastoitu. Olisikohan tomaatit kaupungin viljelmiä 😉
- Mikä eläin harrastaa liukumista – Kuva: Tommi Heinonen
- Jäljet – Kuva: Tommi Heinonen
- Purojen jään päälle tuli vesikerros – Kuva: Tommi Heinonen
- Purojen jään päälle tuli vesikerros – Kuva: Tommi Heinonen
- Purojen jään päälle tuli vettä – Kuva: Jukka Ranta
- Täyttöharjanteen eteläpäätä – Kuva: Jukka Ranta
- Täyttöharjanne ja japanintatar – Kuva: Jukka Ranta
- Täyttöharjanne ja japanintatar – Kuva: Jukka Ranta
- Polut muuttivat jäisiksi ja muhkuraisiksi – Kuva: Jukka Ranta
- Lumen kuorruttamaa – Kuva: Jukka Ranta
- Pikkutikan ”ruokapuut” – Kuva: Jukka Ranta
- Pikkutikan ”ruokapuut” – Kuva: Jukka Ranta
- Tipaton tammikuu päättyi – Kuva: Jukka Ranta
- Tipaton tammikuu päättyi – Kuva: Jukka Ranta
- Takiaiset saivat kuorrutuksen – Kuva: Jukka Ranta
- Ruusunmarjat saivat kuorrutuksen – Kuva: Jukka Ranta
- Ruovikkoa – Kuva: Tommi Heinonen
- Ulkoilijat ovat lisääntyneet – Kuva: Tommi Heinonen
- Hiekkaa tarvitaan talvella – Kuva: Jukka Ranta
- Putket ovat lisääntyneet varikolla- Kuva: Jukka Ranta
- Putket ovat lisääntyneet varikolla- Kuva: Jukka Ranta
- Putket ovat lisääntyneet varikolla- Kuva: Jukka Ranta
- Putket ovat lisääntyneet varikolla- Kuva: Jukka Ranta